Onko kissalla sielu, joka jatkaa olemassaoloaan kissan kuoleman jälkeen? Jos on, niin voimmeko joskus kokea tuon sielun läsnäolon?
Olen kuullut ja lukenut kertomuksia siitä, kuinka kissan kuoleman jälkeen kissan omistaja eri tavoin kokee kissan läsnäolon. Kokemus voi olla kuulohavainto, näköhavainto, tuoksu tai tuntokokemus tai se voi olla vain tunne läsnäolosta ja läheisyydestä.
”Kun eläin poistuu seurastamme, on hyvä pitää silmällä merkkejä, jotka kielivät siitä, että eläimen henki on edelleen lähellämme. Niitä ovat esimerkiksi eläimeen yhdistyvät äänet, niiden näyttäytyminen tai jopa niiden jättämä jälki paikkaan, jossa niillä oli tapana nukkua.” (kuudesaisti.net)
Kuten edesmenneiden ihmistenkin havaitseminen tai läsnäolon kokeminen, on kissan kuolemanjälkeinen läsnäolo tieteellisesti todistamaton, mutta usein koettu selittämätön ilmiö. Se, että sitä ei ole tieteellisesti todistettu, ei todista sitä että ilmiö ei olisi todellinen. Kaikkea ei voida tieteen keinoin todeta ja todistaa. Aina ei edes tiedetä mitä ja miten ilmiötä voisi tutkia. Tieteen historiassa on lukemattomia esimerkkejä siitä, kuinka tiedon, ymmärryksen ja menetelmien kehittyessä aiemmin epätosina pidetyt ilmiöt ovatkin saaneet tieteen taholta hyväksynnän.
Olen itsekin monet kerrat kokenut edesmenneiden kissojeni läsnäolon. Aivan äskettäinen tapahtuma, josta kerron jäljempänä tässä tekstissä, sai minut jälleen kerran pohtimaan tätä asiaa.
Tieteen totuus tai ei, me tämän kokeneet uskomme siihen kaipaamatta sille tieteen siunausta.
Onko sielu olemassa?
Mikä sielu on?
”Sielu tarkoittaa ihmisen ja joskus muunkin (elollisen) olennon tajuista, henkisten toimintojen ja ilmiöiden ylläpitäjänä toimivaa aineetonta puolta, joka usein käsitetään itsenäiseksi olioksi ja jonka monissa uskonnoissa ajatellaan lähtevän ruumiista kuolemassa ja jatkavan olemassaoloaan.” (Wikipedia)
Ei vallitse läheskään yksimielisyyttä siitä onko elävällä olennolla sielu. Eri uskonnoissa asia nähdään eri tavoin ja uskoa tunnustamattomilla on omia käsityksiään asiasta. Varmasti myös uskossa olevilla on omia, uskonsa opeista poikkeavia käsityksiä tästä kiistanalaisesta asiasta. Sielun olemassa olo tai olemattomuus on ainakin toistaiseksi mahdoton todistaa tieteen keinoin – usko ja erilaiset kokemukset asiasta ovat toistaiseksi ainoa tiedonlähde ja näkökulma sieluun.
Onko eläimillä sielu?
Paitsi sielun olemassaolo ylipäätään, on toinen sielupohdinnan ja keskustelujen aihe se (olettaen, että sielu on olemassa), onko eläimillä sielu vai onko sielu vain ihmisen ominaisuus ja etuoikeus – tai rasite.
Monet uskonnot sanovat joko yksiselitteisesti tai vähän hämärämmin ja tulkinnanvaraisesti, että vain ihmisellä on sielu. Toisaalta on uskontoja, joiden mukaan eläimellä on sielu siinä missä ihmiselläkin. Myös filosofiassa asiaa on pohdittu ja siitä on esitetty erilaisia näkemyksiä perusteluineen. Uskontoja filosofisesti tutkiva teosofia on myös ymmärrettävästi kiinnostunut tästä kysymyksestä.
”Kysymys eläimen sielusta kiinnosti myös muita skolastisen koulukunnan filosofeja. Näistä Cartesius piti elävää eläintä pelkkänä automaattina, hyvin käynnistettynä kellonkoneistona…
…Pyhä Tuomas asettaa kysymyksen, onko olentoja, jotka kokonaan häviävät, ja vastaa siihen: »Luodussa olennossa ei ole mitään, mikä häviäisi, sillä Jumalan hyvyys ilmenee selvästi juuri siinä, että kaikki luodut olennot ainaisesti jäävät olemaan.»” (Sigrid Larssonin kirjoitus teosofisen kirjailijan H. P. Blavatskyn (k. v. 1891) keräämistä ajatuksista siitä, onko eläimillä sielu)
Onko kissalla sielu?
Mikäli uskot sielun olemassa oloon ja siihen, että sielu ei ole vain ihmisen ominaisuus, uskot varmasti myös siihen, että kissalla on sielu. Jos sinulla on kokemuksia oman rakkaan, sateenkaarisillan ylittäneen kissasi läsnäolosta, kysymys siitä onko kissalla sielu, ei varmaan edes tule mieleesi.
Onko kissan – tai minkä tahansa muun elävän olennon – kuoleman jälkeen eri tavoin havaittu läsnäolo sielun läsnäoloa vai rakastaan kaipaavan ihmisen mielen tuote? Vastaus on toistaiseksi jokaisen oma näkemys asiaan. Oli miten oli, sateenkaarisillan tuolle puolen tassutelleiden kissaystäviemme läsnäolon kokeminen lohduttaa, niin haikeaa ja surullista kuin se toisaalta onkin.
Kokemuksia rajan taa siirtyneen kissan läsnäolosta on paljon
Kirjoittaessani kirjaa kissamaisesta mindfulnessista, pyysin facebookissa kissojen aisteihin liittyviä kertomuksia ja kokemuksia. Sain muutaman ihastuttavan vastauksen ja kaksi vastauksista käsitteli kissan ”yliluonnollista” aistia tai kissan läsnäolon havaitsemista kissan poismenon jälkeen. Sisu-kissa oli katseellaan seurannut jotakin huoneessa liikkuvaa ja samaa tekevät joskus kertojan muutkin kissat. Luonnollisesti tästä tulee ajatus, että tuo ”jokin” on meidän aistimaailmallemme tavoittamaton olento – henki tai sielu, miten sitä halutaankaan nimittää. Miku-kissa oli selvästi tietoinen jonkin läsnäolosta samaan aikaan kun kertojan vaari oli siirtynyt rajan taa. Mikun läsnäolo sen poismenon jälkeen ilmeni siten, että kertoja ja hänen miehensä olivat tunteneet Mikun hyppäävän sänkyyn ja miehen sisko puolestaan kuuli Mikun tassujen äänen.
Alussa mainitsemani äskettäinen kokemus edesmenneen kissan läsnäolosta tapahtui eilen. Istuin olohuoneessa keinutuolissa lukemassa ja Lucas-kissani nukkui vähän matkan päässä sohvalla. Kuulin keittiöstä tutun äänen, joka syntyy siitä kun kissa hyppää työtasolta lattialle. Lucas havahtui, nousi istumaan ja katsoi tiiviisti keittiöön päin. Siitä, missä Lucas oli, näkee myös keittiöön ja itse asiassa juuri työtason kohdalle. Lucas katsoi tiiviisti ja korvat eteenpäin hörössä keittiöön vähän aikaa kunnes taas asettui makuulle. Hetken kuluttua kuulin keinutuolin vierestä kevättalvella pois nukkuneen Hertan tutun krrrr-tervehdyksen.
Tämä ei suinkaan ole ainut kokemukseni edesmenneen kissani läsnäolosta. Moni kissani on tervehtinyt minua rajan takaa. Olen tuntenut Vinskin nukkuvan vieressäni, Hunnin painautuvan kylkeeni ja Hapsun makaavan rintani päällä. Olen kuullut Vahveron ja Hertan äänet.
Olen miettinyt ovatko edesmenneiden kissojen sielut sidotut siihen paikkaan, jossa ne ovat eläneet, vai voivatko ne seurata minua muutettuani uuteen paikkaan. On surullista ajatella, että monien kissojeni sielu olisi kaukana, siellä missä ne ovat elämänsä viettäneet ja missä ne ovat kuollessaan asuneet. Mutta ehkä niiden kuuluu olla tutussa ympäristössä. Ja ehkä ne eivät viivy täällä loputtomiin.