Naaraskissa on ensimmäinen osa kertomuksesta Ihmisen kesyttäminen. Se on kertomus siitä, mitä on voinut tapahtua kissan ja ihmisen yhteiselon alkuaikoina noin 11 000 vuotta sitten. Tästä löydät toisen osan Pennut , kolmannen osan Hehkuvat Hiilet ja neljännen, viimeisen osan Lämmin Värinä.
Kissojen ja ihmisten yhteiselon alkuaika ja vaiheet kiinnostavat tutkijoitakin. Arkeologi Magdalena Krajcarzin johtama tutkimus on yksi uusimmista kissan ja ihmisen yhteistä historiaa valaisevista tutkimuksista.
Se oli pieni, tummanruskea, vihreäsilmäinen peto, jonka hampaat olivat terävät ja vaarallisen tehokkaat kynnet olivat piilossa pehmeiden varpaiden suojissa. Se eleli isolla reviirillään, jolla se kulki säännöllisesti omia polkujaan metsästämässä ruokaa itselleen ja pennuilleen. Aivan, se oli villikissa, naaraskissa ja välillä sillä oli huolehdittavanaan pentue, jonka se kasvatti jo koulutti itsenäisiksi saalistajiksi.
Se odotti kolmatta pentuettaan ja sen maha oli selvästi pyöristynyt. Sen piti nyt saalistaa ruokaa paitsi itselleen, myös kohdussaan kehittyville pennuille. Sen ensimmäiset pennut olivat nyt aikuisia, niillä oli omat reviirinsä ja ne elivät omaa itsenäistä kissan elämää.
Toisen pentueen oli käynyt huonommin. Ajat olivat kovat, naaras ei saanut riittävästi saalista ruokkiakseen kasvavat pentunsa ja yksi toisensa jälkeen ne heikkenivät, kunnes eivät enää jaksaneet edes yrittää syödä emon tuomia satunnaisia saaliita. Ne kuolivat ennen kuin niiden elämä edes kunnolla alkoi. Naaras oli itsekin laihtunut pelkäksi nahan koossa pitämäksi luusäkiksi, mutta kun sen ei enää tarvinnut huolehtia pennuista, se sai pyydystettyä riittävästi ruokaa pysyäkseen hengissä. Vähitellen saalista alkoi taas olla enemmän ja naaras lihoi ja kuntoutui.
Naaraskissa kohtaa uroksen
Naaraan reviiri ristesi ison, raidallisen, voimakkaan kollin reviirin kanssa. Ne välttelivät toisiaan, jättivät toisilleen tuoksuvia viestejä ja tarkkailivat toisiaan matkan päästä. Joskus niiden katseet kohtasivat etäältä. Silloin ne pörhistivät selkäkarvojaan ja niiden välillä kulki viesti: ”Minä tunnen sinut. Pysy etäällä.” Kun naaraskissa oli kuntoutunut nälkävuodesta, se kiinnostui uroksen jättämistä tuoksuviesteistä ja hakeutui oleskelemaan sen ja uroksen yhteiselle reviirialueelle. Pian uros ilmestyi paikalle. Tällä kertaa ne hyväksyivät toistensa läheisyyden. Oli aika laittaa alulle uusi kissapentue.
Uros oli vahva ja komea, naaras tiesi vaistomaisesti sen olevan hyvä periyttäjä, erinomainen isä pennuilleen. Pennuista tulisi taitavia metsästäjiä, selviytyjiä. Kissojen valioyksilöitä. Kolme päivää kissat kulkivat yhdessä. Ne parittelivat äänekkäästi mouruten ja sähisten. Kynnet sivalsivat naarmuja ihoon. Kissojen lempi on rajua.
Nyt naaras oli siis jälleen tiine ja odotti kolmatta pentuettaan. Se tiesi tarvitsevansa yhä enemmän ravintoa tiineyden lähestyessä loppuaan. Pentujen synnyttyä se tulisi tarvitsemaan ravintoa tuottaakseen riittävästi maitoa kasvaville pennuilleen. Kun pennut alkaisivat syödä kiinteää ravintoa, sen olisi saalistettava ruokaa itselleen ja pennuille. Se oli täyspäiväistä työtä. Jos saalista olisi riittävästi, pennuista kasvaisi pian itsenäisiä, omillaan toimeen tulevia yksinäisiä kulkijoita.
Naaraskissa on uhkarohkea
Naaraan reviirin laidalla oli ihmisten pesäpaikka. Naaras oli tarkkaan tietoinen jokaisesta reviirinsä pienestäkin yksityiskohdasta ja se oli tarkastellut ihmisten asumusta ja liikkeitä ollakseen selvillä siitä, mitä sen reviirillä tapahtui. Kissa vältteli ihmisiä. Niiden haju oli vahva ja outo ja ne liikkuivat metsässä pitäen kovaa ääntä. Ne metsästivät itselleen saalista. Isoja saaliita, jotka olivat kissan saaliseläimiä paljon suurempia. Kissa oli tarkkaillut ihmisiä lukuisia kertoja aivan läheltä, mutta ihmisillä ei ollut siitä mitään tietoa, ne eivät nähneet varjoihin sulautuvaa tarkkailijaa.
Ihmisten mukana kulki kissaa suurempia petoja – koiria. Koirat tiesivät kissan läsnäolosta, mutta eivät pyrkineet tavoittelemaan sitä. Ne tiesivät kokemuksesta, että kissasta kannattaa pysyä kunnioittavan etäisyyden päässä. Ne tiesivät kissan piilossa olevista kynsistä ja hurjasta, sähisevästä luonnosta. Kunnioitus oli molemminpuolista ja etäisyys pidettiin yhteisestä sopimuksesta.
Nyt naaraskissa oli väsynyt ja ruuan saalistaminen oli työlästä. Se oli kulkenut läpi koko reviirinsä lukemattomia kertoja. Se oli käyttänyt tunteja vaaniessaan kärsivällisesti saalista parhailla saalistuspaikoilla. Usein turhaan. Se oli tehnyt lukemattomia turhia hyökkäyksiä, saalis oli paennut viime hetkellä sen terävistä kynsistä ja se oli jäänyt ilman ruokaa. Nälkä alkoi heikentää naaraan kuntoa ja saalistaminen kävi yhä työläämmäksi ja epävarmemmaksi.
Nyt naaraskissa oli tullut ihmisten asumuksen lähelle juomaan joesta, jonka rannalla ihmisasumus oli. Ihmisten vahva haju sai naaraan liikkumaan erityisen varovaisesti. Se tarkkaili ympäristöä herkeämättä tarkoilla aisteillaan. Sen korvat erottivat pienetkin äänet, sen silmät pyydystivät pienenkin liikkeen ja tassujen herkät polkuanturat tunsivat ihmisten askelten aiheuttamat maan värähtelyt. Kissan nenä tavoitti ihmisten hajun, kuivien siementen ja hedelmien tuoksun, joka tuli ihmisasumuksesta. Sen nenä tavoitti vahvan metsämyyrien ja -hiirten tuoksun. Houkuttelevan saaliin tuoksun, joka leijui vahvana kaikkialla ihmisasumuksen ympärillä.
Nälkä tekee uhkarohkeaksi. Naaras hiipi äänettömästi aivan ihmisasumuksen liepeille. Se nuuhki jyrsijöiden tuoksua, veti sieraimiinsa saaliin tuoksua ja sen suu vettyi ruuan odotuksesta.
