Kaikki kissat tekevät havaintoja ihmisistä ja on ymmärrettävästi perin kissamaista olettaa, että ainakin se oma ihminen on jossain määrin ajatteleva ja älykäs olento. Jatkuvan ihmistarkkailun tulokset eivät viittaa erityiseen älykkyyteen fyysisestä kyvykkyydestä naukumattakaan.
Olemme jatkuvasti joutuneet todistamaan ihmisen rajallista kykyä ymmärtää tilanteita ja reagoida niihin tarkoituksenmukaisesti. Tämä tulee korostuneesti esille esimerkiksi hepuloinnissa, puuhunkiipeämisessä ja hiirestyksessä.
Havaintoja ihmisestä – hiirestäminen
Hiirestäminen on yksi perustaidoista, jonka jokainen kissa on saanut synnyinlahjakseen. Hiirestystaito kehittyy sitä harjoitettaessa ja taitavimpia hiirestäjiä ovat vapaasti maaseudulla ulkoilevat kissat, joilla on kotitienoillaan esimerkiksi kotieläinsuojia ja pelto- sekä metsämaastoa.
Sisäkissat voivat treenata hiirestämistä erilaisilla korvikkeilla. Niidenkin avulla hiirestystaito kehittyy jonkin verran, mutta todellisiksi mestareiksi sisäkissat eivät kehity. Jokaisella on kuitenkin kehittymispotentiaali syvällä peruskissuudessa ja tilaisuuden tullen myös sisäkissasta kehittyy taitava metsästäjä. Ihmiseltä tuo potentiaali näyttää puuttuvan täysin.
Hiirestämisen opettaminen ihmiselle ei ole ollut tuloksellista
Lukuisat ovat ne kissat, jotka ovat yrittäneet opettaa ihmistään hiirestämään. Emme tiedä ainuttakaan onnistuneesti päättynyttä opetusprojektia. Huomatkaa: emme ainuttakaan! Opettamisessa on käytetty erilaisia, vaihtelevia menetelmiä, mutta tulokset eivät ole vakuuttavia.
Hyvin tyypillinen alkuopetustilanne on kuolleen hiiren tai myyrän tuominen ihmisen saataville. Jo pienikin kissanpentu osaa reagoida tuotuun saaliiseen oikealla tavalla ja alkaa heti harjoitella saaliin käsittelyä. Ihmiset sen sijaan reagoivat hyvin vaihtelevilla tavoilla, joista yksikään ei osoita tilannetajua ja johdonmukaisuutta. Parhaassa tapauksessa saalis palautetaan opettamista yrittävälle kissalle syötäväksi, mutta usein se hukataan kun ihminen vie sen jonnekin pois. Ihmisen ei ole koskaan havaittu yrittävän edes alkeellista saaliin käsittelyn harjoittelemista eikä valmiiksi tapettu saalis myöskään päädy syötäväksi, mikä osoittaisi jonkinlaista kykyä käsittää tuoreen saaliin käyttötarkoitus.
Vielä huonompia kokemuksia on yrityksistä opettaa ihminen käsittelemään elävää saalista. Vaikka ihmiselle tarjotaan elävä saalis esimerkiksi sänkyyn, hänessä ei näytä heräävän vähäisintäkään tarkoituksenmukaisen hiirestyskäyttäytymisen reaktiota.
Pahimmillaan ihminen kirkuu ja pakenee paikalta, mikä osoittaa – ikävä kyllä – ihmisen täydellistä kyvyttömyyttä ottaa vastaan metsästyskoulutusta. Tämä ihmisen kirkumis- ja pakenemisreaktio olisi tarkoituksenmukainen esimerkiksi kohdatessa vieras koira, mutta saaliinkäsittelytilanteessa reaktio on täysin irrationaalinen. Olemme yrittäneet selvittää syitä tällaiseen järjettömään käyttäytymiseen, mutta se on niin vastoin kaikkea logiikkaa, että emme ole vielä päässeet perille sen syntymekanismista ja ilmenemisen syistä.
Jotkut yksilöt suhtautuvat koulutustilanteeseen rauhallisesti ja saattavat jopa tehdä kömpelöitä pyydystämisyrityksiä. Vaikka pyydystäminen joiltain ihmisyksilöiltä satunnaisesti onnistuu, sen jälkeisen saaliinkäsittelyn johdonmukaisuudesta ja onnistumisesta ei ole tiettävästi havaintoja. Myös elävän saaliin pyydystämisen jälkeen ihminen vie sen jonnekin pois osaamatta hyödyntää sitä, kuten usein tapahtuu kuolleena tarjotuille saaliillekin.
Havaintoja ihmisestä – hepuli ja kiipeily
Jokainen tolkun kissa tietää kuinka tärkeää fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin kannalta on saada säännöllisesti hepuleita, joihin tilaisuuden tarjoutuessa kannattaa liittää puuhun säntääminen. Hepulissa juostaan niin lujaa kuin kintuista lähtee, kurvaillaan, pysähdellään ja pyrähdetään jälleen juoksuun. Mikäli lähistöllä on puita (tai sisätilassa esimerkiksi verhoja tai kiipeilypuu), on hyvä liittää hepulikäyttäytymiseen kiipeäminen.
Ihmisestä hepulikäyttäytymisen havaintoja on vain nuorella iällä. Ihmisen pikkupennut saattavat hepuloida ja joidenkin hieman isompien pentujen on myös todettu kiipeävän puuhun, joskin kiipeily ei useinkaan liity hepuliin vaan on siitä erillinen toiminto. Valitettavasti terveellinen hepulikäyttäytyminen vähenee ihmisen kasvaessa ja jää kokonaan pois viimeistään ihmisen saavutettua sukukypsyyden.
Puuhun kiipeämisestä on suhteellisen vähän havaintoja nuoristakin ihmisistä ja sukukypsän ihmisen puuhun kiipeämisestä tiedetään vain yksittäisiä tapauksia. Missään tiedetyssä tapauksessa sukukypsän ihmisen puuhun kiipeäminen ei ole yhdistynyt hepuliin.
Kiipeämisen merkitys kannattaa ymmärtää
Kiipeäminen on erinomaista voimistelua kynsille, tassuille, jaloille ja koko kropalle. Lisäksi se riemun tunne, joka kiipeämisestä ja normaalitasoa ylempänä olemisesta valtaa mielen, on erittäin tärkeä psyykelle. Jokaisen kissan tulee pyrkiä hepuloimaan ja kiipeilemään vähintään kerran päivässä.
Ihmisen puuhunkiipeämiskyky vaihtelee suuresti yksilöittäin. Monet kissat ovat testanneet ihmisensä puuhunkiipeämiskykyä kiipeämällä itse puuhun ja kehottamalla ihmistä seuraamaan. Joskus sitkeätkään yritykset eivät tuota tulosta ja ihminen ei tuntienkaan houkuttelun jälkeen ymmärrä kiivetä.
Toisaalta on myös lukuisia tapauksia, joissa ihminen on kiivennyt kissan perässä puuhun. Kiipeäminen tapahtuu kömpelösti ja hitaasti, ilmeisesti ihmisen aivot eivät ole riittävän kehittyneet hallitakseen kunnolla kiipeämismotoriikan. Jotkut ihmiset käyttävät kiipeämiseen apuvälineitä, mikä osoittaa heidän ymmärtävän kiipeämiskehotuksen, mutta olevan kyvyttömiä toimimaan tilanteessa luonnollisella tavalla.
Ei niillä ole tietoisuutta
Kissalorusofiaa, Purrfulness
sanotaan
ja sitten sitä pyritään
tieteellisillä kokeilla todistamaan.
Ehkä sitä ei pystytä
toteamaan,
mutta ei sitä pystytä
kiistämäänkään.
Miten sitä testataan
– testit ei ehkä mittaakaan
sitä, mitä niiden halutaan.
Ei kukaan pysty todistamaan,
että kissa ei ole
tietoinen itsestään.
Kuka meistä
pystyy sanomaan,
kuka pystyy tietämään
mitä kissa miettii mielessään?
Kuka pystyy vannomaan
ettei kissa
tiedosta itseään,
omaa olemassaoloaan?
Olemme tehneet havaintoja ihmisestä jo vuosituhansien ajan. (Kissojen ja ihmisten yhteisestä historiasta voit lukea esimerkiksi täältä: Tassunjälkiä sydämiin ) Tuona aikana ihmiset ovat jopa taantuneet näissä tässäkin artikkelissa käsittelemissämme tärkeissä taidoissa ja käyttäytymismalleissa. Niin surullista kuin se onkin, meidän on tunnustettava tosiasiat ja todettava ihmisen olevan varsin rajoitettu niin kognitiivisilta kyvyiltään kuin myös fyysiseltä toimintakyvyltään.
Ihmisten rajallisuus ei kuitenkaan estä meitä pitämästä heitä yhä tärkeinä kumppaneinamme, kunhan muistamme olla odottamatta heiltä liikaa.
