Kissakertomus Archives · Sivu 4 5:stä

Kissanpentu navetalla -Tapio Sähikäinen 1

Kissanpentu aloittaa kertomuksen Tapio Sähikäisestä, jonka tulevaisuus on tätä kirjoittaessani yhä auki. Toinen osa kertoo mikä on Sähikäinen saunassa, kolmas osa, Metsänpoika tahdon olla kertoo kuinka pentu sai etunimensä. Neljännessä osassa Kodin ovi aukeaa Tapiolle ja viides osa kertoo miten Tapio otti tärkeät Kesyyntymisen askeleet.

Kissanpentu on ilmestynyt läheisen maatilan navetalle! Marraskuun alkupuolella huomasin Mutte Ponin faceookissa (jota hoidan Muten puolesta) Maijan laittaman kuvan pienestä sotkuturkkisen näköisestä kissasta, joka oli ilmestynyt navetalle, hakeutui syömään talon omien kissojen ruokia ja nuoletti itseään vasikalla. Keneltä kadonnut? Tunnistaako kukaan?

Nuhruinen pieni kissanpentu — Se löysi turvapaikan ja ruokaa navetalta

Varovasti kyselin mihin kissanpentu joutuu, jos omistajaa ei löydy. Kunhan se kesyyntyisi riittävästi se käytettäisiin eläinlääkärillä: löytyisikö siru? Terveystarkastus ja rokotus kuuluisi myös kohtaloon. Jos omistajaa ei löytyisi, kissanpentu voisi jäädä talon kissojen joukon jatkoksi, mikäli se pärjäisi porukassa, jota Pippuri-kolli ankaralla tassulla hallitsee. Vaihtoehtoisesti pentu voitaisiin luovuttaa hyvään kotiin, sillä talossa on ennestään jo vankka kissakanta ja pikkuinen rääpäle joutuisi taistelemaan paikastaan, voittamaan oikeuden laumanjäsenyyteen.

Meille mahtuisi kissanpentu!

Pientä kiinnostusta heräsi, sillä olin kesällä joutunut saattelemaan rakkaan Hapsuni kissojen taivaan portille ja kotona tuntui olevan yhden kissan vajaakissaisuus.

Niin aloin käydä ruokkimassa tuota nuhruista pientä arkaa olentoa päivittäin aina samaan aikaan. Parin käynnin jälkeen kissanpentu jo tuli kutsustani aterialle. Pieni otus tuli lähelle syömään, rohkaistui nopeasti nuuhkaisemaan kättäni ja omaa rohkeuttaan kauhistuen säntäsi pakoon puikkien sukkulana varjoissa. Äänekäs ripulointi seurasi välittömästi ateriaa. Matolääke lopetti ripulin, ruuan tarjoaminen kädestä rohkaisi lähelle ja jo kolmantena päivänä sain hieman rapsuttaa niskasta.

Viidennen päivän suuri askel: kissanpentu tuli hetkeksi käymään sylissäni. Ja pakeni sitten kauhistuneena yltiöpäistä rämäpäisyyttään. Hymyni levisi korviin asti. Maijakin oli todistamassa tätä suurta tapahtumaa.

Kissanpentu sylissä — Kuudes päivä paljasti läheisyydenkaipuun

Kuudennen päivän riemua: pieni reppana tuli syliini ja nojasi hetken ajan minua vasten kehräten äänekkäästi. Jokainen kissanpentu kaipaa läheisyyttä ja hellyyttä, tämä pikkuinen ei ollut sitä ainakaan viime aikoina saanut. Olikohan koskaan? Tällä kertaa pentu sai ruokansa kissankuljetuskopasta tarjoiltuna siten, että se joutui menemään osittain koppaan sisälle.

Seitsemännen päivän ateriointi tapahtui kokonaan kissankopassa. Syötyään pentu otti äänekkäästi kehräten vastaan silityksiä ja käväisi vielä pari kertaa kopassa selvittämässä olisiko sinne kuitenkin jäänyt vielä jokin ruuanmuru syömättä.

Suuri mullistus

Kahdeksas päivä mullisti pienen kissanpennun jo vakiintuneet rutiinit ja muutti sen elämänkulkua ratkaisevasti. Kun pentu oli kopassa syömässä, kopan luukku suljettiin. Matka kohti kotikissan elämää alkoi. Ainakin tilapäiseen kotiin, sillä siru saattaisi löytyä ja sitä kautta kissan omistaja selviäisi.

Sikäli kuin kukaan voi kissaa omistaa.

Kissanpentu kuljetuskopassa — Matkalla kohti uutta elämää

Lämmin Värinä – Ihmisen kesyttäminen IV

Lämmin värinä on neljäs ja viimeinen osa kertomuksesta siitä, kuinka kissan ja ihmisen polut yhtyivät yli 10 000 vuotta sitten. Lue myös ensimmäinen osa Naaraskissa , toinen osa Pennut ja kolmas osa Hehkuvat Hiilet.

Hehkuvat Hiilet asettui asumaan ihmisten kotiin. Se ei pyrkinyt lähestymään ihmisiä eikä päästänyt heitä lähelleen, vaan livahti äänettömästi pois, jos ihminen tuli lähelle. Sen annettiin olla omissa oloissaan, mutta sen läsnäolo iltanuotion valopiirin rajalla pantiin hyväksyen merkille. Kissasta oli tullut ihmisen kumppani. Se oli itsenäinen ja etäinen, mutta se oli tärkeä ja kunnioitettu asukas ihmisten kodissa.

Ihmiset kunnioittivat ja hieman pelkäsivät salaperäistä olentoa, joka asui heidän kanssaan, mutta ei lähestynyt heitä samalla tavalla kuin koirat. Se ei tullut lähelle eikä kulkenut heidän mukanaan metsällä. Se ei auttanut heitä ruuan hankinnassa, sillä se metsästi vain itselleen. Kuitenkin se auttoi heitä ruuan säilyttämisessä, sillä se piti jyrsijät poissa heidän ruokavarastostaan.

Lapsi antoi kissalle nimeksi Lämmin Värinä — Kissa piti jyrsijäkannan kurissa

Kissa tuli ja meni kuten tahtoi se kulki omia polkujaan. Välillä se katosi useaksi päiväksi. Silloin se kulki ihmisten tietämättömillä teillä, kissanpoluilla, jotka vain kissa tuntee ja joita vain kissa osaa kulkea äänettömästi varjoihin sulautuen.

Aina silloin, kun Hehkuvat Hiilet oli ollut poissa useamman päivän, ihmiset huolestuivat. Päivällä he katselivat ulkona pensaiden varjoihin, loivat katseensa kalliolouhikkoon ja pysähtyivät hetkeksi etsimään katseellaan kissan tummaa hahmoa, jonka he olivat tottuneet näkemään liikkumattomana ympäristöä tarkkaillen tai notkeana kiveltä toiselle loikaten tai pensaiden varjoihin kadoten. Illalla he vilkuilivat tulen valon ja varjon rajamaille odottaen ja toivoen näkevänsä kissan silmien hehkun.

Lämmin Värinä

Ihmiset kertoivat iltaisin tarinoita. He tunsivat hyvin tarinan koirasta, joka alkoi seurata ihmisiä metsällä ja auttoi heitä ajamaan saaliin ansaan. Koira oli jäänyt ihmisten luo ja asettunut tulen lähelle. Sen pennut lähestyivät ihmistä ja antoivat koskettaa, liittyivät ihmisten perheeseen ja laumaan. He kertoivat nyt myös tarinaa On Hyvästä ja sen pennusta, joka oli henkiolento ja jonka nimi oli Hehkuvat Hiilet. Mutta lapsella oli pennulle oma nimensä. Hän kutsui sitä Lämpimäksi Värinäksi

Lapsi tiesi, että sitten kun hän olisi iso ja hänellä olisi oma lapsi, hän haluaisi antaa lapselle oman Lämpimän Värinän, joka nukkuisi lapsen taljoissa pienenä lämpimänä keränä lasta vasten. Lämmin Värinä tuudittaisi hänen lapsensa uneen ja sen värinä hoitaisi lasta, kun hän olisi sairas.

Niin tapahtui. Ja yhä tänäkin päivänä monella meistä on oma ”Lämmin Värinä”, joka läsnäolollaan, lämmöllään ja kehräyksellään rauhoittaa ja lohduttaa, ilahduttaa, virkistää ja parantaa.

Hehkuvat Hiilet – Ihmisen kesyttäminen III

Hehkuvat Hiilet on kolmas osa kertomuksesta Ihmisen kesyttäminen, eli siitä, miten kissa ja ihminen ovat ehkä aloittaneet yhteiselonsa yli 10 000 vuotta sitten. Lue myös ensimmäinen osa Naaraskissa ja toinen osa Pennut. Tarinan päättää neljäs osa Lämmin Värinä.

On Hyvän raidalliset urospennut eivät enää käyneet saalistamassa ihmisten luona. Ne olivat itsenäistyneet ja lähteneet elämään omaa elämäänsä. Ne kumpikin etsisivät oman reviirin, jossa olisi hyvä elää. Ne löytäisivät oman reviirinsä lähellä ihmisasusumusta, sillä ne tiesivät, että ihmisasumus tarkoitti runsasta ruokaa.

Tumma, veljiään pienempi narttupentu viipyi vielä emonsa lähettyvillä ja metsästi ihmisten luona. Se oli tottunut ihmisten läsnäoloon siitä saakka, kun emo toi sen pienenä palleroisena pentuna opettelemaan metsästystä ihmisten asumuksen luokse. Se oli emoaan rohkeampi liikkumaan ihmisten lähellä eikä se säikkynyt ihmisten hajua ja ääniä. Se oli niin rohkea, että kun se löysi asumuksen seinästä raon, josta se mahtui pujottautumaan läpi, se meni sisälle ihmisten asumukseen.

Silmät kuin hehkuvat hiilet

Lapsi oli tiennyt pennun salamyhkäisistä vierailuista jo pitkään. Hän oli nähnyt, kuinka se livahti kapeasta seinänraosta sisälle ja sulautui varjoihin. Hän tiesi, että yöllä, ihmisten nukkuessa pentu hiipi lähelle tulen hiillosta ja lämmitteli siinä. Hän oli nähnyt kuinka kissa katosi varjoihin ja hiipi äänettömästi ulos, kun ihmiset heräsivät.

Isot ihmiset näkivät ensimmäisen kerran pennun sisällä, kun tuuli ulvoi ulkona ja taivaalta satoi märkää lunta. He näkivät, kuinka se istui hievahtamatta tulen valon ja pimeyden rajalla. He näkivät, kuinka sen silmät hehkuivat tulen kajossa keltaisina kuin nuotion hehkuvat hiilet. He kavahtivat sen kiiluvia silmiä ja sen liikkumattomuutta, sen äänetöntä katoamista, kun he lähestyivät sitä.

Kissan silmät ovat kuin hehkuvat hiilet — Sen silmät olivat kuin hehkuvat hiilet

Ihmiset pelkäsivät kissaa hieman. Koska se osasi olla näkymätön sen täytyi olla ainakin osaksi henkiolento. He eivät uskaltaneet karkottaa sitä pois asumuksestaan. He myös tiesivät, että se teki hyvää työtä, sillä se pyydysti jyrsijöitä nyt myös asumuksen sisällä. He päättelivät, että oli parasta olla suututtamatta sitä. Se auttaisi heitä niin kauan kuin he eivät tekisi sille pahaa. He antoivat sille nimen, sen nimi oli ääni, joka tarkoitti hehkuvia hiiliä.

Lapsi ei kavahtanut pentua. Hän oli katsonut aivan läheltä suoraan sen keltaisiin silmiin. Pennun silmät katsoivat kiinteästi lapsen silmiin, sulkeutuivat puoliumpeen ja lapsi katsoi takaisin samalla tavalla. Heidän välillään kulki viesti. Heidän viestinsä oli tunne. Se oli hyvä tunne.

Ihminen, nainen, joka oli lapsen äiti, oli hyvillään päätöksestä antaa pennun olla. Lapsi oli sairas ja hän paleli lämpimistä taljoista huolimatta. Nainen tiesi, että kylminä öinä kissa kaivautui lapsen makuupaikan taljoihin. Niinä öinä lapsi nukkui levollisesti ja hänen kasvoillaan oli hymy. Niinä aamuina hänen otsansa ei ollut kuuma ja hän jaksoi nousta syömään tulen ääreen. Nainen näki, että pentu oli hyvä henkiolento, joka paransi lapsen. Nainen tiesi, että kissa oli hyvä.