Antropomorfismi tarkoittaa ihmisenkaltaistamista eli ihmismäisten ominaisuuksien liittämistä muihin eläimiin tai jopa elottomiin esineisiin tai kuviteltuihin kohteisiin.
Ihmisen taipumusta antropomorfismiin pidetään sisäsyntyisenä, tiedostamattomana ominaisuutena. Onhan ihminen luonnostaan yhteisöllinen ja ihmiskeskeinen ja toisten ihmisten tulkitseminen ja ymmärtäminen on ollut ihmiskunnan selviytymisen ja kehittymisen edellytys.
Antropomorfismi vääristää tulkintaa
Ihmisillä on taipumus ihmisenkaltaistaa kaikkia eläimiä. Se vaikuttaa siihen kuinka eläinten käyttäytymistä tulkitaan ja kun se kohdistuu lemmikki- tai kotieläimiin, siihen miten niitä kohdellaan ja hoidetaan. Mitä kauemmas ihminen etääntyy luonnosta ja vieraantuu eläinten luontaisten tarpeiden ja lajityypillisen käyttäytymisen tuntemisesta, sitä enemmän hän tulkitsee eläimiä ihmisen lähtökohdista. Ja sitä enemmän hän tulkitsee eläimiä väärin.
Antropomorfismi johtaa usein siihen, että eläimiä kohdellaan ja hoidetaan tavalla, joka ei tue niiden todellisten tarpeiden täyttymistä ja on usein jopa vahingollista niiden fyysiselle ja psyykkiselle hyvinvoinnille. Antropomorfismia näkyy valitettavan paljon esimerkiksi useissa somen kissajulkaisuissa ja kissaryhmissä.
Kissan ilmeet
Kissoja saatetaan pitää ilmeettöminä, mutta se ei pidä paikkansa. Se sen sijaan pitää paikkansa, että kissan hienosyisiä ilmeitä on vaikea tulkita. Jopa useat kissan kanssa kotinsa jakavat ihmiset pyrkivät tulkitsemaan kissan ilmeitä ja eleitä ihmisten ilmeiden ja eleiden lähtökohdista. Esimerkiksi slow blink -eleenä tunnetuksi tullut kissan turvallisuuden tunteen ja luottamuksen osoitus, ”kissan hymy”, tulkitaan helposti murjotukseksi.
Kasvojen ilmeikkyyteen vaikuttaa se, kuinka paljon kasvoissa on ilmeet mahdollistavia rakenneosia, joita kutsutaan toimintayksiköiksi. Kissalla näitä toimintayksiköitä on 21. Koirilla, joita usein pidetään ilmeikkäämpinä kuin kissoja, toimintayksiköitä on selvästi vähemmän, vain 16. Ihmisellä niitä on 27. (1)
Kissan ilmeiden ja eleiden tulkinnan oppiminen vaatii aitoa kiinnostusta kissaan, sen psyykeen ja oikeaan kissuuteen. Kun viettää aikaa seurustellen kissan kanssa ja tarkkailee sen käytöstä, oppii vähitellen tulkitsemaan sitä. Jokainen kissa on yksilöllinen, mutta perusilmeet ovat kaikilla samat, joten yhdenkin kissayksilön kielen oppiminen opettaa tulkitsemaan kissoja yleisesti. Kissa täydentää ilmeitään tehokkaasti muulla kehonkielellä ja oman kissansa kieltä oppii ymmärtämään olemalla aidosti läsnä ja ottamalla vastaan myös intuition tuomia tulkintoja.
Kissat ihmisten vaatteissa
Antropomorfismi vääristää käsitystämme siitä, mitä kissa tarvitsee voidakseen hyvin niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Yksi esimerkki kissan joskus räikeätkin mittasuhteet saavuttavassa ihmisenkaltaistamisessa on kissojen pukeminen samankaltaisiin vaatteisiin kuin ihmiset.
Kissaa ”vauvanaan” pitävät hössöttäjät eivät välttämättä edes tule ajatelleeksi, että kissan ja ihmisen suhde kissan näkökulmasta on jotain muuta kuin vauvankorvikkeena oleminen. Kissa nauttii hyvänäpidosta ja moni kissa käyttäytyy ihmisen mielestä vauvamaisesti kelliessään ja nukkuessaan ihmisen sylissä.
Mitä enemmän kissaa rakastaa ja haluaa hoitaa hyvin, sitä tärkeämpää on ymmärtää, että ihminen on ihminen ja kissa on kissa (onneksi!). On ymmärrettävää, että sisäkissa ei tarkene ulkona samalla tavoin kuin paljon ulkoileva kissa, mutta onko tarkoituksenmukaista suojata kissa kastumiselta tai pikkupakkaselta pukemalla se vaatteisiin vai pitäisikö vain välttää ulkoilua epäsopivalla kelillä? Entä mikä on epäsopiva keli? Kissa osaa varmasti itse ilmaista viihtyykö se ulkona.
Halun suojata kissa säältä voi vielä jotenkuten ymmärtää, mutta miksi joillain ihmisillä on tarve pukea kissa ihmismäisesti ”söpöön” mekkoon, hassuihin ”nallepukuihin” ja erilaisiin hörhelöihin? Sitä ei voi millään mittapuulla eikä millään järjellä ajatellen pitää kissan edun mukaisena. Eivätkö kissat ole kauniita omana itsenään ja kissan sijaan elottomat nuket ovat pukuleikkejä varten sopivammat! Kissa ei ole lelu.
Onko antropomorfismi pelkästään negatiivinen ilmiö?
Kissan ihmisenkaltaistamisella saattaa myös olla myönteisiä vaikutuksia siihen miten ihmiset kohtelevat kissoja. Ihmisenkaltaistamisen näkökulmasta asia on suoraviivainen: ihmisellä on tunteet – siis kissallakin on tunteet! Ilman antropomorfistista käsitystä se, että eläimillä on tunteet, on nykytieteenkin tunnustama ja tunnistama tosiasia. Vaikka kissan tunteet eivät varmastikaan ole aivan samanlaiset kuin ihmisen tunteet – tai koiran tai hevosen tunteet – on hyvä asia ymmärtää, että kissalla on tunteet ja ne tulee huomioida siinä missä ihmistenkin tunteet.
Kukaan tuskin haluaa tieten tahtoen aiheuttaa kissalle kielteisiä kokemuksia ja tunteita, joten kissan kohtelussa pyritään huomioimaan ettei sille aiheuteta pahaa mieltä. Tässäkin piilee vaara: tunnistetaanko mikä on kissan mielelle hyväksi ja mikä ei? Tullaan taas samaan ihmisenkaltaistamisen ansaan: kissan hyvä olo tai paha olo, mielihyvä ja mielipaha ei tule samoista asioista kuin ihmisen.
Kumpi mahtaakaan olla tyytyväisempi kissanelämäänsä: kissa, joka ”ulkoilee” turvallisesti sateelta, tuulelta ja kylmältä (ja elämyksiltä) suojassa ihmisen työntämissä kissakärryissä tai ihmisen selässä repussa vai kissa, joka kellii kevätkosteassa maassa ja on vaarassa roskaantua ja kastuakin?
Käytetyt lähteet:
1. Helena Telkänranta, Millaista on olla kissa? SKS-kirjat 2023