Villikissa on kissalorusofiaa, jonka innoittajana on ollut pieni koditon kissanpentu ja sen kesyyntymiseen liittyvät tapahtumat ja tunteet. Niistä on kerrottu Tapio Sähikäisen tarinassa.
Minäkö pieni söpöläinen olisin sun kätesi raadellut? Olisit vaan, kaamee akka, kätesi kurissa pitänyt. Et oisi mua pyydystänyt kourissasi pidätellyt. Oisit antanut vaan mennä luontoon tuonne missä mulla villiintyneellä yksilöllä on vapautta, elämää ennen väistämätöntä kitumista ja kuolemaa, En minä tarkoittanut satuttaa olen vain yksin ja pelottaa.
Olen pieni söpöläinen, oikeasti sähikäinen, joskus tulen lähelle mut sit taas syljen silmille. Ihminen on pelottava otus epäluotettava, miksi luottaa kun surun tuottaa ja jättää kissan omilleen, ei pieni pärjää itsekseen.
Yksikään kissa, pentu taikka aikuinen ei saisi olla vailla kotia, ei saisi olla koditon. Yhdenkään kissan ei pitäisi joutua nälkää kärsimään, yhdenkään ei pitäisi joutua yksin sairaana kitumaan. Jokainen kissa ansaitsee oman kodin huolehtivan, jokainen kissa tarvitsee oman ihmisen rakastavan.
Sähikäinen saunassa jatkaa kertomusta siitä kuinka kodittoman kissanpennun elämä mullistui ja kuinka pennusta tuli Sähikäinen. Ensimmäinen osa, Kissanpentu navetalla, kertoo kuinka pieni koditon rescuoitui navetalle Pippuri-kollin hallitsemaan kissaporukkaan ja sai sieltä ruokaa ja uuden alun elämässä. Kolmas osa, Metsänpoika tahdon olla, jatkaa pennun elämäkertaa ja neljäs osa kertoo miten Kodin ovi aukeaa. Viides osa kertoo miten Tapio otti tärkeät Kesyyntymisen askeleet.
Pentu kertoo:
Oli ihmisten laskujen mukaan kahdeksas päivä siitä, kun Uusi Ihminen alkoi käydä navetalla juttelemassa minulle ja antoi ruokaa kädestä. Tykkäsin kun hän silitti ja uskalsin käydä sylissäkin. Ihan väkisinkin alkoi hurisuttaa, kun hän silitteli minua. Olin niin yksin ja kaipasin läheisyyttä. Navetalla yksi kiltti vasikka hoiti minua. Se nuoli minua karhealla kielellään ja siitä muistin kuinka emo oli hoitanut minua kun olin pieni – siis vielä pienempi.
Sinä päivänä menin taas syömään siihen koppaan, jossa olin syönyt jo parina päivänä. Kopassa oli ihan hyvä syödä ja kun taas mitään aavistamatta söin rauhassa, niin yht´äkkiä huomasinkin olevani vankina – kopan aukko oli suljettu! Olin joutunut kalterin taakse! Olin vanki!
Suojauduin vetäytymällä itseeni. Jähmetyin.
Pelottavan keikkumisen, kovan hurinan ja kauhun täyttämän ikuisuuden jälkeen olin jossain oudossa paikassa. Uusia tuoksuja ja ääniä. Haistoin kahden lajitoverin rennon läsnäolon jossain lähistöllä. Kopan ovi aukesi. Livahdin ulos ja pakoon! Olin pienessä huoneessa. Löysin piilopaikan rautaisen pömpelin takaa ja sinne minä jähmetyin. Kiukaan ja seinän väliin. Minusta tuli saunakissa.
Sauna- ja pesuhuone-elämää
Kun pikkuinen kissa oli tullut esiin kiukaan takaa, se asettui nurkkaan lauteiden alle, joten laitoin sinne pyyhkeen makuualustaksi. Aluksi pikkuinen kisu liikkui nurkasta vain antaessani sille ruokaa. Se söi ahneesti kaiken ruuan ja palasi kiireesti turvapaikkaansa. Hiekkalaatikko kelpasi pennulle vessaksi, mikä oli suuri helpotus: sisäsiistiksi ei tarvinnut alkaa erikseen opettelemaan.
Turvapaikka
Itselleni kalustin pesuhuoneen keinutuolilla ja läppärillä ja asetuin ”saunaksi”. Niin alkoi viiden päivän elämä saunassa ja pesuhuoneessa. Aika kului lukiessa, kirjoitellessa, TV-ohjelmia katsellessa ja tietysti kissanpennun kanssa seurustellessa. Alkujärkytyksen jälkeen pentu muutti viltin päälle lauteelle ja navetalla kehittynet silittelyvälit palautuivat vähitellen. Kun pentu kotiutui alkoi leikkiminen kiinnostaa, kuten asiaan kuuluu.
Sähkökatko lähentää
Saunaelämäämme osui yksi kunnon syysmyrsky, joka aikana pitkän sähkökatkon pimeyden rohkaisemana pikkukissa hakeutui nojaamaan käsivarteeni. Lämmin tunne rinnassani sain kuvattua tuon herkän hetken.
Minulla onkin oikea sähikäinen saunassa!
Sitten tapahtui se väistämätön: pentu livahti pesuhuoneen ovesta asunnon puolelle. Se kiersi nopeasti olohuoneen ja jähmettyi sitten sohvan alle. Tuntikausien jähmetyksen jälkeen päätin, että pentu on saatava takaisin saunaan. En halunnut sen kohtaavan Lucas-kissaa ennen kuin se olisi vielä hieman kotiutuneempi ja rohkeampi.
Niinpä tein katalan tempun. Houkuttelin pennun ruualla esiin sohvan alta ja otin sen rauhallisesti kiinni. Rauhallisuus loppui lyhyeen kun pentu panikoitui vangitsemisesta. Se muuttui villisti rimpuilevaksi, sähiseväksi piikkipalloksi, jonka kynnet ja hampaat iskeytyivät käsiini.
Raatelusta huolimatta sain kannettua pennun takaisin saunaan. En vielä tiennyt pennun sukupuolta, mutta eikö Sähikäinen käykin nimeksi niin tytölle kuin pojallekin? Puhdistin haavat jodilla ja paketoin pahimman pureman saaneen ja nopeasti turpoavan peukaloni.
Kerroin somessa, että nyt minulla on Sähikäinen saunassa.
Kissanpentu aloittaa kertomuksen Tapio Sähikäisestä, jonka tulevaisuus on tätä kirjoittaessani yhä auki. Toinen osa kertoo mikä on Sähikäinen saunassa, kolmas osa, Metsänpoika tahdon olla kertoo kuinka pentu sai etunimensä. Neljännessä osassa Kodin ovi aukeaa Tapiolle ja viides osa kertoo miten Tapio otti tärkeät Kesyyntymisen askeleet.
Kissanpentu on ilmestynyt läheisen maatilan navetalle! Marraskuun alkupuolella huomasin Mutte Ponin faceookissa (jota hoidan Muten puolesta) Maijan laittaman kuvan pienestä sotkuturkkisen näköisestä kissasta, joka oli ilmestynyt navetalle, hakeutui syömään talon omien kissojen ruokia ja nuoletti itseään vasikalla. Keneltä kadonnut? Tunnistaako kukaan?
Se löysi turvapaikan ja ruokaa navetalta
Varovasti kyselin mihin kissanpentu joutuu, jos omistajaa ei löydy. Kunhan se kesyyntyisi riittävästi se käytettäisiin eläinlääkärillä: löytyisikö siru? Terveystarkastus ja rokotus kuuluisi myös kohtaloon. Jos omistajaa ei löytyisi, kissanpentu voisi jäädä talon kissojen joukon jatkoksi, mikäli se pärjäisi porukassa, jota Pippuri-kolli ankaralla tassulla hallitsee. Vaihtoehtoisesti pentu voitaisiin luovuttaa hyvään kotiin, sillä talossa on ennestään jo vankka kissakanta ja pikkuinen rääpäle joutuisi taistelemaan paikastaan, voittamaan oikeuden laumanjäsenyyteen.
Meille mahtuisi kissanpentu!
Pientä kiinnostusta heräsi, sillä olin kesällä joutunut saattelemaan rakkaan Hapsuni kissojen taivaan portille ja kotona tuntui olevan yhden kissan vajaakissaisuus.
Niin aloin käydä ruokkimassa tuota nuhruista pientä arkaa olentoa päivittäin aina samaan aikaan. Parin käynnin jälkeen kissanpentu jo tuli kutsustani aterialle. Pieni otus tuli lähelle syömään, rohkaistui nopeasti nuuhkaisemaan kättäni ja omaa rohkeuttaan kauhistuen säntäsi pakoon puikkien sukkulana varjoissa. Äänekäs ripulointi seurasi välittömästi ateriaa. Matolääke lopetti ripulin, ruuan tarjoaminen kädestä rohkaisi lähelle ja jo kolmantena päivänä sain hieman rapsuttaa niskasta.
Viidennen päivän suuri askel: kissanpentu tuli hetkeksi käymään sylissäni. Ja pakeni sitten kauhistuneena yltiöpäistä rämäpäisyyttään. Hymyni levisi korviin asti. Maijakin oli todistamassa tätä suurta tapahtumaa.
Kuudes päivä paljasti läheisyydenkaipuun
Kuudennen päivän riemua: pieni reppana tuli syliini ja nojasi hetken ajan minua vasten kehräten äänekkäästi. Jokainen kissanpentu kaipaa läheisyyttä ja hellyyttä, tämä pikkuinen ei ollut sitä ainakaan viime aikoina saanut. Olikohan koskaan? Tällä kertaa pentu sai ruokansa kissankuljetuskopasta tarjoiltuna siten, että se joutui menemään osittain koppaan sisälle.
Seitsemännen päivän ateriointi tapahtui kokonaan kissankopassa. Syötyään pentu otti äänekkäästi kehräten vastaan silityksiä ja käväisi vielä pari kertaa kopassa selvittämässä olisiko sinne kuitenkin jäänyt vielä jokin ruuanmuru syömättä.
Suuri mullistus
Kahdeksas päivä mullisti pienen kissanpennun jo vakiintuneet rutiinit ja muutti sen elämänkulkua ratkaisevasti. Kun pentu oli kopassa syömässä, kopan luukku suljettiin. Matka kohti kotikissan elämää alkoi. Ainakin tilapäiseen kotiin, sillä siru saattaisi löytyä ja sitä kautta kissan omistaja selviäisi.
