Pennut jatkaa kertomusta siitä kuinka kissan ja ihmisen tiet kohtasivat noin 11 000 vuotta sitten. Tästä löytyy ensimmäinen osa Naaraskissa., kolmas osa Hehkuvat hiilet ja tarinan päättävä neljäs osa Lämmin Värinä.
Naaraskissa odotti pimeää ennen kuin se varjon lailla lähestyi ihmisen asumusta. Se hiipi lähelle paikkaa, jossa hiirten ja myyrien tuoksu oli voimakkain. Jyrsijöiden polut yhtyivät asumuksen kupeessa kohdassa, josta pienet eläimet pääsivät kivien ja puunrankojen lomasta sisälle ihmisten pesään. Siihen jäi naaras väijymään. Sen kohdussa kehittyvät pennut liikehtivät ja tuntuivat painavilta. Tiineys teki naaraan hieman normaalia kömpelömmäksi, joten se tiesi, että sen oli oltava hyvin kärsivällinen.
Hyvin pian naaras kuuli ja tunsi hiiren lähestyvän. Sen ruumis jännittyi ja aistit valpastuivat äärimmilleen, kun se odotti hiiren tulevan sopivalle etäisyydelle. Pian hiiri oli aivan kissan ulottuvilla ja salamannopealla syöksähdyksellä naaras oli hiiren kimpussa. Sen terävät kynnet nappasivat hiirestä otteen ja saman tien hiiri oli jo kissan suussa ja sen niskat oli purtu poikki. Naaras sai kipeästi tarvitsemansa saaliin ja ravintoa itselleen ja kohdussaan kehittyville pennuille. Naaras vei saaliinsa vähän matkan päähän pensaikon suojaan syödäkseen sen rauhassa.
Samana yönä naaras pyydysti vielä kaksi hiirtä ja kaksi metsämyyrää. Se oli pitkästä aikaa kylläinen. Sen syntymättömät pennut oli toistaiseksi pelastettu. Jos naaraskissa saisi jatkossakin saalista, sen pennuilla olisi mahdollisuus kehittyä täysaikaisiksi ja syntyä riittävän hyvässä kunnossa pysyäkseen elossa ja pystyäkseen imemään elintärkeää emonmaitoa. Raukeana naaraskissa vetäytyi yhteen pesäpaikoistaan, kivilouhikkoon kivenkoloon, pehmeiden sammalien ja omien karvojensa muodostamaan kuivaan ja lämpimään pesään. Siellä se nukkui pitkästä aikaa syvää unta.
Pennut saavat hyvän alun elämälle
Joka ilta naaraskissa hiipi saalistuspaikalleen ja joka yö se sai kyllikseen saalista. Pennut sen kohdussa kehittyivät vahvoiksi ja syntyivät pulskina ja tarmokkaina. Kaksi hienoa raidallista urospentua ja yksi hieman veljiään sirompi tumma naaras olivat aloittaneet elämänsä hyvissä merkeissä.
Kun pennut alkoivat syödä kiinteää ravintoa, naaraskissa kantoi niille saalista pesään. Ensin se toi kuolleeksi puraisemiaan hiiriä ja myyriä, joita pentujen oli helppo syödä. Sitten se alkoi tuoda eläviä saaliita, joita pennut vaistojensa ohjaamina osasivat heti pyydystää. Vähitellen ne kehittyivät yhä taitavammiksi saaliin nappaamisessa ja tappamisessa ja alkoivat tehdä retkiä lähiympäristöön. Kovakuoriaiset, madot ja perhoset olivat niiden ensimmäisiä omia saaliita, jotka ne söivät salaperäisellä tavalla tietoisena siitä, että tämä oli vasta alkua niiden omimman ja merkittävimmän ominaisuuden kehittymisessä huippuunsa. Ne olivat metsästäjiä viiksikarvoista hännänpäähän. Ne olivat villikissoja.
Kissat on havaittu
Heti kun pennut olivat riittävän taitavia pikkuötököiden saalistajia, naaras vei ne saalistuspaikkaansa ihmisasumuksen luo. Siellä vallitsevassa saaliin runsaudessa oli helppo opetella pyydystämään oikeaa ruokaa. Varhain hankittu metsästystaito turvaisi pentujen toimeentulon niiden itsenäistyttyä ja lähdettyä etsimään omaa elinpiiriään.
Ihmiset eivät olleet niin tietämättömiä naaraan öisistä vierailuista, kuin se ehkä kuvitteli. He olivat huomanneet kissan tassujäljet ja he olivat myös etäämpää tarkkailleet iltahämärissä kissan salamyhkäistä ilmestymistä ja asettumista vaanimispaikalleen. He olivat myös huomanneet jyrsijöiden mylläämisen ruokavarastossaan vähentyneen. He ymmärsivät sen olevan kissan ansiota. Illalla kun he istuivat tulen ääressä he saattoivat kuulla ulkoa rapsahduksen ja kissan saaliiksi jääneen jyrsijän vingahduksen. He katsoivat toisiinsa ja nyökkäsivät, totesivat, että se oli hyvä.
Ihmiset olivat nähneet naaraskissan olevan tehokas ja armoton metsästäjä ja he tiesivät, että sen läsnäolo oli heille hyvä. He olivat alkaneet kutsua naarasta nimellä, joka tarkoitti ”on hyvä”. Nyt ihmiset olivat nähneet myös On Hyvän mukana kulkevat pennut.