Tassunjälkiä sydämiin

Kissat ovat olleet ihmisen kumppanina – etäisempänä tai läheisempänä – noin 11 000 vuotta. Se on pitkä aika kulkea rinnakkaista ja yhteistä polkua. Suhde oli epäilemättä aluksi puhtaasti molemminpuolinen materiaalinen hyötysuhde. Vähitellen suhde kehittyi yhä tunnepitoisemmaksi ja kissat alkoivat jättää tassunjälkiä sydämiin. Milloin kissa valloitti ihmisen sydämen ja milloin ensimmäiset tassunjäljet painettiin ihmisen sydämeen?

Kuinka kauan kissat ovat jättäneet tassunjälkiä sydämiin?

Milloin kissasta tuli lemmikki, jota hellitään ja joka antaa ja saa lämpöä, läheisyyttä, lohtua ja rakkautta? Onko se viime aikojen urbaani ilmiö vai ovatko kissat jättäneet tassunjälkiä sydämiin jo ennen kuin kissoja alettiin pitää puhtaasti lemmikkeinä, ilman tarvetta niiden tuholaistorjunnan ammattiosaamiselle?

Keinäsen ja Nymanin oiva kissanlämpöinen teos Kissojen Suomi – Katit historian poluilla valottaa kissantassunjälkiä Suomen kamaralla ja samalla suomalaisten sydämissä. Voi olla yllättävä tieto, että kissa on ollut paitsi tärkeä ja arvostettu tuholaistorjuja, myös rakastettu ja hoivattu lemmikki jo savun tuprutessa piisistä tupaan, eli savupirttien aikaan.

Kissa on ollut hyötyeläin ja lemmikkieläin

Kissat ovat olleet niin köyhien kuin varakkaidenkin kotien hyötyeläimiä ja lemmikkejä. Rajanveto hyötyeläimen ja lemmikin välillä on vaikeaa. Ihmisten kanssa sisällä asuneella tupakissalla oli ehkä enemmän etuoikeuksia ja parempi ruokatarjoilu, kuin navettakissalla, mutta myös navettakissat olivat monissa taloissa hyvin hoidettuja ja rakastettuja. Kissan kuolema oli surun paikka. Kissavainajaa muisteltiin pitkään, sen hiirestystaidoista ja muista hyvyyksistä kerrottiin tarinoita vielä vuosia jälkeen päin.

Aina on valitettavasti ollut ja on ja tulee olemaan ihmisiä, jotka kohtelevat kissoja kaltoin ja pitävät niitä vähäarvoisina otuksina. Monin paikoin on saattanut olla sellainen käsitys, että kissa ei hoida tuholaistorjujan virkaansa, jos se saa ihmiseltä ruokaa. Tällaisissa paikoissa kissat ovat paiskineet töitä todellakin nälkäpalkalla. Kissan metsästysvaisto kyllä takaa sen, että se pyydystää jyrsijöitä myös täydellä masulla.

1800-l ja 1900-l alkupuolen maatalousyhteiskunnassa kissa on yhdistetty lähinnä naisiin. Olivathan naisen ja kissan tehtävät kodin piirissä siinä, missä mies kulki koiran kanssa metsällä. Naiset ja lapset ovat epäilemättä erityisesti heltyneet pienten, pehmeiden ja leikkisien kissojen seurasta ja mielellään hoitaneet niitä. Monelle vanhukselle kissa on ollut ystävä ja yksinäisyyden karkottaja, juttukaveri kun muut ovat unohtaneet. Näille vanhuksille se ainoa ystävä on varmasti jättänyt tassunjälkiä sydämiin ja sen menettäminen on ollut suuri murhe.

Kissat valokuvissa

Ihmisen ja kissan yhteistä historiaa tutkinut Taina Syrjämaa painottaa sitä, että kissa lemmikkinä ei ole nykypäivänä kovinkaan erilaisessa asemassa kuin se oli 1800-luvulla. Kertomusten ja vanhojen valokuvien valossa kissa on ollut rakastettu lemmikki jo ennen modernia lemmikkien aikaa.

Varhaisissa, 1900 -luvun alun valokuvissa nähdään useinkin kissa mukana perhepotretissa. Kissa on yleensä naisen tai lapsen sylissä. Kissat ovat jo tuolloin myös poseeranneet ammattikuvaajien studioissa yksin tai ihmisten kanssa.

Yllä oleva valokuva on otettu vuonna 1929. Kuvassa on äitini sylivauvana, hänen isosiskonsa ja vanhempansa – siis minun isovanhempani. Kuvan on epäilemättä ottanut ammattikuvaaja ja kuvaaminen on ollut tärkeä tilaisuus, johon on valmistauduttu huolella. Kuvassa isoisälläni on sylissään kissa. Kissan mukana oleminen tuon ajan valokuvissa on hyvinkin tavallista, erikoista tässä kuvassa on se, että kissa on miehen sylissä. Kuva on minulle rakas ja mielelläni näen siinä osoituksen sukupolvelta toiselle periytyvästä kissarakkaudesta.