marraskuu 2020 · Purrfulness

Lämmin Värinä – Ihmisen kesyttäminen IV

Lämmin värinä on neljäs ja viimeinen osa kertomuksesta siitä, kuinka kissan ja ihmisen polut yhtyivät yli 10 000 vuotta sitten. Lue myös ensimmäinen osa Naaraskissa , toinen osa Pennut ja kolmas osa Hehkuvat Hiilet.

Hehkuvat Hiilet asettui asumaan ihmisten kotiin. Se ei pyrkinyt lähestymään ihmisiä eikä päästänyt heitä lähelleen, vaan livahti äänettömästi pois, jos ihminen tuli lähelle. Sen annettiin olla omissa oloissaan, mutta sen läsnäolo iltanuotion valopiirin rajalla pantiin hyväksyen merkille. Kissasta oli tullut ihmisen kumppani. Se oli itsenäinen ja etäinen, mutta se oli tärkeä ja kunnioitettu asukas ihmisten kodissa.

Ihmiset kunnioittivat ja hieman pelkäsivät salaperäistä olentoa, joka asui heidän kanssaan, mutta ei lähestynyt heitä samalla tavalla kuin koirat. Se ei tullut lähelle eikä kulkenut heidän mukanaan metsällä. Se ei auttanut heitä ruuan hankinnassa, sillä se metsästi vain itselleen. Kuitenkin se auttoi heitä ruuan säilyttämisessä, sillä se piti jyrsijät poissa heidän ruokavarastostaan.

Lapsi antoi kissalle nimeksi Lämmin Värinä — Kissa piti jyrsijäkannan kurissa

Kissa tuli ja meni kuten tahtoi se kulki omia polkujaan. Välillä se katosi useaksi päiväksi. Silloin se kulki ihmisten tietämättömillä teillä, kissanpoluilla, jotka vain kissa tuntee ja joita vain kissa osaa kulkea äänettömästi varjoihin sulautuen.

Aina silloin, kun Hehkuvat Hiilet oli ollut poissa useamman päivän, ihmiset huolestuivat. Päivällä he katselivat ulkona pensaiden varjoihin, loivat katseensa kalliolouhikkoon ja pysähtyivät hetkeksi etsimään katseellaan kissan tummaa hahmoa, jonka he olivat tottuneet näkemään liikkumattomana ympäristöä tarkkaillen tai notkeana kiveltä toiselle loikaten tai pensaiden varjoihin kadoten. Illalla he vilkuilivat tulen valon ja varjon rajamaille odottaen ja toivoen näkevänsä kissan silmien hehkun.

Lämmin Värinä

Ihmiset kertoivat iltaisin tarinoita. He tunsivat hyvin tarinan koirasta, joka alkoi seurata ihmisiä metsällä ja auttoi heitä ajamaan saaliin ansaan. Koira oli jäänyt ihmisten luo ja asettunut tulen lähelle. Sen pennut lähestyivät ihmistä ja antoivat koskettaa, liittyivät ihmisten perheeseen ja laumaan. He kertoivat nyt myös tarinaa On Hyvästä ja sen pennusta, joka oli henkiolento ja jonka nimi oli Hehkuvat Hiilet. Mutta lapsella oli pennulle oma nimensä. Hän kutsui sitä Lämpimäksi Värinäksi

Lapsi tiesi, että sitten kun hän olisi iso ja hänellä olisi oma lapsi, hän haluaisi antaa lapselle oman Lämpimän Värinän, joka nukkuisi lapsen taljoissa pienenä lämpimänä keränä lasta vasten. Lämmin Värinä tuudittaisi hänen lapsensa uneen ja sen värinä hoitaisi lasta, kun hän olisi sairas.

Niin tapahtui. Ja yhä tänäkin päivänä monella meistä on oma ”Lämmin Värinä”, joka läsnäolollaan, lämmöllään ja kehräyksellään rauhoittaa ja lohduttaa, ilahduttaa, virkistää ja parantaa.

Hehkuvat Hiilet – Ihmisen kesyttäminen III

Hehkuvat Hiilet on kolmas osa kertomuksesta Ihmisen kesyttäminen, eli siitä, miten kissa ja ihminen ovat ehkä aloittaneet yhteiselonsa yli 10 000 vuotta sitten. Lue myös ensimmäinen osa Naaraskissa ja toinen osa Pennut. Tarinan päättää neljäs osa Lämmin Värinä.

On Hyvän raidalliset urospennut eivät enää käyneet saalistamassa ihmisten luona. Ne olivat itsenäistyneet ja lähteneet elämään omaa elämäänsä. Ne kumpikin etsisivät oman reviirin, jossa olisi hyvä elää. Ne löytäisivät oman reviirinsä lähellä ihmisasusumusta, sillä ne tiesivät, että ihmisasumus tarkoitti runsasta ruokaa.

Tumma, veljiään pienempi narttupentu viipyi vielä emonsa lähettyvillä ja metsästi ihmisten luona. Se oli tottunut ihmisten läsnäoloon siitä saakka, kun emo toi sen pienenä palleroisena pentuna opettelemaan metsästystä ihmisten asumuksen luokse. Se oli emoaan rohkeampi liikkumaan ihmisten lähellä eikä se säikkynyt ihmisten hajua ja ääniä. Se oli niin rohkea, että kun se löysi asumuksen seinästä raon, josta se mahtui pujottautumaan läpi, se meni sisälle ihmisten asumukseen.

Silmät kuin hehkuvat hiilet

Lapsi oli tiennyt pennun salamyhkäisistä vierailuista jo pitkään. Hän oli nähnyt, kuinka se livahti kapeasta seinänraosta sisälle ja sulautui varjoihin. Hän tiesi, että yöllä, ihmisten nukkuessa pentu hiipi lähelle tulen hiillosta ja lämmitteli siinä. Hän oli nähnyt kuinka kissa katosi varjoihin ja hiipi äänettömästi ulos, kun ihmiset heräsivät.

Isot ihmiset näkivät ensimmäisen kerran pennun sisällä, kun tuuli ulvoi ulkona ja taivaalta satoi märkää lunta. He näkivät, kuinka se istui hievahtamatta tulen valon ja pimeyden rajalla. He näkivät, kuinka sen silmät hehkuivat tulen kajossa keltaisina kuin nuotion hehkuvat hiilet. He kavahtivat sen kiiluvia silmiä ja sen liikkumattomuutta, sen äänetöntä katoamista, kun he lähestyivät sitä.

Kissan silmät ovat kuin hehkuvat hiilet — Sen silmät olivat kuin hehkuvat hiilet

Ihmiset pelkäsivät kissaa hieman. Koska se osasi olla näkymätön sen täytyi olla ainakin osaksi henkiolento. He eivät uskaltaneet karkottaa sitä pois asumuksestaan. He myös tiesivät, että se teki hyvää työtä, sillä se pyydysti jyrsijöitä nyt myös asumuksen sisällä. He päättelivät, että oli parasta olla suututtamatta sitä. Se auttaisi heitä niin kauan kuin he eivät tekisi sille pahaa. He antoivat sille nimen, sen nimi oli ääni, joka tarkoitti hehkuvia hiiliä.

Lapsi ei kavahtanut pentua. Hän oli katsonut aivan läheltä suoraan sen keltaisiin silmiin. Pennun silmät katsoivat kiinteästi lapsen silmiin, sulkeutuivat puoliumpeen ja lapsi katsoi takaisin samalla tavalla. Heidän välillään kulki viesti. Heidän viestinsä oli tunne. Se oli hyvä tunne.

Ihminen, nainen, joka oli lapsen äiti, oli hyvillään päätöksestä antaa pennun olla. Lapsi oli sairas ja hän paleli lämpimistä taljoista huolimatta. Nainen tiesi, että kylminä öinä kissa kaivautui lapsen makuupaikan taljoihin. Niinä öinä lapsi nukkui levollisesti ja hänen kasvoillaan oli hymy. Niinä aamuina hänen otsansa ei ollut kuuma ja hän jaksoi nousta syömään tulen ääreen. Nainen näki, että pentu oli hyvä henkiolento, joka paransi lapsen. Nainen tiesi, että kissa oli hyvä.

Pennut – Ihmisen kesyttäminen II

Pennut jatkaa kertomusta siitä kuinka kissan ja ihmisen tiet kohtasivat noin 11 000 vuotta sitten. Tästä löytyy ensimmäinen osa Naaraskissa., kolmas osa Hehkuvat hiilet ja tarinan päättävä neljäs osa Lämmin Värinä.

Naaraskissa odotti pimeää ennen kuin se varjon lailla lähestyi ihmisen asumusta. Se hiipi lähelle paikkaa, jossa hiirten ja myyrien tuoksu oli voimakkain. Jyrsijöiden polut yhtyivät asumuksen kupeessa kohdassa, josta pienet eläimet pääsivät kivien ja puunrankojen lomasta sisälle ihmisten pesään. Siihen jäi naaras väijymään. Sen kohdussa kehittyvät pennut liikehtivät ja tuntuivat painavilta. Tiineys teki naaraan hieman normaalia kömpelömmäksi, joten se tiesi, että sen oli oltava hyvin kärsivällinen.

Hyvin pian naaras kuuli ja tunsi hiiren lähestyvän. Sen ruumis jännittyi ja aistit valpastuivat äärimmilleen, kun se odotti hiiren tulevan sopivalle etäisyydelle. Pian hiiri oli aivan kissan ulottuvilla ja salamannopealla syöksähdyksellä naaras oli hiiren kimpussa. Sen terävät kynnet nappasivat hiirestä otteen ja saman tien hiiri oli jo kissan suussa ja sen niskat oli purtu poikki. Naaras sai kipeästi tarvitsemansa saaliin ja ravintoa itselleen ja kohdussaan kehittyville pennuille. Naaras vei saaliinsa vähän matkan päähän pensaikon suojaan syödäkseen sen rauhassa.

Samana yönä naaras pyydysti vielä kaksi hiirtä ja kaksi metsämyyrää. Se oli pitkästä aikaa kylläinen. Sen syntymättömät pennut oli toistaiseksi pelastettu. Jos naaraskissa saisi jatkossakin saalista, sen pennuilla olisi mahdollisuus kehittyä täysaikaisiksi ja syntyä riittävän hyvässä kunnossa pysyäkseen elossa ja pystyäkseen imemään elintärkeää emonmaitoa. Raukeana naaraskissa vetäytyi yhteen pesäpaikoistaan, kivilouhikkoon kivenkoloon, pehmeiden sammalien ja omien karvojensa muodostamaan kuivaan ja lämpimään pesään. Siellä se nukkui pitkästä aikaa syvää unta.

Pennut saavat hyvän alun elämälle

Joka ilta naaraskissa hiipi saalistuspaikalleen ja joka yö se sai kyllikseen saalista. Pennut sen kohdussa kehittyivät vahvoiksi ja syntyivät pulskina ja tarmokkaina. Kaksi hienoa raidallista urospentua ja yksi hieman veljiään sirompi tumma naaras olivat aloittaneet elämänsä hyvissä merkeissä.

Yksi pennuista oli tumma naaras — Naaraspentu oli pieni ja tumma

Kun pennut alkoivat syödä kiinteää ravintoa, naaraskissa kantoi niille saalista pesään. Ensin se toi kuolleeksi puraisemiaan hiiriä ja myyriä, joita pentujen oli helppo syödä. Sitten se alkoi tuoda eläviä saaliita, joita pennut vaistojensa ohjaamina osasivat heti pyydystää. Vähitellen ne kehittyivät yhä taitavammiksi saaliin nappaamisessa ja tappamisessa ja alkoivat tehdä retkiä lähiympäristöön. Kovakuoriaiset, madot ja perhoset olivat niiden ensimmäisiä omia saaliita, jotka ne söivät salaperäisellä tavalla tietoisena siitä, että tämä oli vasta alkua niiden omimman ja merkittävimmän ominaisuuden kehittymisessä huippuunsa. Ne olivat metsästäjiä viiksikarvoista hännänpäähän. Ne olivat villikissoja.

Kissat on havaittu

Heti kun pennut olivat riittävän taitavia pikkuötököiden saalistajia, naaras vei ne saalistuspaikkaansa ihmisasumuksen luo. Siellä vallitsevassa saaliin runsaudessa oli helppo opetella pyydystämään oikeaa ruokaa. Varhain hankittu metsästystaito turvaisi pentujen toimeentulon niiden itsenäistyttyä ja lähdettyä etsimään omaa elinpiiriään.

Ihmiset eivät olleet niin tietämättömiä naaraan öisistä vierailuista, kuin se ehkä kuvitteli. He olivat huomanneet kissan tassujäljet ja he olivat myös etäämpää tarkkailleet iltahämärissä kissan salamyhkäistä ilmestymistä ja asettumista vaanimispaikalleen. He olivat myös huomanneet jyrsijöiden mylläämisen ruokavarastossaan vähentyneen. He ymmärsivät sen olevan kissan ansiota. Illalla kun he istuivat tulen ääressä he saattoivat kuulla ulkoa rapsahduksen ja kissan saaliiksi jääneen jyrsijän vingahduksen. He katsoivat toisiinsa ja nyökkäsivät, totesivat, että se oli hyvä.

Ihmiset olivat nähneet naaraskissan olevan tehokas ja armoton metsästäjä ja he tiesivät, että sen läsnäolo oli heille hyvä. He olivat alkaneet kutsua naarasta nimellä, joka tarkoitti ”on hyvä”. Nyt ihmiset olivat nähneet myös On Hyvän mukana kulkevat pennut.