Metsänpoika tahdon olla on kolmas osa löytökissan elämäkerrasta. Kertomuksen aloittaa Kissanpentu navetalla ja toinen osa kertoo mikä ihme on Sähikäinen saunassa ja neljäs osa kertoo mitä tapahtuu kun Kodin ovi aukeaa. Viides osa kertoo miten Tapio otti tärkeät Kesyyntymisen askeleet.
Sähikäinen kertoo
Niin minusta siis tuli Sähikäinen.
Ihminen oli paljon kanssani pienessä huoneessa, saunassa, mutta paljon olin yksinkin. Olin tottunut olemaan yksin kun asuin ulkona ja navetalla, mutta oli välillä kiva saada seuraakin. Joskus tykkäsin kun Ihminen silitti, sitten säikähdinkin yht´äkkiä ja minun oli pakko mennä piiloon. Joskus olin vihainen, sanoin ”Psäh!” ja syljin silmille! Ihminen huokaili.
Yksi juttu oli ylitse muiden: leikkiminen! Ihminen oli mielissään kun aloin olla vähän villi ja pompin lauteilla ja metsästin täplikästä käärmettä, jonka Ihminen sai kiemurtelemaan ja piiloutumaan ja minä pyydystin sen aina taitavasti.
Ihminen oli pohtinut olenko tyttö vai poika. En tietenkään antanut penkoa hännänalustaani ja Ihminen arvaili, että voisin olla tyttö, kun minulla on niin sirot kasvot. Yhtenä päivänä Ihminen katseli, kun peseydyin. Nuolin turkkiani vähän sieltä sun täältä. Sillä tavalla sutaisten tarpeen mukaan, tiedättehän, ei mitään turhan tarkkaa nuohoamista. Ihminen sanoi: ”Jaaha, taidat sittenkin olla poika.” Tytöt kuulemma peseytyvät tarkemmin ja järjestelmällisemmin.
Kun salaisuus nyt oli paljastunut, niin käänsin peräpääni Ihmistä päin, nostin häntäni ja näytin pienet (Ihmisen mielestä somat) pampulat, jotka olivat juuri alkaneet kasvaa hännän alle.
Ihminen katseli paljon valovekotinta, jota sanoi läppäriksi. Välillä minäkin katselin kun sieltä kuului jänniä ääniä ja näkyi liikettä. Kerran katselin jännittävää juttua, jota Ihminen sanoi luontodokkariksi. Siinä oli villivuohia Walesin vuoristossa. Sitten yht´äkkiä en kuulemma saisikaan katsoa kun villivuohet tekivät jotain mistä minun ei näin pienenä poikana tarvitse tietää. Eikä ehkä koskaan, koska nipsnaps… mitä se sitten tarkoittaakaan!?!
Metsänpoika tahdon olla – pieni Sähikäinen ei suostu heti kesyyntymään
Sähikäinen osoittautui villimmäksi, tai ainakin aremmaksi kuin olin aluksi olettanut. Sainhan navetalla silitellä sitä jo parin päivän ruokinnan jälkeen.
Välillä Sähikäinen tuli luokse, puski ja kehräsi ja sitten se säikkyi jotain pientä liikettä sähähti ja luikahti piiloon lauteiden alle. Joskus mennessäni saunalle Sähikäinen selvästi ilahtui ja odotti silityksiä, seuraavan kerran minua vastassa saattoi olla sylkevä ja muriseva pikkupeto, joka ennen pakenemistaan sivalsi kynnellä. Mielialani vaihtelivat tuon otuksen käytöksen mukaan.
Pikkuhiljaa Sähikäinen alkoi sietää läsnäoloani paremmin, mutta vain kun pysyttelin istumassa tai kyyryasennossa. Heti, kun nousin seisomaan, se pakeni aivan kauhuissaan.
Onko Sähikäinen luonnostaan arka ja kenties sen takia syystä tai toisesta jotain säikyttyään paennut kotoaan ja eksynyt? Onko se luonnostaan villi kuin metsänpoika? Kesyyntyykö se lainkaan? Nyt kun oli tiedossa, että Sähikäinen on poika, se sai etunimekseen Tapio.
