Kun kissasi sanoo, että miulla on asiaa, niin ymmärrätkö sitä?
Kissojen keskinäistä viestintää ja kissan ja ihmisen välistä viestintää on tutkittu tarkkailemalla kissoja erilaisissa elinympäristöissä. Kissojen kesken viestintä perustuu paljolti hajuihin ääniviestinnän ja visuaalisen viestinnän jäädessä pienempään rooliin. Toisilleen läheiset kissat viestivät myös koskettamalla toisiaan eri tavoin aina pienestä pukkauksesta kokovartalohierontaan. Hajuviestinnän suuri merkitys on ymmärrettävää, onhan kissa varsinainen haistajamestari ja sen sanotaankin elävän tuoksujen maailmassa.
Tutkijoiden näkökulmasta kissan ääniviestien tutkimista on vaikeuttanut se, että kissojen ääniä on vaikea luokitella. Ääntelyn tulkinnassa ongelmana on tunnistaa onko jokin ääni oma erillinen äänensä ja viestinsä, vai onko se jokin äänimuunnelma. Lisäksi eri kissayksilöillä on omanlaisensa äänen sointi ja yksilöllisiä ääntelyitä, mikä tekee yksilöiden välisen ääntelyvertailun vaikeaksi.
Kissan erinomainen kuuloaisti antaisi olettaa, että ääniviestinnällä olisi suuri rooli kissojen välisessä viestinnässä. Kissan kuuloalueen laajuus on lähes ainutlaatuinen nisäkkäiden joukossa. Kissa kuulee ääniä 50 – 85 000 Hz taajuudella. Se siis kuulee huomattavasti korkeampia ääniä kuin ihminen, esimerkiksi lepakoiden kaikuluotainäänet ja hiirten ”laulun”.
Lisää kissan aisteista ja kissuudesta
Kesykissan ääniviestintä
Ääniviestinnän merkityksestä kissojen välisessä kanssakäymisessä on ollut toisistaan eriäviä mielipiteitä kissojen käyttäytymistutkijoiden keskuudessa. Esimerkiksi Sarah L. Brown ja John W.S. Bradshaw(1) esittävät, että kissojen välisessä viestinnässä äänillä on vähäinen merkitys, kun taas ihmiselle kissat viestivät enimmäkseen äänin.
Äänten vähäisen merkityksen kissan viestinnässä oletetaan johtuvan siitä, että kesykissan (Felis catus) esi-isät (Felis silvestris lybica) olivat yksinäisiä saalistajia eikä niillä ollut tarvetta monipuoliseen äänikommunikaatioon. Sen sijaan niiden erakkomaista elämänmuotoa palvelivat hajuviestit, joita ne jättivät reviirilleen ja joista ne epäilemättä tunnistivat toisensa ja saivat tietoa toistensa liikkeistä ja esimerkiksi kiimakierron vaiheesta. Tätä käsitystä tukee se, että nykyisin elävät villikissat eivät juurikaan käytä ääniviestintää.
Brownin ja Bradshawin mukaan kissat eivät siis juurikaan viesti toisilleen äänellä. Tutkijat mainitsevat, että kissojen ääniviestintää tapahtuu emon ja pentujen välillä, aikuisten kissojen ääniviestintä liittyy aggressiiviseen tilanteeseen (tappeluun tai uhkailuun) ja seksuaaliseen käyttäytymiseen. Heidän tietonsa perustuu paitsi heidän omiin, myös muiden tutkijoiden havaintoihin.
Päinvastaisen näkemyksen esittävät tutkijat McComb ym.(2) viitaten Moelkin(3) tutkimukseen, jonka mukaan kissanpennuilla on ainakin yhdeksän ja aikuisilla kissoilla ainakin 16 erilaista ääntelyä, mikä viittaa siihen, että äänet ovat tärkeitä kissojen keskinäisessä viestinnässä.
Itse olisin taipuvainen uskomaan, että kissat kommunikoivat keskenään ainakin jossain määrin äänin muutoinkin kuin riitelyn ja tappelun tai seksin huumassa. Oman havaintoni mukaan kissat tervehtivät usein toisiaan pienellä ”krh”-äänellä. Saman ihastuttavan herttaisen ”krh” -tervehdyksen voi myös ihminen saada kissalta. Ainakin ihmiskorvaan tämä tervehdys kuulostaa samalta sekä kissalle että ihmiselle kohdistettuna. Kissojen ollessa keskenään ne päästävät myös erilaisia naukaisuja, jotka eivät liity seksuaaliseen tai aggressiiviseen käyttäytymiseen.
Uskoisin, että tieto ja ymmärrys kissojen viestinnästä lisääntyy uusien tutkimusten ja tutkimusmentelmien myötä.
Miulla on asiaa
”Miulla on asiaa”, sanoo kissa ihmiselle. Kissalle on sen kesyyntymisen myötä ollut hyödyllistä kehittyä kyky viestiä ihmiselle saadakseen huomiota ja kertoakseen tarpeistaan. Kissalle tärkeistä tuoksuviesteistä vain vahvimmat ovat ihmisen havaittavissa, sen sijaan kissan ääntely ja eleet ovat helpommin havaittavia ja tulkittavia.
Tuttu ja tunnettu kissan ääniviesti on kehräys. Sen merkitys on edelleen jossain määrin hämärän peitossa, mutta tiedetään, että hyvän olon ilmaisun lisäksi kehräystä esiintyy sairailla ja loukkaantuneilla kissoilla. Kehräyksen merkitystä kissan itseparannuskeinona tutkitaan, sillä kehräyksen taajuuden tiedetään vahvistavan luustoa ja edistävän luunmurtumien paranemista. Kehräys myös ilmeisesti stimuloi kissan lihaksistoa ylläpitäen sen kuntoa ja toimintavalmiutta.
Mitä kissalla mielessä,
Purrfulness, Kissalorusofiaa
mitä se on kertomassa?
Kuuntele herkällä korvalla,
katsele tarkalla silmällä
ja ennen kaikkea:
anna intuitiosi tulkita!
Kun kissasi on läheinen,
on tuttu myöskin kieli sen,
Kissan kieli on ääniä,
ilmeitä ja eleitä.
Se on myöskin sitä jotain,
mitä ei voi kuvailla,
se on sitä mitä sinä
vastaanotat vaistolla.
Sinä sanot sen niin eri tavoin,
et puhu ihmisen sanoin,
mutta sanot sen kuitenkin
kissan kielellä
ja minä osaan lukea
sinua herkällä mielellä.
Yleisesti ottaen kehräys kertoo kissojen keskinäisessä ja kissan ja ihmisen välisessä viestinnässä siitä, että asiat ovat kunnossa ja lähellä on hyvä olla. McCombin ym. tutkimuksen(2) mukaan ainakin ihmiselle kehrätessään kissat pystyvät muuttamaan kehräyksen äänivivahteita. Hyvästä olosta kehräävän kissan ja kehräten ruokaa vaativan kissan kehräykset ovat erilaiset. Ruuanvaatimiskehräys on sävyltään terävämpää kuin rentoutunut kehräys. Testeissä on myös havaittu, että rentoutunut hyvänolon kehräys kuulostaa ihmisestä miellyttävämmältä kuin vaativa ruokakehräys.
Ruuanvaatimuskehräyksessä havaittiin olevan kehräykselle tyypillisen matalan äänitaajuuden lisäksi korkeataajuisempia pätkiä, jotka esiintyvät samalla frekvenssillä kuin äidin huomiota vaativan lapsen itku. Yksi vielä selvitystä vaativa kysymys on miten kissan kiputilaan liittyvä kehräys eroaa muista kehräyksistä – onko siinä esimerkiksi ruuanvaatimuskehräyksen kaltainen ihmisen huomion ja hoidon pyyntiin liittyvä äänielementti?
Oletusta, että kissan naukuminen on lähinnä ihmiselle tarkoitettua viestintää tukee Brownin ja Bradshawin mukaan myös se, että kotikissojen naukuminen on lyhyempää ja korkeataajuisempaa kuin koditta elävien populaatiokissojen ja se myös kuulostaa ihmisestä miellyttävämmältä. Sama ero on kotikissan ja sen villin kantamuodon (Felis lybica) naukumisäänen välillä.
Kissojen puheliaisuudessa on suuria eroja yksilöiden välillä ja jotkin kissarodut ovat selvästi puheliaampia kuin toiset. Jotkut kissat pitävät pitkiä ”puheita” esimerkiksi kun oma ihminen tulee kotiin oltuaan jonkin aikaa poissa. Siinä ikään kuin selitetään kuinka kiva on tavata taas ja mitä kaikkea on tapahtunut sillä välin kun ihminen oli poissa.
Pennut viestivät naukumalla
Brownin ja Bradshawin mukaan pienet kissanpennut viestivät kolmella erilaisella ääntelytavalla. Pikkupedot osaavat varsin nuorena ”psäh”-sylkäistä kertoakseen olevansa varteenotettavia vastustajia uhkaajille. Myös kehräyksen pennut osaavat lähes heti synnyttyään. Se liittyy imemistilanteeseen ja se on tärkeä viesti emolle ja sisaruksille kertoen, että kaikki on hyvin, maitoa tulee nisästä ja masu täyttyy.
Pienet kissanpennut naukuvat halutessaan kertoa emolleen, että niillä on jokin asia pielessä ja ne tarvitsevat emon apua ja huolenpitoa. Pentujen naukumisesta on sonogrammilla tunnistettu kolme toisistaan eroavaa miukumisääntä , joilla kaikilla on oma merkityksensä. Pentujen miukuviestit kertovat emolle(1):
”MIUlla on kylmä!” Pentu on voinut vahingossa joutua pois pesästä kylmälle alustalle.
”MIU olen eksynyt!” Pikkukissa saattaa vahingossa joutua kauas emosta ja sisaruksista ja huomaa olevansa yksin.
”MIU olen pinteessä!” Esimerkiksi emo on vahingossa asettunut pennun päälle tai ihminen pitelee pentua käsissään.
Kylmästä viestivä ”miu” on korkeampi kuin kaksi muuta ”miu”-viestiä. Tämä ero äänen korkeudessa kuitenkin häviää kun pennun lämmönsäätelykyky noin neliviikkoisena on kehittynyt. Eksymisestä kertovan hätähuudon äänenkorkeus on matalin näistä kolmesta. Pinteestä kertova ”miu”-ääni on samantapainen kuin eksymisestä kertova, mutta pidempikestoinen.
Ei ole selvillä tunnistaako emokissa pennun miukunasta minkälaisessa hädässä pikkuinen on. Kuitenkin se, että näille erilaisille pieniä pentuja helpostikin kohtaaville pulmatilanteille on jokaiselle erilainen hätähuutonsa, viittaa siihen, että ne viestivät emolle paitsi hädästä, myös sen laadusta.
Ymmärtääkö ihminen kissaa?
Ei liene yllättävää, että ihmiset, jotka eivät ole olleet kissojen kanssa tekemisissä tulkitsevat varsin huonosti kissojen erilaisia naukumisääniä. Ymmärrettävästi kissakokemusta omaavat ihmiset tulkitsevat kissaa jonkin verran paremmin ainakin kun kyseessä on kissan aggressiivinen tai kutsuva, seurusteleva nauku.(1)
Parempi naukuviestien ymmärrys on ihmisen ja tutun kissan välillä. Yhteiselon myötä jokaiselle kissalle ja sen ihmiselle kehittyy omat kommunikaatiotapansa ja kissojen yksilölliset äänet ja tapa käyttää niitä tulevat tutuiksi. Lisäksi normaalissa kanssakäymisessä naukumisääntä tukee yleensä myös muu viestintä, kuten kissan eleet ja käyttäytyminen.
Mitä enemmän vietät aikaa kissasi kanssa, sitä paremmaksi keskinäinen ymmärryksenne kehittyy. Kissan kanssa vietetty aika on laatuaikaa teille molemmille!
(1) Kirjoituksessa on käytetty lähteenä pääasiassa Brownin ja Bradshawin artikkelia Communication in the Domestic Cat: within and between species teoksessa The Domestic Cat – The Biology of its Behavior, toim. Dennis C. Turner ja Patrick Bateson.
(2) McComb K, Taylor AM, Wilson C, Charlton BD (2009) The Cry Embedded within the Purr, viitattu artikkelissa Kristyn R. Vitale Shreve ja Monique A.R. Udell; What´s inside your cat´s head? A review of cat (Felis Silvestris Catus) cognition research past, present and future.
(3) Moelk M (1944) Vocalizing in the home-cat: a phonetic and functional study