Kissakertomuksia on yhtä paljon kuin kissoja ja enemmänkin · Sivu 14 15:stä

Hehkuvat Hiilet – Ihmisen kesyttäminen III

Hehkuvat Hiilet on kolmas osa kertomuksesta Ihmisen kesyttäminen, eli siitä, miten kissa ja ihminen ovat ehkä aloittaneet yhteiselonsa yli 10 000 vuotta sitten. Lue myös ensimmäinen osa Naaraskissa ja toinen osa Pennut. Tarinan päättää neljäs osa Lämmin Värinä.

On Hyvän raidalliset urospennut eivät enää käyneet saalistamassa ihmisten luona. Ne olivat itsenäistyneet ja lähteneet elämään omaa elämäänsä. Ne kumpikin etsisivät oman reviirin, jossa olisi hyvä elää. Ne löytäisivät oman reviirinsä lähellä ihmisasusumusta, sillä ne tiesivät, että ihmisasumus tarkoitti runsasta ruokaa.

Tumma, veljiään pienempi narttupentu viipyi vielä emonsa lähettyvillä ja metsästi ihmisten luona. Se oli tottunut ihmisten läsnäoloon siitä saakka, kun emo toi sen pienenä palleroisena pentuna opettelemaan metsästystä ihmisten asumuksen luokse. Se oli emoaan rohkeampi liikkumaan ihmisten lähellä eikä se säikkynyt ihmisten hajua ja ääniä. Se oli niin rohkea, että kun se löysi asumuksen seinästä raon, josta se mahtui pujottautumaan läpi, se meni sisälle ihmisten asumukseen.

Silmät kuin hehkuvat hiilet

Lapsi oli tiennyt pennun salamyhkäisistä vierailuista jo pitkään. Hän oli nähnyt, kuinka se livahti kapeasta seinänraosta sisälle ja sulautui varjoihin. Hän tiesi, että yöllä, ihmisten nukkuessa pentu hiipi lähelle tulen hiillosta ja lämmitteli siinä. Hän oli nähnyt kuinka kissa katosi varjoihin ja hiipi äänettömästi ulos, kun ihmiset heräsivät.

Isot ihmiset näkivät ensimmäisen kerran pennun sisällä, kun tuuli ulvoi ulkona ja taivaalta satoi märkää lunta. He näkivät, kuinka se istui hievahtamatta tulen valon ja pimeyden rajalla. He näkivät, kuinka sen silmät hehkuivat tulen kajossa keltaisina kuin nuotion hehkuvat hiilet. He kavahtivat sen kiiluvia silmiä ja sen liikkumattomuutta, sen äänetöntä katoamista, kun he lähestyivät sitä.

Kissan silmät ovat kuin hehkuvat hiilet — Sen silmät olivat kuin hehkuvat hiilet

Ihmiset pelkäsivät kissaa hieman. Koska se osasi olla näkymätön sen täytyi olla ainakin osaksi henkiolento. He eivät uskaltaneet karkottaa sitä pois asumuksestaan. He myös tiesivät, että se teki hyvää työtä, sillä se pyydysti jyrsijöitä nyt myös asumuksen sisällä. He päättelivät, että oli parasta olla suututtamatta sitä. Se auttaisi heitä niin kauan kuin he eivät tekisi sille pahaa. He antoivat sille nimen, sen nimi oli ääni, joka tarkoitti hehkuvia hiiliä.

Lapsi ei kavahtanut pentua. Hän oli katsonut aivan läheltä suoraan sen keltaisiin silmiin. Pennun silmät katsoivat kiinteästi lapsen silmiin, sulkeutuivat puoliumpeen ja lapsi katsoi takaisin samalla tavalla. Heidän välillään kulki viesti. Heidän viestinsä oli tunne. Se oli hyvä tunne.

Ihminen, nainen, joka oli lapsen äiti, oli hyvillään päätöksestä antaa pennun olla. Lapsi oli sairas ja hän paleli lämpimistä taljoista huolimatta. Nainen tiesi, että kylminä öinä kissa kaivautui lapsen makuupaikan taljoihin. Niinä öinä lapsi nukkui levollisesti ja hänen kasvoillaan oli hymy. Niinä aamuina hänen otsansa ei ollut kuuma ja hän jaksoi nousta syömään tulen ääreen. Nainen näki, että pentu oli hyvä henkiolento, joka paransi lapsen. Nainen tiesi, että kissa oli hyvä.

Pennut – Ihmisen kesyttäminen II

Pennut jatkaa kertomusta siitä kuinka kissan ja ihmisen tiet kohtasivat noin 11 000 vuotta sitten. Tästä löytyy ensimmäinen osa Naaraskissa., kolmas osa Hehkuvat hiilet ja tarinan päättävä neljäs osa Lämmin Värinä.

Naaraskissa odotti pimeää ennen kuin se varjon lailla lähestyi ihmisen asumusta. Se hiipi lähelle paikkaa, jossa hiirten ja myyrien tuoksu oli voimakkain. Jyrsijöiden polut yhtyivät asumuksen kupeessa kohdassa, josta pienet eläimet pääsivät kivien ja puunrankojen lomasta sisälle ihmisten pesään. Siihen jäi naaras väijymään. Sen kohdussa kehittyvät pennut liikehtivät ja tuntuivat painavilta. Tiineys teki naaraan hieman normaalia kömpelömmäksi, joten se tiesi, että sen oli oltava hyvin kärsivällinen.

Hyvin pian naaras kuuli ja tunsi hiiren lähestyvän. Sen ruumis jännittyi ja aistit valpastuivat äärimmilleen, kun se odotti hiiren tulevan sopivalle etäisyydelle. Pian hiiri oli aivan kissan ulottuvilla ja salamannopealla syöksähdyksellä naaras oli hiiren kimpussa. Sen terävät kynnet nappasivat hiirestä otteen ja saman tien hiiri oli jo kissan suussa ja sen niskat oli purtu poikki. Naaras sai kipeästi tarvitsemansa saaliin ja ravintoa itselleen ja kohdussaan kehittyville pennuille. Naaras vei saaliinsa vähän matkan päähän pensaikon suojaan syödäkseen sen rauhassa.

Samana yönä naaras pyydysti vielä kaksi hiirtä ja kaksi metsämyyrää. Se oli pitkästä aikaa kylläinen. Sen syntymättömät pennut oli toistaiseksi pelastettu. Jos naaraskissa saisi jatkossakin saalista, sen pennuilla olisi mahdollisuus kehittyä täysaikaisiksi ja syntyä riittävän hyvässä kunnossa pysyäkseen elossa ja pystyäkseen imemään elintärkeää emonmaitoa. Raukeana naaraskissa vetäytyi yhteen pesäpaikoistaan, kivilouhikkoon kivenkoloon, pehmeiden sammalien ja omien karvojensa muodostamaan kuivaan ja lämpimään pesään. Siellä se nukkui pitkästä aikaa syvää unta.

Pennut saavat hyvän alun elämälle

Joka ilta naaraskissa hiipi saalistuspaikalleen ja joka yö se sai kyllikseen saalista. Pennut sen kohdussa kehittyivät vahvoiksi ja syntyivät pulskina ja tarmokkaina. Kaksi hienoa raidallista urospentua ja yksi hieman veljiään sirompi tumma naaras olivat aloittaneet elämänsä hyvissä merkeissä.

Yksi pennuista oli tumma naaras — Naaraspentu oli pieni ja tumma

Kun pennut alkoivat syödä kiinteää ravintoa, naaraskissa kantoi niille saalista pesään. Ensin se toi kuolleeksi puraisemiaan hiiriä ja myyriä, joita pentujen oli helppo syödä. Sitten se alkoi tuoda eläviä saaliita, joita pennut vaistojensa ohjaamina osasivat heti pyydystää. Vähitellen ne kehittyivät yhä taitavammiksi saaliin nappaamisessa ja tappamisessa ja alkoivat tehdä retkiä lähiympäristöön. Kovakuoriaiset, madot ja perhoset olivat niiden ensimmäisiä omia saaliita, jotka ne söivät salaperäisellä tavalla tietoisena siitä, että tämä oli vasta alkua niiden omimman ja merkittävimmän ominaisuuden kehittymisessä huippuunsa. Ne olivat metsästäjiä viiksikarvoista hännänpäähän. Ne olivat villikissoja.

Kissat on havaittu

Heti kun pennut olivat riittävän taitavia pikkuötököiden saalistajia, naaras vei ne saalistuspaikkaansa ihmisasumuksen luo. Siellä vallitsevassa saaliin runsaudessa oli helppo opetella pyydystämään oikeaa ruokaa. Varhain hankittu metsästystaito turvaisi pentujen toimeentulon niiden itsenäistyttyä ja lähdettyä etsimään omaa elinpiiriään.

Ihmiset eivät olleet niin tietämättömiä naaraan öisistä vierailuista, kuin se ehkä kuvitteli. He olivat huomanneet kissan tassujäljet ja he olivat myös etäämpää tarkkailleet iltahämärissä kissan salamyhkäistä ilmestymistä ja asettumista vaanimispaikalleen. He olivat myös huomanneet jyrsijöiden mylläämisen ruokavarastossaan vähentyneen. He ymmärsivät sen olevan kissan ansiota. Illalla kun he istuivat tulen ääressä he saattoivat kuulla ulkoa rapsahduksen ja kissan saaliiksi jääneen jyrsijän vingahduksen. He katsoivat toisiinsa ja nyökkäsivät, totesivat, että se oli hyvä.

Ihmiset olivat nähneet naaraskissan olevan tehokas ja armoton metsästäjä ja he tiesivät, että sen läsnäolo oli heille hyvä. He olivat alkaneet kutsua naarasta nimellä, joka tarkoitti ”on hyvä”. Nyt ihmiset olivat nähneet myös On Hyvän mukana kulkevat pennut.

Naaraskissa – Ihmisen kesyttäminen I

Naaraskissa on ensimmäinen osa kertomuksesta Ihmisen kesyttäminen. Se on kertomus siitä, mitä on voinut tapahtua kissan ja ihmisen yhteiselon alkuaikoina noin 11 000 vuotta sitten. Tästä löydät toisen osan Pennut , kolmannen osan Hehkuvat Hiilet ja neljännen, viimeisen osan Lämmin Värinä.

Kissojen ja ihmisten yhteiselon alkuaika ja vaiheet kiinnostavat tutkijoitakin. Arkeologi Magdalena Krajcarzin johtama tutkimus on yksi uusimmista kissan ja ihmisen yhteistä historiaa valaisevista tutkimuksista.

Se oli pieni, tummanruskea, vihreäsilmäinen peto, jonka hampaat olivat terävät ja vaarallisen tehokkaat kynnet olivat piilossa pehmeiden varpaiden suojissa. Se eleli isolla reviirillään, jolla se kulki säännöllisesti omia polkujaan metsästämässä ruokaa itselleen ja pennuilleen. Aivan, se oli villikissa, naaraskissa ja välillä sillä oli huolehdittavanaan pentue, jonka se kasvatti jo koulutti itsenäisiksi saalistajiksi.

Se odotti kolmatta pentuettaan ja sen maha oli selvästi pyöristynyt. Sen piti nyt saalistaa ruokaa paitsi itselleen, myös kohdussaan kehittyville pennuille. Sen ensimmäiset pennut olivat nyt aikuisia, niillä oli omat reviirinsä ja ne elivät omaa itsenäistä kissan elämää.

Toisen pentueen oli käynyt huonommin. Ajat olivat kovat, naaras ei saanut riittävästi saalista ruokkiakseen kasvavat pentunsa ja yksi toisensa jälkeen ne heikkenivät, kunnes eivät enää jaksaneet edes yrittää syödä emon tuomia satunnaisia saaliita. Ne kuolivat ennen kuin niiden elämä edes kunnolla alkoi. Naaras oli itsekin laihtunut pelkäksi nahan koossa pitämäksi luusäkiksi, mutta kun sen ei enää tarvinnut huolehtia pennuista, se sai pyydystettyä riittävästi ruokaa pysyäkseen hengissä. Vähitellen saalista alkoi taas olla enemmän ja naaras lihoi ja kuntoutui.

Naaraskissa kohtaa uroksen

Naaraan reviiri ristesi ison, raidallisen, voimakkaan kollin reviirin kanssa. Ne välttelivät toisiaan, jättivät toisilleen tuoksuvia viestejä ja tarkkailivat toisiaan matkan päästä. Joskus niiden katseet kohtasivat etäältä. Silloin ne pörhistivät selkäkarvojaan ja niiden välillä kulki viesti: ”Minä tunnen sinut. Pysy etäällä.” Kun naaraskissa oli kuntoutunut nälkävuodesta, se kiinnostui uroksen jättämistä tuoksuviesteistä ja hakeutui oleskelemaan sen ja uroksen yhteiselle reviirialueelle. Pian uros ilmestyi paikalle. Tällä kertaa ne hyväksyivät toistensa läheisyyden. Oli aika laittaa alulle uusi kissapentue.

Uros oli vahva ja komea, naaras tiesi vaistomaisesti sen olevan hyvä periyttäjä, erinomainen isä pennuilleen. Pennuista tulisi taitavia metsästäjiä, selviytyjiä. Kissojen valioyksilöitä. Kolme päivää kissat kulkivat yhdessä. Ne parittelivat äänekkäästi mouruten ja sähisten. Kynnet sivalsivat naarmuja ihoon. Kissojen lempi on rajua.

Nyt naaras oli siis jälleen tiine ja odotti kolmatta pentuettaan. Se tiesi tarvitsevansa yhä enemmän ravintoa tiineyden lähestyessä loppuaan. Pentujen synnyttyä se tulisi tarvitsemaan ravintoa tuottaakseen riittävästi maitoa kasvaville pennuilleen. Kun pennut alkaisivat syödä kiinteää ravintoa, sen olisi saalistettava ruokaa itselleen ja pennuille. Se oli täyspäiväistä työtä. Jos saalista olisi riittävästi, pennuista kasvaisi pian itsenäisiä, omillaan toimeen tulevia yksinäisiä kulkijoita.

Naaraskissa on uhkarohkea

Naaraan reviirin laidalla oli ihmisten pesäpaikka. Naaras oli tarkkaan tietoinen jokaisesta reviirinsä pienestäkin yksityiskohdasta ja se oli tarkastellut ihmisten asumusta ja liikkeitä ollakseen selvillä siitä, mitä sen reviirillä tapahtui. Kissa vältteli ihmisiä. Niiden haju oli vahva ja outo ja ne liikkuivat metsässä pitäen kovaa ääntä. Ne metsästivät itselleen saalista. Isoja saaliita, jotka olivat kissan saaliseläimiä paljon suurempia. Kissa oli tarkkaillut ihmisiä lukuisia kertoja aivan läheltä, mutta ihmisillä ei ollut siitä mitään tietoa, ne eivät nähneet varjoihin sulautuvaa tarkkailijaa.

Ihmisten mukana kulki kissaa suurempia petoja – koiria. Koirat tiesivät kissan läsnäolosta, mutta eivät pyrkineet tavoittelemaan sitä. Ne tiesivät kokemuksesta, että kissasta kannattaa pysyä kunnioittavan etäisyyden päässä. Ne tiesivät kissan piilossa olevista kynsistä ja hurjasta, sähisevästä luonnosta. Kunnioitus oli molemminpuolista ja etäisyys pidettiin yhteisestä sopimuksesta.

Nyt naaraskissa oli väsynyt ja ruuan saalistaminen oli työlästä. Se oli kulkenut läpi koko reviirinsä lukemattomia kertoja. Se oli käyttänyt tunteja vaaniessaan kärsivällisesti saalista parhailla saalistuspaikoilla. Usein turhaan. Se oli tehnyt lukemattomia turhia hyökkäyksiä, saalis oli paennut viime hetkellä sen terävistä kynsistä ja se oli jäänyt ilman ruokaa. Nälkä alkoi heikentää naaraan kuntoa ja saalistaminen kävi yhä työläämmäksi ja epävarmemmaksi.

Nyt naaraskissa oli tullut ihmisten asumuksen lähelle juomaan joesta, jonka rannalla ihmisasumus oli. Ihmisten vahva haju sai naaraan liikkumaan erityisen varovaisesti. Se tarkkaili ympäristöä herkeämättä tarkoilla aisteillaan. Sen korvat erottivat pienetkin äänet, sen silmät pyydystivät pienenkin liikkeen ja tassujen herkät polkuanturat tunsivat ihmisten askelten aiheuttamat maan värähtelyt. Kissan nenä tavoitti ihmisten hajun, kuivien siementen ja hedelmien tuoksun, joka tuli ihmisasumuksesta. Sen nenä tavoitti vahvan metsämyyrien ja -hiirten tuoksun. Houkuttelevan saaliin tuoksun, joka leijui vahvana kaikkialla ihmisasumuksen ympärillä.

Nälkä tekee uhkarohkeaksi. Naaras hiipi äänettömästi aivan ihmisasumuksen liepeille. Se nuuhki jyrsijöiden tuoksua, veti sieraimiinsa saaliin tuoksua ja sen suu vettyi ruuan odotuksesta.

Naaraskissa veti sieraimiinsa saaliin tuoksua — Naaraskissa