Kissan tarpeiden ja käytöksen tulkitseminen ihmisen lähtökohdista voi johtaa kissan psyykkiseen ja fyysiseen pahoinvointiin, jota ihminen ei edes tunnista.
Antropomorfismi tarkoittaa ihmisenkaltaistamista eli ihmismäisten ominaisuuksien liittämistä muihin eläimiin tai jopa elottomiin esineisiin tai kuviteltuihin kohteisiin.
Ihmisen taipumusta antropomorfismiin pidetään sisäsyntyisenä, tiedostamattomana ominaisuutena. Onhan ihminen luonnostaan yhteisöllinen ja ihmiskeskeinen ja toisten ihmisten tulkitseminen ja ymmärtäminen on ollut ihmiskunnan selviytymisen ja kehittymisen edellytys.
Antropomorfismi vääristää tulkintaa
Ihmisillä on taipumus ihmisenkaltaistaa kaikkia eläimiä. Se vaikuttaa siihen kuinka eläinten käyttäytymistä tulkitaan ja kun se kohdistuu lemmikki- tai kotieläimiin, siihen miten niitä kohdellaan ja hoidetaan. Mitä kauemmas ihminen etääntyy luonnosta ja vieraantuu eläinten luontaisten tarpeiden ja lajityypillisen käyttäytymisen tuntemisesta, sitä enemmän hän tulkitsee eläimiä ihmisen lähtökohdista. Ja sitä enemmän hän tulkitsee eläimiä väärin.
Antropomorfismi johtaa usein siihen, että eläimiä kohdellaan ja hoidetaan tavalla, joka ei tue niiden todellisten tarpeiden täyttymistä ja on usein jopa vahingollista niiden fyysiselle ja psyykkiselle hyvinvoinnille. Antropomorfismia näkyy valitettavan paljon esimerkiksi useissa somen kissajulkaisuissa ja kissaryhmissä.
Kissan ilmeet
Kissoja saatetaan pitää ilmeettöminä, mutta se ei pidä paikkansa. Se sen sijaan pitää paikkansa, että kissan hienosyisiä ilmeitä on vaikea tulkita. Jopa useat kissan kanssa kotinsa jakavat ihmiset pyrkivät tulkitsemaan kissan ilmeitä ja eleitä ihmisten ilmeiden ja eleiden lähtökohdista. Esimerkiksi slow blink -eleenä tunnetuksi tullut kissan turvallisuuden tunteen ja luottamuksen osoitus, ”kissan hymy”, tulkitaan helposti murjotukseksi.
Hymiö vai yrmiö?
Kasvojen ilmeikkyyteen vaikuttaa se, kuinka paljon kasvoissa on ilmeet mahdollistavia rakenneosia, joita kutsutaan toimintayksiköiksi. Kissalla näitä toimintayksiköitä on 21. Koirilla, joita usein pidetään ilmeikkäämpinä kuin kissoja, toimintayksiköitä on selvästi vähemmän, vain 16. Ihmisellä niitä on 27. (1)
Kissan ilmeiden ja eleiden tulkinnan oppiminen vaatii aitoa kiinnostusta kissaan, sen psyykeen ja oikeaan kissuuteen. Kun viettää aikaa seurustellen kissan kanssa ja tarkkailee sen käytöstä, oppii vähitellen tulkitsemaan sitä. Jokainen kissa on yksilöllinen, mutta perusilmeet ovat kaikilla samat, joten yhdenkin kissayksilön kielen oppiminen opettaa tulkitsemaan kissoja yleisesti. Kissa täydentää ilmeitään tehokkaasti muulla kehonkielellä ja oman kissansa kieltä oppii ymmärtämään olemalla aidosti läsnä ja ottamalla vastaan myös intuition tuomia tulkintoja.
Kissat ihmisten vaatteissa
Antropomorfismi vääristää käsitystämme siitä, mitä kissa tarvitsee voidakseen hyvin niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Yksi esimerkki kissan joskus räikeätkin mittasuhteet saavuttavassa ihmisenkaltaistamisessa on kissojen pukeminen samankaltaisiin vaatteisiin kuin ihmiset.
Kissaa ”vauvanaan” pitävät hössöttäjät eivät välttämättä edes tule ajatelleeksi, että kissan ja ihmisen suhde kissan näkökulmasta on jotain muuta kuin vauvankorvikkeena oleminen. Kissa nauttii hyvänäpidosta ja moni kissa käyttäytyy ihmisen mielestä vauvamaisesti kelliessään ja nukkuessaan ihmisen sylissä.
Mitä enemmän kissaa rakastaa ja haluaa hoitaa hyvin, sitä tärkeämpää on ymmärtää, että ihminen on ihminen ja kissa on kissa (onneksi!). On ymmärrettävää, että sisäkissa ei tarkene ulkona samalla tavoin kuin paljon ulkoileva kissa, mutta onko tarkoituksenmukaista suojata kissa kastumiselta tai pikkupakkaselta pukemalla se vaatteisiin vai pitäisikö vain välttää ulkoilua epäsopivalla kelillä? Entä mikä on epäsopiva keli? Kissa osaa varmasti itse ilmaista viihtyykö se ulkona.
Halun suojata kissa säältä voi vielä jotenkuten ymmärtää, mutta miksi joillain ihmisillä on tarve pukea kissa ihmismäisesti ”söpöön” mekkoon, hassuihin ”nallepukuihin” ja erilaisiin hörhelöihin? Sitä ei voi millään mittapuulla eikä millään järjellä ajatellen pitää kissan edun mukaisena. Eivätkö kissat ole kauniita omana itsenään ja kissan sijaan elottomat nuket ovat pukuleikkejä varten sopivammat! Kissa ei ole lelu.
Onko antropomorfismi pelkästään negatiivinen ilmiö?
Kissan ihmisenkaltaistamisella saattaa myös olla myönteisiä vaikutuksia siihen miten ihmiset kohtelevat kissoja. Ihmisenkaltaistamisen näkökulmasta asia on suoraviivainen: ihmisellä on tunteet – siis kissallakin on tunteet! Ilman antropomorfistista käsitystä se, että eläimillä on tunteet, on nykytieteenkin tunnustama ja tunnistama tosiasia. Vaikka kissan tunteet eivät varmastikaan ole aivan samanlaiset kuin ihmisen tunteet – tai koiran tai hevosen tunteet – on hyvä asia ymmärtää, että kissalla on tunteet ja ne tulee huomioida siinä missä ihmistenkin tunteet.
Kukaan tuskin haluaa tieten tahtoen aiheuttaa kissalle kielteisiä kokemuksia ja tunteita, joten kissan kohtelussa pyritään huomioimaan ettei sille aiheuteta pahaa mieltä. Tässäkin piilee vaara: tunnistetaanko mikä on kissan mielelle hyväksi ja mikä ei? Tullaan taas samaan ihmisenkaltaistamisen ansaan: kissan hyvä olo tai paha olo, mielihyvä ja mielipaha ei tule samoista asioista kuin ihmisen.
Tiedämmekö mistä kissalle tulee hyvä olo?
Kumpi mahtaakaan olla tyytyväisempi kissanelämäänsä: kissa, joka ”ulkoilee” turvallisesti sateelta, tuulelta ja kylmältä (ja elämyksiltä) suojassa ihmisen työntämissä kissakärryissä tai ihmisen selässä repussa vai kissa, joka kellii kevätkosteassa maassa ja on vaarassa roskaantua ja kastuakin?
Käytetyt lähteet: 1. Helena Telkänranta, Millaista on olla kissa? SKS-kirjat 2023
Kissan tunteista ja rakkaudesta omaan ihmiseensä ei kissaihmisten keskuudessa taida olla kahta kysymystä.
Kissan tunteista omistajaansa kohtaan kirjoitettin äskettäin lehdissä. Juttu perustuu ranskalaisessa Paris Nanterre -yliopistossa tehtyyn tutkimukseen, jonka perusteella pääteltiin kissojen voivan luoda läheisen suhteen omistajaansa (Kissa reagoi omistajansa hellittelypuheeseen). Kissaihmisten keskuudessa tämä varmaan aikaansaa monenlaisia ajatuksia. ”Kuka niin on ajatellut? Tuohan on tiedetty maailmansivu. Tottakai kissa luo läheisen suhteen ihmiseensä, jos ihminen rakastaa sitä.” (huom. kissan oma ihminen ei välttämättä ole sen virallinen omistaja)
Kissan tunteista ja siitä rakastaako se omaa ihmistään olen kirjoittanut myös blogijutussa Rakastaako kissani minua. Jaksan aina vaan ihmetellä – en enää yllättyä – siitä, kuinka monet ihmiset eivät luonnostaan koe, ymmärrä ja ajattele eläimillä olevan tunteita ja kykyä kiintyä omiin lajitovereihinsa ja myös yli lajirajojen. Ihmiset, jotka ovat eläinten kanssa tekemisissä, erityisesti sellaiset, joilla on läheinen suhde eläimiin, näkevät jatkuvasti ilmiselviä todisteita siitä.
Keltaiset safiirit on silmiksi annettu, kissan katse avoin kertoo kissan tavoin, että kissan ja sen ihmisen suhde on monitahoinen. Heidän välillään on yhteys, ymmärrys ja rakkaus. Kissa katsoo silmiisi ja tulkitsee ilmeesi ei puhu ihmiskielen sanoin vaan vastaa kissan tavoin.
Kissalorusofiaa, Purrfulness
Kissan tunteista ei ole kahta kysymystä
Käsitys siitä, että eläimillä ei olisi tunteita on yksi niistä seikoista, joilla ihminen on pyritty erottamaan muista eläimistä ylivertaisena lajina. Ihminen on määritelty eläimen vastakohdaksi ja ”meillä on suuri halu löytää eronteko suhteessa toislajeihin.” (Elisa Aaltola, filosofi, erikoistunut mm. eläimiä koskeviin eettisiin ja filosofisiin kysymyksiin) Kuitenkin kaikki yleiset ehdotukset ihmisen ja eläimen toisistaan erottavaksi tekijäksi ovat nykyisen empiirisen eläintutkimuksen valossa virheellisiä. ”Eläimet ovat järjellisiä olentoja, jotka pystyvät myös loogiseen päättelyyn.” Eläimillä on myös kykyjä, jotka ihmiseltä puuttuvat ja toisaalta ihmisissä vaikuttaa suuri määrä eläimellisinä pidettyjä piirteitä, joista saadaan jatkuvasti uutta tutkimustietoa.(1)
Eläinten tunteiden ja ajattelun tutkimus on ottanut huimia harppauksia eteenpäin sitten niiden aikojen, kun kukaan uraansa ja mainettansa vaaliva tutkija ei olisi uskaltanut avata suutaan puhuakseen eläinten ajattelusta ja tunteista.
Helena Telkänranta toteaa: ”Sitä mukaa kuin eläinten käyttäytymisen järjestelmällinen tutkimus on tuottanut uutta tietoa, yhä useampi aikoinaan ihmisen erityispiirteenä pidetty ominaisuus on löytynyt myös eläinmaailmasta.” Esimerkkinä hän mainitsee työkalujen käytön, mutta sama pätee myös tunteisiin ja moneen muuhun ilmiöön ja toimintaan. (2)
Lähteet: (1) Katariina Krabbe, Ihminen on eläin eläinten joukossa, Elonkehä-lehti 4/21 (2) Helena Telkänranta, Eläin ja ihminen – Mikä meitä yhdistää? SKS 2016
Kissoja pidetään ylimielisinä ja itsekeskeisinä otuksina, jotka tuon taivaallista piittaavat ihmisestä muutoin kuin ruuan, lämmön ja hyvänäpidon tuottajina.
Rakastaako kissani minua? Luulen, että jokainen lemmikkikissan/-kissojen kanssa elävä ihminen on joskus miettinyt sitä. Mitä rakkaus on ja miten kissa osoittaa rakkautta ihmistä kohtaan jos ylipäätään sitä tuntee?
Rakkaudesta on tehty lukemattomia runoja, lauluja, elokuvia ja romaaneja ja se on aina ajankohtainen puheenaihe. Silti se on vaikeasti määriteltävä tunne tai tunnetila. Rakkaudesta ei ole yksiselitteistä ja kaiken kattavaa, kaikille ja kaikkiin sopivaa määritelmää. Tunteiden määrittely on ylipäätään vaikeaa eikä niiden tunteminen ja tunnistaminen itsessäkään ole aina mutkatonta ja selkeää.
Tieteellisen lähestymistavan mukaan rakkaus on biologinen reaktio, joka syntyy tiettyjen hormoneiden erittymisestä elimistöön. Rakkauden tunteeseen liittyviksi hormoneiksi tiedetään ”uutuudenviehätyksen ja jännityksen hormoni” dopamiini, ”kiintymyksen ja turvallisuuden hormoni” serotoniini ja ”kosketuksen ja kohtaamisen hormoni” oksitosiini, jotka ovat mielihyvähormoneja. Rakkaushan on mitä suurimmassa määrin kokonaisvaltaista mielihyvää.
Miten sinä määrittelisit rakkauden ja miten rakkautta osoitetaan? Minulle tulee rakkaudesta mieleen halu lähellä olemiseen ja koskettamiseen ja niistä tuleva hyvä mieli, yhdessä tekemisen ilo, huolenpito, myötäeläminen ja toisen kärsimyksen kokeminen omana kärsimyksenä.
Rakastaako kissani minua vai onko se itserakas hyväksikäyttäjä?
Kissoista ajatellaan varsin yleisesti, että ne eivät kiinny ihmiseen, vaan paikkaan ja että ne eivät välitä ihmisestä muutoin kuin ruuan ja hyvänäpidon tarjoajina. Usein kuullun käsityksen mukaan kissoja pidetään itsekkäinä ja itsekeskeisinä hyväksikäyttäjinä, jotka sietävät ihmistä vain oman mukavuutensa mahdollistajina. Epäilemättä kissa käytöksellään antaa helposti ymmärtää, että tuossa kuvauksessa on perää ja kissallisten ihmisten keskuudessa näitä piirteitä tuodaan korostetustikin esille ja niistä lasketaan leikkiä.
Minua väittivät häntyriksi, liehittelijäksi moittivat en vaan oikein tiedä miksi haukkua minua koittivat. Minä vain vähän laskelmoin ja taitavasti manipuloin, sillä tavoin itselleni hyvät olot loin.
Kissalorusofiaa, Purrfulness
Yleisesti tunnistettu ja tunnustettu kissojen ominaisuus on tietynlainen itsenäisyys, joka ihmisistä voi näyttää itserakkaudelta. Kissaihmiset tietävät hyvin kuinka jotkut kissat osoittavat käytöksellään arvokkuutta ja suorastaan ylemmyydentuntoisuutta. Kissaihmisten keskuudessa tunnettu huumorilla sävytetty kuvaus kissan luonteesta ”Koiralla on omistaja, kissalla henkilökuntaa” sisältää aimo annoksen totuutta. Helposti asetumme kissan suhteen palvelijan asemaan ja pyrimme täyttämään pienen karvaterroristin oikut ja mielihalut. Kissaihmisten voidaan hyvällä syyllä sanoa olevan kissan tassun alla.
Koirat ihailevat meitä; kissat taas suhtautuvat meihin ylenkatseella.
Winston Churchill
Kissan ja ihmisen yhteiselon alkutaipaleella kissa ei hakeutunut ihmisen seuraan halusta ihmisen läheisyyteen. Polkumme saattoi yhteen hyötynäkökulma puolin ja toisin. Ihmisen läheisyydessä kissalla oli aivan uudenlainen saaliseläinten runsaudensarvi ja toisaalta kissa piti tuholaiset pois ihmisen ruokavarastoista. Pian kissan lämpöinen, hyvää tekevä kosketus ja kehräys sekä ihmistä viehättävä leikkisyys nousivat myös tärkeiksi asioiksi, jotka saivat ihmisen arvostamaan kissaa entistä enemmän ja kiintymään kissoihin yksilöinä.
Molemminpuolinen hyväolo, rakkautta vai hyväksikäyttöä?
Kissan ja ihmisen yhteinen taival enemmän tai vähemmän läheisinä kumppaneina on kestänyt yli 10 000 vuotta. Sinä aikana kesykissalle hyödylliset ominaisuudet ovat vahvistuneet ja yleistyneet ja tuloksena on nykyisin tuntemamme talon valtias/valtiatar. Kissat osaavat vedota ihmiseen ja vaatia itselleen hyvää. Ne arvostavat tiettyjä asioita elämässä ja me olemme valmiita tarjoamaan niille parasta saadaksemme nauttia niiden viehkeästä seurasta ja läheisyydestä. Edelleen siis hyötyä molemmin puolin!
Kuulkaa kissakansalaiset! Ei teidän pidä olla alamaiset älkää antako ihmisten määräillä, saatte omianne rauhassa hääräillä. Ihminen ei ole kissalle kuningas, kissa on itsensä valtias. Muistakaa kissat kaikkialla: Pitäkää ihmiset tassun alla!
Kissalorusofiaa, Purrfulness
Onko kissalla tunteita?
”Monelle tutkijalle tämä on epärelevantti kysymys, sillä tieteessä eläinten tunteet on osoitettu jo hyvän aikaa sitten.” toteaa Joona Haarala Ylen tiedejutussa 24.5.2015.
Eläinten tunteita on tutkittu yhä enenevässä määrin sitä mukaa kuin kiinnostus eläinten ajatteluun ja tunteisiin on kasvanut ja aivotutkimus on mahdollistanut tunteiden ja ajattelun havainnoinnin myös aivotoimintana. ”Nisäkkäillä katsotaan nykyisin olevan useita perustunteita: yleisimmin sellaisiksi määritellään ilo, leikkisyys, hoiva ja sosiaalisuus, seksuaalisuus, pelko, aggressiivisuus ja suru.” (Tunteista tieteen valossa, Laura Uotila, Animaliamedia)
Eläinten tunteita tutkinut ja niiden tunne-elämästä kirjoittanut amerikkalaissyntyinen psykoanalyytikko Jeffrey Moussaieff Masson kertoo kirjassaan The Nine Emotional Lives of Cats (2002) (1) omista viidestä kissastaan ja muista tarkkailemistaan kissoista pohtien niiden tunne-elämää. Kirjan nimen mukaisesti hän tunnistaa kissoilla yhdeksän tunnetta tai psyykkistä tilaa: itserakkaus (narsistisuus), rakkaus, tyytyväisyys, kiintymys, mustasukkaisuus, pelko, viha, uteliaisuus ja leikkisyys.
Kissa -sosiaalinen vai yksineläjä?
Kissoja pidetään yleisesti yksineläjinä, niiden ei oleteta välittävän ihmisseuralaisistaan muutoin kuin hyötymismielessä ja usein niitä pidetään myös oman lajinsa, eli toisten kissojen suhteen torjuvina, jopa vihamielisinä.
Lucas ei siedä muita kissoja
Lukuisissa tutkimuksissa on selvitelty vapaasti elävien kissayhteisöjen kissojen sosiaalisia suhteita. Yksi ansioitunut kissojen tutkija on eläinten käyttäytymistä, kognitiota ja eläinten ja ihmisen välisiä suhteita tutkiva filosofian tohtori Kristyn Vitale, joka on yksin ja muiden tutkijoiden kanssa julkaissut useita tutkimuksia kissojen käyttäytymisestä, sosiaalisesta elämästä ja suhteista ihmisiin.
Tutkimuksessaan vapaana elävistä kissayhteisöistä (The Social Lives of Free-Ranging Cats) Vitale tarkkaili useita erilaisissa ympäristöissä eläviä kissayhteisöjä, jolla myös oli vaihtelevasti suhteita ihmisiin (kissoja esimerkiksi saatettiin ruokkia säännöllisesti ja joissain yhteisöissä ne myös saivat eläinlääkärin hoitoa tarvittaessa). Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että kissat ovat sosiaalisesti hyvin joustavia ja kissoilla on omien yhteisöjensä sisällä vakituisia ystävyyssuhteita. Samanlaisia tuloksia on saatu myös muissa vastaavissa tutkimuksissa.
Kissaystävykset nukkuvat yhdessä, ruokailevat yhdessä ja viettävät mielellään aikaa toistensa läheisyydessä. Sosiaalisuuden määrä vaihteli tutkituissa kissayhteisöissä: joissain yhteisöissä kissat olivat sosiaalisempia kuin toisissa.
Kuten meillä ihmisillä, myös kissoilla sosiaalisuus on yksilöllistä. Jotkin yksilöt viihtyvät enimmäkseen tai aina vain yksin kun taas toisilla on yksi tai useita vakituisia ystävyyssuhteita. Samanlainen vaihtelu on havaittavissa myös samassa taloudessa elävissä kotikissoissa: sosiaalisuus vaihtelee erakkoluonteista sosiaalisiin kaikkien kavereihin.
Kissojen väitetty välinpitämätön tai peräti manipuloiva hyötyasenne ihmistä kohtaan on laajasti tunnettu käsitys kissasta. Enemmän kuin faktoihin, se saattaa perustua vääränlaisiin tulkintoihin kissan käyttäytymisestä.
Kuten kissojen sosiaalisuutta, myös kissojen ja ihmisten välisiä suhteita on tutkittu yhä enenevässä määrin. Eräässä tutkimuksessa jo mainittu tohtori Vitale yhdessä eläinten käyttäytymistä tutkivien filosofian tohtoreiden Lindsay Mehrkamin ja Monique Udellin kanssa selvitti mitkä asiat ovat kissalle mieluisia ja siten palkitsevia. Palkitsevia asioita voidaan käyttää kissan motivoinnissa ja myös järjestettäessä kissalle mukavaa ja mielekästä ajankulua. Tutkimuksessa selvitettiin mitkä tekijät kiinnostavat kissaa eniten kun tarjolla on lelu, ruokaa, tuoksuja tai ihmiskontakti joko juttelevan, silittelevän tai kissan kanssa leikkivän ihmisen kanssa.
Tutkimuksessa oli mukana kotioloissa asuvia kissoja sekä eri eläinsuojissa asuvia kissoja.(2) Aluksi kissat saivat valita eri vaihtoehdoista mieleisensä lelun, ruuan ja kiinnostavimman tuoksun ja ihmiskontaktista joko juttelun, hyvänäpitämisen tai leikkimisen. Lopuksi selvitettiin minkä vaihtoehdon kissa valitsee kun sille on tarjolla mieluisa lelu, maittava ruoka, kiinnostava tuoksu ja ihmiskontakti (niille, jotka olivat osoittaneet arvostavansa leikkiä, oli tarjolla leikkikontakti ja vastaavasti hyvänäpitoa tai juttelua arvostaville oli tarjolla hyvänäpito- tai juttelukontakti).
Sekä kotona asuvista kissoista, että eläinsuojan asukeista selvästi suurin osa valitsi ihmiskontaktista parhaaksi leikkimisen ihmisen kanssa. Hyvänäpitämisen ja juttelun suosion välillä ei ollut suurta eroa. Testin viimeisessä osassa kissat saivat valita neljän erilaisen kohteen välillä (lelu, ruoka, tuoksu, ihminen). Puolet kissoista valitsi ensisijaisesti ihmiskontaktin ja toiseksi suosituin valinta oli ruoka.
Se, mikä kissaa kiinnostaa ja innostaa on yksilöllistä ja riippuu kissan perimästä, aiemmista kokemuksista ja kissan tilasta tutkimushetkellä (esimerkiksi nälkä ja vireystila). Tutkimuksen perusteella kuitenkin voidaan päätellä, että kissat yleisesti ottaen arvostavat ihmiskontaktia.
Rakastaako kissa?
Kissan kyvystä (ja halusta) rakastaa ihmistä voidaan olla montaa mieltä, mutta kissoja rakastavat ja kissojen kanssa asuvat ihmiset eivät varmaankaan kyseenalaista kissan rakkautta. Nettiä selatessa aiheesta löytyy paljon kirjoituksia puolesta ja vastaankin.
Mistä päättelemme, että kissat voivat rakastaa ihmistä? Sanoisin, että samoista asioista, joita ylipäätään pidämme rakkautena. Yksilöllisiä eroja käyttäytymisessä ja asioiden arvostamisessa on siinä missä ihmisilläkin. Yleisesti ottaen voidaan kuitenkin sanoa, että kissat haluavat kosketusta ihmiseltään ja tykkäävät nukkua ihmisensä vieressä tai päällä. Ne myös oleskelevat mielellään ihmisensä läheisyydessä ja hakeutuvat oman ihmisensä seuraan muulloinkin kuin halutessaan ruokaa tai huomiota.
Southamptonin yliopiston Antrosoologisen instituutin (3) (, joka myöhemmin muutti Bristolin yliopistoon) perustaja ja johtaja John Bradshaw toteaa kirjassaan Kissan mieli: ”… nykyisin on tieteellisesti hyväksyttävää selittää niiden [kissojen] käyttäytymistä ”ajatuksilla” ja ”tunteilla”, kunhan muistamme, että kissojen ajatusprosessit ja emotionaaliset elämät ovat huomattavasti erilaisia kuin meidän.”
Miten siis kissa tuntee sen tunteen, jota me kutsumme rakkaudeksi? Onko sillä väliä?
(1) Kirja on suomennettu nimellä Kissako tunteeton: Yhdeksän kissamaista tunnetta (Rasalas, 2003)
(2) Tutkimuksessa oli alkujaan 50 kissaa, puolet kodeista ja puolet eri eläinsuojista. Viisi kissoista (kaksi kotikissaa ja kolme eläinsuojakissaa) joutuivat keskeyttämään kokeen, koska kokivat sen epämiellyttäväksi. Kuusi (neljä kotikissaa ja kaksi eläinsuojakissaa) koko kokeen suorittaneista kissoista ei reagoinut testissä tarjottuihin kohteisiin, vaan olivat ”poissaolevia” ja usein katsoivat pois päin tarjotuista ärsykkeistä.
(3) Anthrozoology Institute at the University of Southampton, perustettu 1992, muutti University of Bristol:iin 2003
