Kissakertomuksia on yhtä paljon kuin kissoja ja enemmänkin · Sivu 3 15:stä

Somen kissaryhmät – Urkin tarina

Kissaihmisiä on monenlaisia. Joillekin kissa on elämän keskipiste, toisille muuten vain rakas lemmikki. Joissain perheissä kissa jää vaille suurempaa huomiota. Voiko somen kissaryhmillä olla vaikutusta siihen, miten näemme kissamme?

Somen kissaryhmät ovat tavattoman suosittuja. Ryhmiä on paljon ja yhdessä tai useammissa ryhmissä jäsenenä olevien kissarakkaiden ihmisten määrä ja kirjo on suuri. Olen joskus miettinyt miten somen kissaryhmät ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat ihmisten suhtautumiseen kissaansa.

***Luoti ja Pörri (kuva Hanna Suuronen)***

Seuraava on kertomus kissaryhmän vaikutuksesta Urkki-kissan (nimi muutettu yksityisyyden suojaamiseksi) ja hänen Emäntänsä elämään.

Urkin Emäntä liittyy Kissaryhmään

Emäntä on hiljattain alkanut seikkailla facebookissa lueskellen erilaisten avointen sivujen julkaisuja . Hänellä on facebookissa joitain kavereita, tuttuja ja puolituttuja. Heidän julkaisujaan on mukava lueskella ja itse hän laittaa melkein joka päivä seinälleen jonkin kuvan ja päivän mietelauseen tai kertoo lyhyesti omasta päivästään. Se on mukavaa, mutta sen lisäksi hän haluaa löytää jonkin ryhmän, johon hän voisi liittyä ja josta hän löytäisi samanhenkisiä ihmisiä. Hän kaipaa kuulumista johonkin ryhmään, hän haluaa samastua.

Emäntä ei harrasta käsitöitä, kuntoilua eikä puutarhanhoitoa – ei ainakaan niin paljon, että osaisi keskustella niistä aiheista ryhmässä. Hän ei oikeastaan harrasta mitään ja se onkin yksi syy siihen, että hän tuntee tarvetta löytää jotain sisältöä elämäänsä. Emäntä ei oikeastaan halua alkaa varsinaisesti harrastaa mitään uutta, hän on siihen aivan liian mukavuudenhaluinen ja kotona viihtyvä.

Emäntä huomaa facekaverinsa seinällä tämän jakaneen julkaisunsa Kissaryhmään. Julkaisussa on kuva kaverin kahdesta raidallisesta kissasta ja tekstissä hän kertoo kuinka yksinäistä hänellä olisi jos eivät rakkaat karvakaverit olisi hänen seuranaan. Kissaryhmä! Onhan Emännälläkin kissa, Urkki!

Emäntää jännittää hiukan, mutta innoissaan hän laittaa liittymispyynnön sopivalta vaikuttavaan ryhmään. Heti saatuaan tiedon ryhmään pääsystä hän laittaa sinne ensimmäisen postauksensa ja liittää siihen jouluaattona ottamansa kuvan Urkista. Emännän kännykässä ei ole paljoa kuvia Urkista ja juuri nyt Urkki on omilla teillään, joten hän tyytyy ensimmäiseen löytämäänsä kuvaan.

Kiitos ryhmään pääsystä. Täällä on ihania kisuja. Minun kisuni nimi on Urkki.

Postaus saa nopeasti paljon tykkäyksiä ja tervetulotoivotuksia. Se tuntuu hyvältä.

Urkki tarvitsee syntymäpäivän

Emäntä ihastelee ja laittaa tykkäyksiä Kissaryhmän julkaisuihin. Niin söpöjä kissoja ja niin herttaisia, rakastavia tekstejä kissoista. Tänään on näköjään monen kissan syntymäpäivä. Onko kissoilla syntymäpäivät? Tietysti jokainen kissa on syntynyt jonain päivänä, mutta kuka niistä niin tarkkaan tietää. Ei Emäntä ainakaan tiedä Urkin syntymäpäivää.

Urkki ei tullut Emännälle aivan pienenä pentuna. Urkki oli alkujaan Elli-tädin kissa. Elli-täti oli kuollut ja koska Emäntä oli Elli-tädin ainoa sukulainen, hänelle jäi huolekseen Elli-tädin jäämistöstä huolehtiminen. Jäämistöön kuului myös Urkki.

Emäntä ei ensin aikonut ottaa Urkkia omakseen, vei sen vain kotiinsa tilapäisesti kunnes löytäisi sille uuden kodin. Mutta tilapäinen vierailu venyi venymistään kun Emäntä ei saanut tehtyä kodinetsintäasialle mitään. Niinpä Urkki vain jäi. Ei siitä ole paljoa vaivaa. Oikeastaan siitä on hyötyä, sillä se pyydystää peltomyyriä ja hiiriä, jotka muuten pyörisivät Emännän omakotitalon nurkissa ja tuppaisivat sisällekin. Urkki kulkee ulkona omia aikojaan, syö ja nukkuu sisällä. Tulee välillä lähelle ja Emäntä silittelee sitä, pitääpä joskus sylissäänkin. Niin heille on kehittynyt jonkinlainen hieman etäinen kiintymyssuhde, joka näyttää tyydyttävän molempia.

Emäntää hävettää. Ei hän voi ryhmässä tunnustaa, ettei tiedä Urkin syntymäpäivää. Urkille pitää saada syntymäpäivä. Minkä ikäinen Urkki onkaan? Elli-täti oli kuollut kuusi vuotta sitten, kuinka kauan Urkki oli silloin ollut Ellillä? Urkki oli vielä aika nuori muuttaessaan Emännän luokse.

Urkki saa syntymäpäivän

Emäntä selailee Elli-tädin valokuva-albumia yrittäen löytää Urkin pentukuvia. Urkista on hyvin vähän kuvia kaiken kaikkiaan. Urkista ei oikeastaan ole lainkaan kuvia, mutta joissain kuvissa Urkki sentään näkyy. Tuossa se nukkuu sohvalla Elli-tädin ystävättärien välissä joillain kahvikutsuilla. Tuossa se istuu kahvipöydän alla pihalla, kun Ellin ystävättäret skoolaavat ehkä Juhannuksen kunniaksi.

Viimein löytyy kuva, joka voi selventää asiaa. Urkki istuu ikkunalaudalla Elli-tädin 85-vuotis-syntymäpäivänä otetussa kuvassa. Siitä on seitsemän vuotta. Urkki näyttää vielä vähän keskenkasvuiselta. Se on siinä varmasti noin vuoden ikäinen, kyllä vaan. Urkki on siis kahdeksanvuotias, päättelee Emäntä. Entä syntymäpäivä? Sen olisi kiva olla nyt pian, jotta hän pääsisi postaamaan siitä ryhmään. Sen pitäisi olla helppo muistettava. Viikon kuluttua on kesäkuun ensimmäinen päivä, eikö se sopisi Urkin syntymäpäiväksi?

Niin Urkki saa syntymäpäivän ja kesäkuun ensimmäisenä päivänä Emäntä postaa Kissaryhmään.

Rakas Urkki tänään 8 v. Onnea pieni karvainen kaverini! Ilman sinua olisi elämäni yksinäistä.

Postaus saa paljon tykkäyksiä ja Urkkia onnitellaan kovasti. Emännällä on hyvä mieli. Hän on ostanut Urkille kuivattua kanan sydäntä juhlapäivän kunniaksi. Synttäripostauksessa on kuva Urkista syömässä synttäriherkkua.

(Oikeasti Urkki on 10-vuotias. Urkin syntymäpäivä olisi kyllä selvinnyt Elli-tädin lipastossa olleesta Urkin terveyskortista, mutta se oli muiden turhien papereiden mukana hävitetty.)

Urkista tulee valvotusti ulkoileva

Emäntä on innostunut postaamaan Kissaryhmään Urkin elämästä. Sen vuoksi hänen on otettava paljon kuvia Urkista.

Emäntä on lukenut Kissaryhmän postauksia, joissa vellovat mielipiteet ja lentelevät sanalliset myrkkynuolet vapaasti ulkoilevien ja hihnassa/tarhassa ulkoilevien tai vallan ulkoilemattomien kissojen omistajien välillä. Emäntä, joka on koko ikänsä asunut maalla, ei voi käsittää kissan pitämistä tarhassa tai hihnassa. Kissat ovat aina ulkoilleet itsenäisesti, kulkeneet omia polkujaan, pitäneet hiiret poissa taloista ja ulkorakennuksista.

Emäntä ei halua ärsyttää kumpaakaan mielipidettä edustavia ryhmäläisiä. Hän miettii miten välttäisi aiheuttamasta ärhäköitä reaktioita. Vihdoin hän keksii sen ja laittaa postauksen, jonka kuvassa Urkki istuu talon rappusilla häntä kauniisti etujalkojen ympärille kiedottuna.

Urkki ulkoilee paljon. Toki valvotusti.

Postaus saa paljon tykkäyksiä. Yksikään kommentti ei ole varsinaisesti hyökkäävä, mutta yhdessä kysytään pysyykö Urkki varmasti valvonnassa ja omassa pihassa ilman hihnaa. Emännällä on hyvä mieli, kun hän ei ole postauksellaan saanut aikaan riitelyä, mutta on kuitenkin tuonut esille sen, että Urkki ulkoilee vapaasti. Sehän on totta.

(Kyllä Urkin ulkoilu on valvottua. Näkeehän Emäntä Urkin monta kertaa päivässä kurkatessaan ikkunasta pihalle. Siellä se makoilee pensaan alla tai joskus keskellä pihaa tai istuskelee kahvipöydällä tarkkailemassa valtakuntaansa.)

Urkin ja Emännän suhde kehittyy

Saadakseen valokuvia Urkista Emäntä on joutunut seuraamaan sen tekemisiä ja menemisiä. Emäntä huomioi Urkin ja juttelee sille kiinnittääkseen sen huomiota ja saadakseen siitä kauniita kuvia. Hän myös hakeutuu Urkin lähelle pihalla ja tarkkaile sen elämää. Emäntä on hämmästynyt siitä kuinka paljon Urkin ajasta ulkona kuluu vain oleilemiseen. Urkki istuskelee siellä sun täällä, kuuntelee, katselee ja haistelee ympäristöä. Sillä ei näytä olevan koskaan kiire mihinkään. Emäntä on alkanut nauttia niistä yhteisistä hetkistä, joina he ovat lähekkäin – Urkki omissa puuhissaan ja Emäntä omissa ajatukissaan. Hyviä hetkiä. Laatuaikaa, huomaa Emäntä.

Emäntä postaa kuvan, jossa Urkki makaa omenapuun alaoksalla katse kohdistuneena jonnekin kauas, korvat valppaasti pystyssä.

Urkki on kaiken aikaa tietoinen ympäristöstä. On upeaa nähdä kuinka se aistit valppaina tarkkailee elinpiirinsä tapahtumia.

Postaus saa paljon tykkäyksiä ja saman suuntaisia kommentteja. Emäntä on mielissään.

Emäntä huomaa, että postaus ei ollutkaan tärkein asia, vaan se, että hän on oikeasti oppinut näkemään Urkin elämää uusin silmin.

Emäntä on viettänyt paljon aikaa Urkin elämää tarkkaillen ja oppinut arvostamaan kissoja entistä enemmän. Hän huomaa, että sisällä ollessaan Urkki on entistä useammin tullut lähelle Emännän istuessa telkkarin ääressä tai iltaisin lukemassa. Urkki tulee sohvalle viereen ja sen kehräys tuntuu hyvältä. Emännälle tulee lämmin tunne aina kun Urkki osoittaa hänelle huomiotaan.

Somen kissaryhmät ovat vaikuttajia

Kissaihmisiä on monenlaisia. Osalle kissat ovat elämän keskipiste, joillekin kissa on rakas, mutta hieman etäisempi lemmikki. Joissain kissaperheissä kissa voi jäädä vaille sen suurempaa huomiota, se on olemassa ja se hoidetaan, siitä tykätään, mutta sillä ei ole keskeistä roolia ihmisten elämässä.

Urkin tarinan myötä haluan kiinnittää huomiota siihen, että somen kissaryhmät voivat vaikuttaa siihen, miten koemme lemmikkimme. Erihenkiset kissaryhmät voivat muokata omaa suhtautumistamme kissoihin ja omaan kissaan. Toivottavasti jokainen löytää sen itselleen ja kissalleen sopivan ryhmän, johon kuuluminen tuottaa hyvää mieltä.

(Kuten aiemmin kirjoittamani Rääpäleen tarina, myös Urkin ja Emännän tarina on fiktiota, mutta voisihan tämä olla tottakin…)

Antropomorfismi – kissan onneksi vai onnettomuudeksi?

Kissan tarpeiden ja käytöksen tulkitseminen ihmisen lähtökohdista voi johtaa kissan psyykkiseen ja fyysiseen pahoinvointiin, jota ihminen ei edes tunnista.

Antropomorfismi tarkoittaa ihmisenkaltaistamista eli ihmismäisten ominaisuuksien liittämistä muihin eläimiin tai jopa elottomiin esineisiin tai kuviteltuihin kohteisiin.

Ihmisen taipumusta antropomorfismiin pidetään sisäsyntyisenä, tiedostamattomana ominaisuutena. Onhan ihminen luonnostaan yhteisöllinen ja ihmiskeskeinen ja toisten ihmisten tulkitseminen ja ymmärtäminen on ollut ihmiskunnan selviytymisen ja kehittymisen edellytys.

Antropomorfismi vääristää tulkintaa

Ihmisillä on taipumus ihmisenkaltaistaa kaikkia eläimiä. Se vaikuttaa siihen kuinka eläinten käyttäytymistä tulkitaan ja kun se kohdistuu lemmikki- tai kotieläimiin, siihen miten niitä kohdellaan ja hoidetaan. Mitä kauemmas ihminen etääntyy luonnosta ja vieraantuu eläinten luontaisten tarpeiden ja lajityypillisen käyttäytymisen tuntemisesta, sitä enemmän hän tulkitsee eläimiä ihmisen lähtökohdista. Ja sitä enemmän hän tulkitsee eläimiä väärin.

Antropomorfismi johtaa usein siihen, että eläimiä kohdellaan ja hoidetaan tavalla, joka ei tue niiden todellisten tarpeiden täyttymistä ja on usein jopa vahingollista niiden fyysiselle ja psyykkiselle hyvinvoinnille. Antropomorfismia näkyy valitettavan paljon esimerkiksi useissa somen kissajulkaisuissa ja kissaryhmissä.

Kissan ilmeet

Kissoja saatetaan pitää ilmeettöminä, mutta se ei pidä paikkansa. Se sen sijaan pitää paikkansa, että kissan hienosyisiä ilmeitä on vaikea tulkita. Jopa useat kissan kanssa kotinsa jakavat ihmiset pyrkivät tulkitsemaan kissan ilmeitä ja eleitä ihmisten ilmeiden ja eleiden lähtökohdista. Esimerkiksi slow blink -eleenä tunnetuksi tullut kissan turvallisuuden tunteen ja luottamuksen osoitus, ”kissan hymy”, tulkitaan helposti murjotukseksi.

Kasvojen ilmeikkyyteen vaikuttaa se, kuinka paljon kasvoissa on ilmeet mahdollistavia rakenneosia, joita kutsutaan toimintayksiköiksi. Kissalla näitä toimintayksiköitä on 21. Koirilla, joita usein pidetään ilmeikkäämpinä kuin kissoja, toimintayksiköitä on selvästi vähemmän, vain 16. Ihmisellä niitä on 27. (1)

Kissan ilmeiden ja eleiden tulkinnan oppiminen vaatii aitoa kiinnostusta kissaan, sen psyykeen ja oikeaan kissuuteen. Kun viettää aikaa seurustellen kissan kanssa ja tarkkailee sen käytöstä, oppii vähitellen tulkitsemaan sitä. Jokainen kissa on yksilöllinen, mutta perusilmeet ovat kaikilla samat, joten yhdenkin kissayksilön kielen oppiminen opettaa tulkitsemaan kissoja yleisesti. Kissa täydentää ilmeitään tehokkaasti muulla kehonkielellä ja oman kissansa kieltä oppii ymmärtämään olemalla aidosti läsnä ja ottamalla vastaan myös intuition tuomia tulkintoja.

Kissat ihmisten vaatteissa

Antropomorfismi vääristää käsitystämme siitä, mitä kissa tarvitsee voidakseen hyvin niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Yksi esimerkki kissan joskus räikeätkin mittasuhteet saavuttavassa ihmisenkaltaistamisessa on kissojen pukeminen samankaltaisiin vaatteisiin kuin ihmiset.

Kissaa ”vauvanaan” pitävät hössöttäjät eivät välttämättä edes tule ajatelleeksi, että kissan ja ihmisen suhde kissan näkökulmasta on jotain muuta kuin vauvankorvikkeena oleminen. Kissa nauttii hyvänäpidosta ja moni kissa käyttäytyy ihmisen mielestä vauvamaisesti kelliessään ja nukkuessaan ihmisen sylissä.

Mitä enemmän kissaa rakastaa ja haluaa hoitaa hyvin, sitä tärkeämpää on ymmärtää, että ihminen on ihminen ja kissa on kissa (onneksi!). On ymmärrettävää, että sisäkissa ei tarkene ulkona samalla tavoin kuin paljon ulkoileva kissa, mutta onko tarkoituksenmukaista suojata kissa kastumiselta tai pikkupakkaselta pukemalla se vaatteisiin vai pitäisikö vain välttää ulkoilua epäsopivalla kelillä? Entä mikä on epäsopiva keli? Kissa osaa varmasti itse ilmaista viihtyykö se ulkona.

Halun suojata kissa säältä voi vielä jotenkuten ymmärtää, mutta miksi joillain ihmisillä on tarve pukea kissa ihmismäisesti ”söpöön” mekkoon, hassuihin ”nallepukuihin” ja erilaisiin hörhelöihin? Sitä ei voi millään mittapuulla eikä millään järjellä ajatellen pitää kissan edun mukaisena. Eivätkö kissat ole kauniita omana itsenään ja kissan sijaan elottomat nuket ovat pukuleikkejä varten sopivammat! Kissa ei ole lelu.

Onko antropomorfismi pelkästään negatiivinen ilmiö?

Kissan ihmisenkaltaistamisella saattaa myös olla myönteisiä vaikutuksia siihen miten ihmiset kohtelevat kissoja. Ihmisenkaltaistamisen näkökulmasta asia on suoraviivainen: ihmisellä on tunteet – siis kissallakin on tunteet! Ilman antropomorfistista käsitystä se, että eläimillä on tunteet, on nykytieteenkin tunnustama ja tunnistama tosiasia. Vaikka kissan tunteet eivät varmastikaan ole aivan samanlaiset kuin ihmisen tunteet – tai koiran tai hevosen tunteet – on hyvä asia ymmärtää, että kissalla on tunteet ja ne tulee huomioida siinä missä ihmistenkin tunteet.

Kukaan tuskin haluaa tieten tahtoen aiheuttaa kissalle kielteisiä kokemuksia ja tunteita, joten kissan kohtelussa pyritään huomioimaan ettei sille aiheuteta pahaa mieltä. Tässäkin piilee vaara: tunnistetaanko mikä on kissan mielelle hyväksi ja mikä ei? Tullaan taas samaan ihmisenkaltaistamisen ansaan: kissan hyvä olo tai paha olo, mielihyvä ja mielipaha ei tule samoista asioista kuin ihmisen.

***Tiedämmekö mistä kissalle tulee hyvä olo?***

Kumpi mahtaakaan olla tyytyväisempi kissanelämäänsä: kissa, joka ”ulkoilee” turvallisesti sateelta, tuulelta ja kylmältä (ja elämyksiltä) suojassa ihmisen työntämissä kissakärryissä tai ihmisen selässä repussa vai kissa, joka kellii kevätkosteassa maassa ja on vaarassa roskaantua ja kastuakin?

Käytetyt lähteet:
1. Helena Telkänranta, Millaista on olla kissa? SKS-kirjat 2023

Sisäkissa vai vapaasti ulkoileva

Sisäkissailijat vastaan ulkokissailijat. Mielipiteet kissan tarpeesta ja oikeudesta ulkoiluun jakautuvat jyrkästi.

Esimerkiksi somessa käytävä keskustelu (joka usein äityy väittelyksi ja loan heittelyksi) aiheesta sisäkissa vai vapaasti ulkoileva kissa on ilmeisen loputon. Sen verran voinee jokainen kissaihminen, riippumatta siitä kumpaa vaihtoehtoa kannattaa, myöntää, että kissa on kehittynyt pikkupedoksi ja sen luontaiset ominaisuudet tekevät siitä tehokkaan metsästäjän. Kissan luonnonmukainen elämä edellyttää siis mahdollisuutta saalistaa aitoa riistaa tai edes päästä tyydyttämään metsästysvaistoa ja harjoittamaan metsästäjän kykyjä monipuolisin ”leikein”.

Joissain keskustelujen puheenvuoroissa käy ilmi, että sisäkissuutta kannattava ei tee eroa kodittomina elävien kissojen ja vapaasti ulkoilevien välillä, vaan pitää kaikkia niitä heitteille jätettyinä. Vapaasti ulkoileva lemmikkikissa on toki täysin eri asia kuin syystä tai toisesta kodittomaksi joutunut tai kodittomana syntynyt populaatiokissa. Ulkona täysin vailla huolenpitoa oleva kissa ei ole vapaasti ulkoileva kissa, vaan villi kesykissa. Siinä on iso ero hoidettuun ja rakastettuun vapaasti ulkoilevaan kissaan.

Nykypäivänä yleinen vieraantuminen luonnosta ja eläinten luonnollisista elinolosuhteista voi estää ihmisiä näkemästä mikä on luonnollista ja eläinten tarpeiden ajatellaan olevan samanlaisia kuin ihmisten tarpeet. Monessa suhteessa näin ei ole ja eläinten liika ”inhimillistäminen” on usein niille vahingoksi.

Niin kesy kuin lemmikkikissa onkin, sen sisimmässä on edelleen aimo annos villiä esi-isää ja tilaisuuden tullen moni sisäkissa toteuttaa luontonsa kutsua. Tästä kertoo kirjoitus Vapauden kaipuu.

Ehdottomasti sisäkissa!

”Jos rakastat kissaasi, niin pidät sen turvassa sisällä.” ”Vapaasti ulkoileva kissa on luonnon tuholainen, se tappaa linnut.”

Sisäkissuuden kannattajat perustelevat omaa näkemystään muun muassa sillä, että ulkona kissaa vaanivat vaarat ja kissa metsästää luonnonvaraisia eläimiä tuhoten niiden kannat. Lähinnä pikkulintujen saalistaminen on tuomittavaa, hiirten/myyrien/rottien turvallisuudesta huolestuneita kannanottoja ei niinkään taida olla.

Kissojen vaikutusta luonnoneläinten kantoihin on jonkin verran selvitetty eri maissa ja erilaisissa ympäristöissä. On kuitenkin mahdotonta arvioida kissojen saalismääriä muutamien tutkimusesimerkkien perusteella. Osa ulkoilevista lemmikkikissoista saalistaa, osa ei. Toinen asia ovat itsensä elättävät kodittomat kissat, mutta niistäkin osa elelee alueilla, joissa lintusaalis on vähäistä verrattuna jyrsijöihin. Niistä ei tässä sen enempää, olen kirjoittanut niistä Kissojen oikeudet ry:n sivuilla tekstissä ”Ovatko kissat suuria luonnontuhoajia?” Kannattaa lukea, jos haluaa hieman tutkimustietoa asiasta.

Harmaamustaraidallinen kissanpentu nojaa tyynyyn sängyllä — **Vinsk**i

Sisäkissan elämästä voi tehdä virikkeellistä. Vastuullinen ja valveutunut sisäkissan omistaja tekee kissansa elämästä mielekästä erilaisin aktivointileluin ja kiipeilymahdollisuuksin, viettää aikaa kissan kanssa ja ulkoiluttaa sitä valjaissa. Mikäli mahdollista, sisäkissalle voi tehdä ulkotarhan, jossa se saa viettää aikaa rajatussa ja turvallisessa ympäristössä.

Pahimmillaan sisäkissan elämä on tylsää tekemisen puutetta. Yksi kissa ainoana lemmikkinä, ihmiset töissä/koulussa päivät ja harrastukset vievät heidät pois kotoa isoksi osaksi vapaa-aikaakin. Ehkä kissaa ei ulkoiluteta lainkaan, lelujakaan ei ole tai ainakaan ne eivät jaksa loputtomasti kiinnostaa niin, että kissan aika kuluisi niiden parissa. Ei ihme, että monet sisäkissat ovat ”naapurikyttääjiä”, saattaahan pihan ja lähikadun tapahtumien seuraaminen olla ainoaa kissalle mielekästä toimintaa pitkinä yksinäisinä tunteina.

Muutama vuosi sitten yksi tuttavani, opiskelijaneitonen, hankki yksinäiseen yksiöönsä kaverikseen kissan. Kissa oli aikuinen naaras ja tuli eläinsuojeluyhdistyksestä. Alku oli auvoisaa: kissa oli ihanaa seuraa pienessä ja yksinäisessä yksiössä. Pian alkoivat ongelmat. Kissa kynsi kaikkea muuta paitsi raapimapuuta, pissasi muualle kuin hiekkalaatikkoon – usein sänkyyn tai sohvalle. Kissa oli siis ”mahdoton” ja se palautettiin eläinsuojeluyhdistyksen kissalaan. Mikä oli kissan käytöksen syynä? Vahva veikkaus on ikävystyminen, tylsistyminen, jatkuva yksinolo ja virikkeiden puute. Opiskelijaneitonen oli seurallinen ihminen, joka tykkäsi vapaa-aikana tavata kavereita ja bilettää. Kissaa hän tarvitsi seuraksi vain niihin muutamaan yön tuntiin, jotka vuorokaudessa vietti yksiössään, jos ylipäätään vietti yhtään.

Jotkut somessa ”äänekkäästi” esiintyvät sisäkissaihmiset tuntuvat olevan tietämättömiä kissan ominaisuuksista ja lajityypillisistä tarpeista. Vain yhden esimerkin tarjotakseni tuon esille, että taannoin paljon monen suuntaista kommentointia sai aikaan väite, että kissa tarvitsee +25 asteen ”elinolosuhteet”. Jos näin on, niin miksi kissat varautuvat kylmään kasvattamalla lämpimän talviturkin? Kuinka monella on asunnossa +25 astetta lämmintä? Missä kissoja siis tulisi pitää?

Ehdottomasti vapaasti ulkoileva!

”Kissan on ehdottomasti saatava ulkoilla vapaasti, se on sen luonto!”

Vapaata ulkoilua kannattavat perustelevat näkemystään useimmiten sillä, että kissan kuuluu saada toteuttaa lajityypillisiä tarpeitaan ja se tapahtuu kunnolla vain jos kissa pääsee ulkoilemaan. Paljon sitä perustellaan myös sillä, että kissa asuu maalla, jossa sillä on tärkeä tehtävä jyrsijäkannan rajoittajana. Kissan kotona voi esimerkiksi olla kotieläimiä, joiden rehut vetävät puoleensa ylimääräisiä syöjiä. Sen sijaan, että turvauduttaisiin myrkkyihin, annetaan kissan hoitaa työnsä, jota se on tehnyt jo tuhansien vuosien ajan ja josta syystä se todennäköisimmin alkujaan on ihmisen kanssa yhteen lyöttäytynyt.

Harmaa-mustaraidallinen kissa metsässä - sisäkissa vai vapaasti ulkoileva kissa — **Nuori sisäkissa, Vinski, tutustumassa ulkoilmaelämään. Myöhemmin Vinskistä tuli vapaasti ulkoileva.**

Vapaasti ulkoilevan kissan kohtaamat vaarat ovat toki todellisia. Kissan asuinpaikasta riippuen se voi olla vaarassa jäädä auton alle tai joutua petoeläimen surmaamaksi. Jokainen vapaasti ulkoilevan kissan ihminen varmasti tiedostaa tämän ja on punninnut vaaroja sitä vastaan, että kissa saa viettää kissanelämää nauttien pensaan varjossa makoilusta aurinkoisena kesäpäivänä, hiiren vaanimisesta ja pyydystämisestä, puissa kiipeilystä ja muusta kissamaisesta toiminnasta. Ulkoilevaa kissaansa rakastavan ihmisen sydän lämpenee siitä näystä kun kissa koko olemuksellaan osoittaa nauttivansa ulkoilusta.

Alkaa sellainen debatti,
että menee nurin koko chatti
kun käy ilmi, että meidän katti
kulkee vapaasti ulkona,
ei olekaan sisäkissana
ja ulkona vain häkin vankina.
Ei sitä ulkoiluteta hihnassa,
Onko se heitteille jätettynä,
laiminlyötynä ja hylättynä,
kun ei se ole koko ajan silmän alla
eikä sitä hihnaan kiinni panna?
Purrfulness, Kissalorusofiaa

Sisäkissa vai vapaasti ulkoileva kissa?

Ehdottomia mielipiteitä on molemmissa leireissä. Eikö kuitenkin tässäkin asiassa, kuten yleensäkin asioissa, ole monta erilaista tapaa tehdä asiat hyvin? Tärkeintä on antaa kissoille hyvä elämä ja kissarakkaille ihmisille mahdollisuus nauttia noiden upeiden eläinten läheisyydestä.

Aiemmin kuvaamani tosielämän kertomus yksiössä yksikseen ikävystyvästä kissasta on esimerkki yhdenlaisesta ääritapauksesta. Pienessäkin asunnossa voi kissa viihtyä, jos sillä on riittävästi seuraa ja aktiviteetteja. Soisin kuitenkin jokaisen sisäkissan saavan myös raitista ulkoilmaa vaikkapa verkolla suojatulla parvekkeella tai kissalle nimenomaan rakennetussa häkissä ja kenties valjaissa ulkoillen. Tai mahdollisuutta viettää esimerkiksi perheensä loma-ajat mökillä vapaasti ulkoillen.

Jos haetaan ääriesimerkkiä huonosti hoidetusta vapaasti ulkoilevasta kissasta, se löytynee siitä, jos kissaa ruokitaan huonosti, sen hyvinvoinnista ei huolehdita eikä sille esimerkiksi hankita tarvittaessa eläinlääkärin hoitoa.

Kissat on kautta aikojen nähty sielultaan vapaina ja itsenäisinä oman polkunsa kulkijoina. Sellaisia ne ovatkin viettäessään aikaansa ulkona omissa kissanpuuhissaan. Useimmat kissat ovat kuitenkin ulkonakin mielellään ihmisensä seurassa, jos niillä ei satu olemaan parempaa tekemistä omissa askareissaan. Pihatöihin, talli- ja navettatöihin ja kävelylenkille saa helposti seurakseen pikkuapurin, joka innokkaasti osallistuu kaikkeen tai seurailee tapahtumia pienen matkan päästä. Kotona ihmistensä kanssa ollessaan ulkoilevat kissat ovat yhtälailla ihmisensä läheisyyttä kaipaavia kuin sisäkissat. Kissojen luonne-erot ovat suuret ja jotkut kissoista ovat taipuvaisia erakkomaisuuteen, toiset puolestaan ovat seurallisia aivan riippumatta siitä elävätkö ne sisäkissan vai ulkoilevan kissan elämää.

Kissojen tärkeä rooli esimerkiksi maatilojen ja hevostallien liepeillä viihtyvien jyrsijöiden kantojen kurissapitäjinä on merkittävä. Monilla alueilla kissalla on yhä tärkeä tehtävä myös ihmisten kotien suojelemisessa jyrsijöiltä ja muilta pieniltä otuksilta. Esimerkkinä tästä on Koillis-Nigeriassa tehty selvitys(*), jossa tutkimukseen osallistuneista kissanomistajista 75 % sanoi syyksi kissan pitämiseen sen, että kissa pitää jyrsijät kurissa. Kissojen erilaisista ”tehtävistä” olen kirjoittanut aiemmin blogitekstissä Lemmikki vai hyötyeläin.

Henkilökohtaisesti eniten minua mietityttää sisäkissuuden kannattajien tyypillinen ”Jos rakastat kissaasi.. ” tai ”Koska minä rakastan kissaani…” -perustelu. Yhtä lailla vapaan ulkoilun kannattajat voivat aloittaa perustelunsa samoin sanoin. Mitä kenenkin rakkaus on – mitä se sallii ja mitä se kieltää, mihin se uskoo ja minkä se torjuu?

(*) Bukar-Kolo YM(1), Igbokwe IO(2)and Egwu GO(1); The Human –Cat Relationship, Myths/Superstitions and its Consequences on Cat Ownership in Maiduguri, Northeastern Nigeria
1 Department of Veterinary Medicine, University of Maiduguri, Borno State, Nigeria
2 Department of Veterinary Pathology, University of Maiduguri, Borno State, Nigeria