Miten rakas kissamme, elämämme ilo ja kotimme kaunistus kehittyi villikissasta kesykissaksi? Kissa on elänyt ihmisen läheisyydessä ilmeisen sopuisaa yhteiseloa jo pitkään ennen varsinaista domestikaatiota, muuttumista nykyisin tuntemaksemme kesykissaksi.
Kissan sukupuu on monihaarainen
Meille tutun ja rakkaan kesykissan (Felis catus) sukujuuret juontavat Felis-suvusta, johon kuuluu neljä pienikokoista kissaeläintä: Aasian eteläosissa ja Koillis-Afrikassa elävä viidakkokissa, joka tunnetaan myös kaislikkokissana ja ruovikkokissana (Felis chaus); Afrikan pienikokoisin ja Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) vaarantuneeksi lajiksi luokittelema mustajalkakissa (Felis nigripes); Pohjois-Afrikan ja Etu-Aasian aavikoiden hietakissa eli hiekkakissa (Felis margarita) ja villikissa (Felis silvestris), jonka viisi alalajia kissoittavat laajaa aluetta Etelä-Afrikasta läpi Euroopan ja aina Itä-Aasiaan saakka.
Villikissa jaetaan nykyisin viiteen eri rotuun tai alalajiin: Kiinanaavikkokissa eli kiinalainen vuoristokissa (Felis silvestris bieti), huonosti tunnettu kissaeläin, jonka IUCN on määritellyt vaarantuneeksi lajiksi; Aasiassa elävä aavikkokissa eli Aasian villikissa (Felis silvestris ornata); Länsi-, Keski- ja Itä-Euroopan metsissä, Skotlannissa ja Turkissa metsästelevä Euroopan villikissa eli metsäkissa (Felis silvestris silvestris); Etelä-Afrikan villikissaa (Felis silvestris cafra) ja Pohjois-Afrikan villikissaa (Felis silvestris lybica) molempia kutsutaan myös Afrikan villikissaksi.
Tutkijat eivät ole olleet yksimielisiä villikissan alalajien taksonomiasta eli luokittelusta, mutta viime aikoina tehdyt DNA-tutkimukset ovat selventäneet sukulaisuussuhteita.
Villikissasta kesykissaksi
On ollut hieman epäselvää ja tutkijoiden keskuudessa on ollut erimielisyyttä siitä, mikä Felis-suvun silvestris -lajin kissoista on nykyisen kesykissan esi-isä. Määrittelyä ei suinkaan ole helpottanut se, että villinä elävien kesykissojen ja paikallisten villikissojen erottaminen toisistaan on usein morfologisesti vaikeaa ja nämä myös saattavat risteytyä keskenään.
Nykyaikaisen geneettisen tutkimuksen ansiosta kysymykseen kesykissan alkuperästä on saatu valaistusta. Kaikenkarvaisten kesykissojen, niin rotuyksilöiden, kuin myös villeinä yhteisöinä elävien kesykissojen perimän on osoitettu juontuvan Pohjois-Afrikan/Lähi-idän alalajista, libycasta. Nykytiedon valossa kesykissan esi-isänä siis pidetään (Pohjois-) Afrikan villikissaa.
Paitsi geneettisiä todisteita, on myös muita seikkoja, jotka tukevat libycan roolia kesykissojen esi-isänä. Kaikki arkeologiset todisteet kissasta ihmisen seuralaisena viittaavat Pohjois-Afrikkaan tai Lähi-itään.
Kesyyntymisen askeleet
Kissan kesyyntymisen ajankohtana ja alueena mainitaan usein noin 4000 vuoden takainen Egypti. Kesyyntyminen ei ole mikään yht´äkkinen tapahtuma, vaan se tapahtuu sukupolvien saatossa ajan myötä ja onkin mahdotonta määrittää kesyyntymiselle tiettyä ajankohtaa.
Kissan katse,
Purrfulness, Kissalorusofiaa
ikiaikainen kissanviisaus ja lajimuisti
kertoo villien esi-isien perimästä.
Sitä on kissan vilpitön mieli,
aidot tunteet ja kehonkieli.
Kuten yleensäkin kesyttäminen, on kissankin kesyttäminen tapahtunut kahdessa vaiheessa. Kesyyntymisen ensivaiheena on ollut yksinkertaisesti kissanpentujen ottaminen kotiin lemmikiksi ja samalla ei-toivotut pieneläimet poissa pitäväksi hyötyeläimeksi. Kasvitieteilijä-tutkimusmatkailija Georg Schweinfurth huomasi 1860-luvulla matkallaan eteläisessä Sudanissa paikallisen bongokansan mielellään ottavan villikissan pentuja kotiinsa. Pennut oppivat kesyiksi ja pitivät rotat poissa kodeista. On varsin todennäköistä, että näin ovat ihmiset tehneet jo tuhansia vuosia.
Toisessa vaiheessa kissoja on alettu tarkoituksella jalostaa valitsemalla pentujen tuottamiseen sellaisia yksilöitä, joiden ominaisuuksia pidettiin toivottavina. Siitä on alkanut varsinainen kissan kehittyminen villikissasta kesykissaksi.
Kissan yhteiselon ihmisten kanssa tiedetäänkin alkaneen jo kauan ennen Egyptin kuuluisien pyhien kissojen aikaa ja kesyyntymisen katsotaan alkaneen luultavasti jossain hedelmällisen puolikuun alueella Lähi-idässä. Täysin kesyn kissakannan alkuna pidetään yhä muinaista Egyptiä, mutta ajankohta on yhä enemmän tai vähemmän arvailun varassa. Kissaa esittäviä egyptiläisiä amuletteja tunnetaan jo ajalta 2300 eaa, mutta ensimmäiset kissaa ihmisten kodissa esittävät kuvat ajoittuvat myöhempään, noin 1950 eaa. Noin vuodesta 1450 eaa lähtien kissoja on yleisesti kuvattu kotiympäristössä ja viimeistään silloin voidaan kissaa pitää täysin kesynä kotieläimenä.
Kun kissa päätti kesyyntyä
Yleisesti hyväksytty näkemys kissan kesyyntymisestä olettaa, että kissat itse asiassa alkujaan itse kesyttivät itsensä. Laajalle levinneen käsityksen mukaan maanviljelyksen alku Lähi-idässä noin 11000 vuotta sitten sai kissat hakeutumaan viljavarastojen liepeille niissä vilisevien jyrsijöiden houkuttamina. Siten villikissat kansoittivat kylät ja kaupungit ja pian ihmiset oivalsivat kissojen arvon ruokavarastojen suojelijoina. Ihmisiä parhaiten sietävät, rohkeat ja vähiten aggressiiviset kissayksilöt viihtyivät ja lisääntyivät ihmisasumusten lähellä. Niistä saivat alkunsa pysyvät ihmisten luona asuvat kissapopulaatiot.
Kissan ja ihmisen yhteiselon alkutaipaleesta kerrotaan neliosaisessa kissatarinassa Ihmisen kesyttäminen.
Lähde: James A. Serpell, Domestication and History of the Cat, teoksessa The Domestic Cat – The Biology of its Behavior (toim. Dennis C. Turner ja Patrick Bateson)
