Kissanpentu aloittaa kertomuksen Tapio Sähikäisestä, jonka tulevaisuus on tätä kirjoittaessani yhä auki. Toinen osa kertoo mikä on Sähikäinen saunassa, kolmas osa, Metsänpoika tahdon olla kertoo kuinka pentu sai etunimensä. Neljännessä osassa Kodin ovi aukeaa Tapiolle ja viides osa kertoo miten Tapio otti tärkeät Kesyyntymisen askeleet.
Kissanpentu on ilmestynyt läheisen maatilan navetalle! Marraskuun alkupuolella huomasin Mutte Ponin faceookissa (jota hoidan Muten puolesta) Maijan laittaman kuvan pienestä sotkuturkkisen näköisestä kissasta, joka oli ilmestynyt navetalle, hakeutui syömään talon omien kissojen ruokia ja nuoletti itseään vasikalla. Keneltä kadonnut? Tunnistaako kukaan?
Varovasti kyselin mihin kissanpentu joutuu, jos omistajaa ei löydy. Kunhan se kesyyntyisi riittävästi se käytettäisiin eläinlääkärillä: löytyisikö siru? Terveystarkastus ja rokotus kuuluisi myös kohtaloon. Jos omistajaa ei löytyisi, kissanpentu voisi jäädä talon kissojen joukon jatkoksi, mikäli se pärjäisi porukassa, jota Pippuri-kolli ankaralla tassulla hallitsee. Vaihtoehtoisesti pentu voitaisiin luovuttaa hyvään kotiin, sillä talossa on ennestään jo vankka kissakanta ja pikkuinen rääpäle joutuisi taistelemaan paikastaan, voittamaan oikeuden laumanjäsenyyteen.
Meille mahtuisi kissanpentu!
Pientä kiinnostusta heräsi, sillä olin kesällä joutunut saattelemaan rakkaan Hapsuni kissojen taivaan portille ja kotona tuntui olevan yhden kissan vajaakissaisuus.
Niin aloin käydä ruokkimassa tuota nuhruista pientä arkaa olentoa päivittäin aina samaan aikaan. Parin käynnin jälkeen kissanpentu jo tuli kutsustani aterialle. Pieni otus tuli lähelle syömään, rohkaistui nopeasti nuuhkaisemaan kättäni ja omaa rohkeuttaan kauhistuen säntäsi pakoon puikkien sukkulana varjoissa. Äänekäs ripulointi seurasi välittömästi ateriaa. Matolääke lopetti ripulin, ruuan tarjoaminen kädestä rohkaisi lähelle ja jo kolmantena päivänä sain hieman rapsuttaa niskasta.
Viidennen päivän suuri askel: kissanpentu tuli hetkeksi käymään sylissäni. Ja pakeni sitten kauhistuneena yltiöpäistä rämäpäisyyttään. Hymyni levisi korviin asti. Maijakin oli todistamassa tätä suurta tapahtumaa.
Kuudennen päivän riemua: pieni reppana tuli syliini ja nojasi hetken ajan minua vasten kehräten äänekkäästi. Jokainen kissanpentu kaipaa läheisyyttä ja hellyyttä, tämä pikkuinen ei ollut sitä ainakaan viime aikoina saanut. Olikohan koskaan? Tällä kertaa pentu sai ruokansa kissankuljetuskopasta tarjoiltuna siten, että se joutui menemään osittain koppaan sisälle.
Seitsemännen päivän ateriointi tapahtui kokonaan kissankopassa. Syötyään pentu otti äänekkäästi kehräten vastaan silityksiä ja käväisi vielä pari kertaa kopassa selvittämässä olisiko sinne kuitenkin jäänyt vielä jokin ruuanmuru syömättä.
Suuri mullistus
Kahdeksas päivä mullisti pienen kissanpennun jo vakiintuneet rutiinit ja muutti sen elämänkulkua ratkaisevasti. Kun pentu oli kopassa syömässä, kopan luukku suljettiin. Matka kohti kotikissan elämää alkoi. Ainakin tilapäiseen kotiin, sillä siru saattaisi löytyä ja sitä kautta kissan omistaja selviäisi.
Sikäli kuin kukaan voi kissaa omistaa.
