Kissan kesyyntymisen ajatellaan yleisesti tapahtuneen noin 4 000 vuotta sitten Egyptissä. Kissa on kuitenkin elänyt ihmisen kanssa jonkinlaista rinnakkaiseloa jo paljon ennen sitä.
Miten rakas kissamme, elämämme ilo ja kotimme kaunistus kehittyi villikissasta kesykissaksi? Kissa on elänyt ihmisen läheisyydessä ilmeisen sopuisaa yhteiseloa jo pitkään ennen varsinaista domestikaatiota, muuttumista nykyisin tuntemaksemme kesykissaksi.
Kissan luottamus ihmiseen perustuu pennun oikea-aikaiseen sosiaalistamiseen.
Kissan sukupuu on monihaarainen
Meille tutun ja rakkaan kesykissan (Felis catus) sukujuuret juontavat Felis-suvusta, johon kuuluu neljä pienikokoista kissaeläintä: Aasian eteläosissa ja Koillis-Afrikassa elävä viidakkokissa, joka tunnetaan myös kaislikkokissana ja ruovikkokissana (Felis chaus); Afrikan pienikokoisin ja Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) vaarantuneeksi lajiksi luokittelema mustajalkakissa (Felis nigripes); Pohjois-Afrikan ja Etu-Aasian aavikoiden hietakissa eli hiekkakissa (Felis margarita) ja villikissa (Felis silvestris), jonka viisi alalajia kissoittavat laajaa aluetta Etelä-Afrikasta läpi Euroopan ja aina Itä-Aasiaan saakka.
Villikissa jaetaan nykyisin viiteen eri rotuun tai alalajiin: Kiinanaavikkokissa eli kiinalainen vuoristokissa (Felis silvestris bieti), huonosti tunnettu kissaeläin, jonka IUCN on määritellyt vaarantuneeksi lajiksi; Aasiassa elävä aavikkokissa eli Aasian villikissa (Felis silvestris ornata); Länsi-, Keski- ja Itä-Euroopan metsissä, Skotlannissa ja Turkissa metsästelevä Euroopan villikissa eli metsäkissa (Felis silvestris silvestris); Etelä-Afrikan villikissaa (Felis silvestris cafra) ja Pohjois-Afrikan villikissaa (Felis silvestris lybica) molempia kutsutaan myös Afrikan villikissaksi.
Tutkijat eivät ole olleet yksimielisiä villikissan alalajien taksonomiasta eli luokittelusta, mutta viime aikoina tehdyt DNA-tutkimukset ovat selventäneet sukulaisuussuhteita.
Villikissasta kesykissaksi
On ollut hieman epäselvää ja tutkijoiden keskuudessa on ollut erimielisyyttä siitä, mikä Felis-suvun silvestris -lajin kissoista on nykyisen kesykissan esi-isä. Määrittelyä ei suinkaan ole helpottanut se, että villinä elävien kesykissojen ja paikallisten villikissojen erottaminen toisistaan on usein morfologisesti vaikeaa ja nämä myös saattavat risteytyä keskenään.
Nykyaikaisen geneettisen tutkimuksen ansiosta kysymykseen kesykissan alkuperästä on saatu valaistusta. Kaikenkarvaisten kesykissojen, niin rotuyksilöiden, kuin myös villeinä yhteisöinä elävien kesykissojen perimän on osoitettu juontuvan Pohjois-Afrikan/Lähi-idän alalajista, libycasta. Nykytiedon valossa kesykissan esi-isänä siis pidetään (Pohjois-) Afrikan villikissaa.
Paitsi geneettisiä todisteita, on myös muita seikkoja, jotka tukevat libycan roolia kesykissojen esi-isänä. Kaikki arkeologiset todisteet kissasta ihmisen seuralaisena viittaavat Pohjois-Afrikkaan tai Lähi-itään.
Kesyyntymisen askeleet
Kissan kesyyntymisen ajankohtana ja alueena mainitaan usein noin 4000 vuoden takainen Egypti. Kesyyntyminen ei ole mikään yht´äkkinen tapahtuma, vaan se tapahtuu sukupolvien saatossa ajan myötä ja onkin mahdotonta määrittää kesyyntymiselle tiettyä ajankohtaa.
Kissan katse, ikiaikainen kissanviisaus ja lajimuisti kertoo villien esi-isien perimästä. Sitä on kissan vilpitön mieli, aidot tunteet ja kehonkieli.
Purrfulness, Kissalorusofiaa
Kuten yleensäkin kesyttäminen, on kissankin kesyttäminen tapahtunut kahdessa vaiheessa. Kesyyntymisen ensivaiheena on ollut yksinkertaisesti kissanpentujen ottaminen kotiin lemmikiksi ja samalla ei-toivotut pieneläimet poissa pitäväksi hyötyeläimeksi. Kasvitieteilijä-tutkimusmatkailija Georg Schweinfurth huomasi 1860-luvulla matkallaan eteläisessä Sudanissa paikallisen bongokansan mielellään ottavan villikissan pentuja kotiinsa. Pennut oppivat kesyiksi ja pitivät rotat poissa kodeista. On varsin todennäköistä, että näin ovat ihmiset tehneet jo tuhansia vuosia.
Kissan sanotaan olevan kotieläimistä vähiten kesy.
Toisessa vaiheessa kissoja on alettu tarkoituksella jalostaa valitsemalla pentujen tuottamiseen sellaisia yksilöitä, joiden ominaisuuksia pidettiin toivottavina. Siitä on alkanut varsinainen kissan kehittyminen villikissasta kesykissaksi.
Kissan yhteiselon ihmisten kanssa tiedetäänkin alkaneen jo kauan ennen Egyptin kuuluisien pyhien kissojen aikaa ja kesyyntymisen katsotaan alkaneen luultavasti jossain hedelmällisen puolikuun alueella Lähi-idässä. Täysin kesyn kissakannan alkuna pidetään yhä muinaista Egyptiä, mutta ajankohta on yhä enemmän tai vähemmän arvailun varassa. Kissaa esittäviä egyptiläisiä amuletteja tunnetaan jo ajalta 2300 eaa, mutta ensimmäiset kissaa ihmisten kodissa esittävät kuvat ajoittuvat myöhempään, noin 1950 eaa. Noin vuodesta 1450 eaa lähtien kissoja on yleisesti kuvattu kotiympäristössä ja viimeistään silloin voidaan kissaa pitää täysin kesynä kotieläimenä.
Kun kissa päätti kesyyntyä
Yleisesti hyväksytty näkemys kissan kesyyntymisestä olettaa, että kissat itse asiassa alkujaan itse kesyttivät itsensä. Laajalle levinneen käsityksen mukaan maanviljelyksen alku Lähi-idässä noin 11000 vuotta sitten sai kissat hakeutumaan viljavarastojen liepeille niissä vilisevien jyrsijöiden houkuttamina. Siten villikissat kansoittivat kylät ja kaupungit ja pian ihmiset oivalsivat kissojen arvon ruokavarastojen suojelijoina. Ihmisiä parhaiten sietävät, rohkeat ja vähiten aggressiiviset kissayksilöt viihtyivät ja lisääntyivät ihmisasumusten lähellä. Niistä saivat alkunsa pysyvät ihmisten luona asuvat kissapopulaatiot.
Kissan ja ihmisen yhteiselon alkutaipaleesta kerrotaan neliosaisessa kissatarinassa Ihmisen kesyttäminen.
Lähde: James A. Serpell, Domestication and History of the Cat, teoksessa The Domestic Cat – The Biology of its Behavior (toim. Dennis C. Turner ja Patrick Bateson)
Kesykissalle tyypillinen naukuminen ei ole yhtä yleistä sen villien sukulaisten viestinnässä. Kesykissa pitää naukumalla yhteyttä paitsi toisiin kissoihin, erityisesti ihmisiin.
Kun kissasi sanoo, että miulla on asiaa, niin ymmärrätkö sitä?
”Miulla on asiaa”, sanoo Minni (kuva Jaana Tammi)
Kissojen keskinäistä viestintää ja kissan ja ihmisen välistä viestintää on tutkittu tarkkailemalla kissoja erilaisissa elinympäristöissä. Kissojen kesken viestintä perustuu paljolti hajuihin ääniviestinnän ja visuaalisen viestinnän jäädessä pienempään rooliin. Toisilleen läheiset kissat viestivät myös koskettamalla toisiaan eri tavoin aina pienestä pukkauksesta kokovartalohierontaan. Hajuviestinnän suuri merkitys on ymmärrettävää, onhan kissa varsinainen haistajamestari ja sen sanotaankin elävän tuoksujen maailmassa.
Tutkijoiden näkökulmasta kissan ääniviestien tutkimista on vaikeuttanut se, että kissojen ääniä on vaikea luokitella. Ääntelyn tulkinnassa ongelmana on tunnistaa onko jokin ääni oma erillinen äänensä ja viestinsä, vai onko se jokin äänimuunnelma. Lisäksi eri kissayksilöillä on omanlaisensa äänen sointi ja yksilöllisiä ääntelyitä, mikä tekee yksilöiden välisen ääntelyvertailun vaikeaksi.
Kissan erinomainen kuuloaisti antaisi olettaa, että ääniviestinnällä olisi suuri rooli kissojen välisessä viestinnässä. Kissan kuuloalueen laajuus on lähes ainutlaatuinen nisäkkäiden joukossa. Kissa kuulee ääniä 50 – 85 000 Hz taajuudella. Se siis kuulee huomattavasti korkeampia ääniä kuin ihminen, esimerkiksi lepakoiden kaikuluotainäänet ja hiirten ”laulun”.
Ääniviestinnän merkityksestä kissojen välisessä kanssakäymisessä on ollut toisistaan eriäviä mielipiteitä kissojen käyttäytymistutkijoiden keskuudessa. Esimerkiksi Sarah L. Brown ja John W.S. Bradshaw(1) esittävät, että kissojen välisessä viestinnässä äänillä on vähäinen merkitys, kun taas ihmiselle kissat viestivät enimmäkseen äänin.
Äänten vähäisen merkityksen kissan viestinnässä oletetaan johtuvan siitä, että kesykissan (Felis catus) esi-isät (Felis silvestris lybica) olivat yksinäisiä saalistajia eikä niillä ollut tarvetta monipuoliseen äänikommunikaatioon. Sen sijaan niiden erakkomaista elämänmuotoa palvelivat hajuviestit, joita ne jättivät reviirilleen ja joista ne epäilemättä tunnistivat toisensa ja saivat tietoa toistensa liikkeistä ja esimerkiksi kiimakierron vaiheesta. Tätä käsitystä tukee se, että nykyisin elävät villikissat eivät juurikaan käytä ääniviestintää.
Brownin ja Bradshawin mukaan kissat eivät siis juurikaan viesti toisilleen äänellä. Tutkijat mainitsevat, että kissojen ääniviestintää tapahtuu emon ja pentujen välillä, aikuisten kissojen ääniviestintä liittyy aggressiiviseen tilanteeseen (tappeluun tai uhkailuun) ja seksuaaliseen käyttäytymiseen. Heidän tietonsa perustuu paitsi heidän omiin, myös muiden tutkijoiden havaintoihin.
Päinvastaisen näkemyksen esittävät tutkijat McComb ym.(2) viitaten Moelkin(3) tutkimukseen, jonka mukaan kissanpennuilla on ainakin yhdeksän ja aikuisilla kissoilla ainakin 16 erilaista ääntelyä, mikä viittaa siihen, että äänet ovat tärkeitä kissojen keskinäisessä viestinnässä.
Itse olisin taipuvainen uskomaan, että kissat kommunikoivat keskenään ainakin jossain määrin äänin muutoinkin kuin riitelyn ja tappelun tai seksin huumassa. Oman havaintoni mukaan kissat tervehtivät usein toisiaan pienellä ”krh”-äänellä. Saman ihastuttavan herttaisen ”krh” -tervehdyksen voi myös ihminen saada kissalta. Ainakin ihmiskorvaan tämä tervehdys kuulostaa samalta sekä kissalle että ihmiselle kohdistettuna. Kissojen ollessa keskenään ne päästävät myös erilaisia naukaisuja, jotka eivät liity seksuaaliseen tai aggressiiviseen käyttäytymiseen.
Uskoisin, että tieto ja ymmärrys kissojen viestinnästä lisääntyy uusien tutkimusten ja tutkimusmentelmien myötä.
Miulla on asiaa
”Miulla on asiaa”, sanoo kissa ihmiselle. Kissalle on sen kesyyntymisen myötä ollut hyödyllistä kehittyä kyky viestiä ihmiselle saadakseen huomiota ja kertoakseen tarpeistaan. Kissalle tärkeistä tuoksuviesteistä vain vahvimmat ovat ihmisen havaittavissa, sen sijaan kissan ääntely ja eleet ovat helpommin havaittavia ja tulkittavia.
Miulla on asiaa, sanoo Hassen katse (kuva Riitta Tamm)
Tuttu ja tunnettu kissan ääniviesti on kehräys. Sen merkitys on edelleen jossain määrin hämärän peitossa, mutta tiedetään, että hyvän olon ilmaisun lisäksi kehräystä esiintyy sairailla ja loukkaantuneilla kissoilla. Kehräyksen merkitystä kissan itseparannuskeinona tutkitaan, sillä kehräyksen taajuuden tiedetään vahvistavan luustoa ja edistävän luunmurtumien paranemista. Kehräys myös ilmeisesti stimuloi kissan lihaksistoa ylläpitäen sen kuntoa ja toimintavalmiutta.
Mitä kissalla mielessä, mitä se on kertomassa? Kuuntele herkällä korvalla, katsele tarkalla silmällä ja ennen kaikkea: anna intuitiosi tulkita! Kun kissasi on läheinen, on tuttu myöskin kieli sen, Kissan kieli on ääniä, ilmeitä ja eleitä. Se on myöskin sitä jotain, mitä ei voi kuvailla, se on sitä mitä sinä vastaanotat vaistolla. Sinä sanot sen niin eri tavoin, et puhu ihmisen sanoin, mutta sanot sen kuitenkin kissan kielellä ja minä osaan lukea sinua herkällä mielellä.
Purrfulness, Kissalorusofiaa
Yleisesti ottaen kehräys kertoo kissojen keskinäisessä ja kissan ja ihmisen välisessä viestinnässä siitä, että asiat ovat kunnossa ja lähellä on hyvä olla. McCombin ym. tutkimuksen(2) mukaan ainakin ihmiselle kehrätessään kissat pystyvät muuttamaan kehräyksen äänivivahteita. Hyvästä olosta kehräävän kissan ja kehräten ruokaa vaativan kissan kehräykset ovat erilaiset. Ruuanvaatimiskehräys on sävyltään terävämpää kuin rentoutunut kehräys. Testeissä on myös havaittu, että rentoutunut hyvänolon kehräys kuulostaa ihmisestä miellyttävämmältä kuin vaativa ruokakehräys.
Ruuanvaatimuskehräyksessä havaittiin olevan kehräykselle tyypillisen matalan äänitaajuuden lisäksi korkeataajuisempia pätkiä, jotka esiintyvät samalla frekvenssillä kuin äidin huomiota vaativan lapsen itku. Yksi vielä selvitystä vaativa kysymys on miten kissan kiputilaan liittyvä kehräys eroaa muista kehräyksistä – onko siinä esimerkiksi ruuanvaatimuskehräyksen kaltainen ihmisen huomion ja hoidon pyyntiin liittyvä äänielementti?
Oletusta, että kissan naukuminen on lähinnä ihmiselle tarkoitettua viestintää tukee Brownin ja Bradshawin mukaan myös se, että kotikissojen naukuminen on lyhyempää ja korkeataajuisempaa kuin koditta elävien populaatiokissojen ja se myös kuulostaa ihmisestä miellyttävämmältä. Sama ero on kotikissan ja sen villin kantamuodon (Felis lybica) naukumisäänen välillä.
Kissojen puheliaisuudessa on suuria eroja yksilöiden välillä ja jotkin kissarodut ovat selvästi puheliaampia kuin toiset. Jotkut kissat pitävät pitkiä ”puheita” esimerkiksi kun oma ihminen tulee kotiin oltuaan jonkin aikaa poissa. Siinä ikään kuin selitetään kuinka kiva on tavata taas ja mitä kaikkea on tapahtunut sillä välin kun ihminen oli poissa.
Pennut viestivät naukumalla
Brownin ja Bradshawin mukaan pienet kissanpennut viestivät kolmella erilaisella ääntelytavalla. Pikkupedot osaavat varsin nuorena ”psäh”-sylkäistä kertoakseen olevansa varteenotettavia vastustajia uhkaajille. Myös kehräyksen pennut osaavat lähes heti synnyttyään. Se liittyy imemistilanteeseen ja se on tärkeä viesti emolle ja sisaruksille kertoen, että kaikki on hyvin, maitoa tulee nisästä ja masu täyttyy.
Pienet kissanpennut naukuvat halutessaan kertoa emolleen, että niillä on jokin asia pielessä ja ne tarvitsevat emon apua ja huolenpitoa. Pentujen naukumisesta on sonogrammilla tunnistettu kolme toisistaan eroavaa miukumisääntä , joilla kaikilla on oma merkityksensä. Pentujen miukuviestit kertovat emolle(1):
”MIUlla on kylmä!” Pentu on voinut vahingossa joutua pois pesästä kylmälle alustalle.
”MIU olen eksynyt!” Pikkukissa saattaa vahingossa joutua kauas emosta ja sisaruksista ja huomaa olevansa yksin.
”MIU olen pinteessä!” Esimerkiksi emo on vahingossa asettunut pennun päälle tai ihminen pitelee pentua käsissään.
Kylmästä viestivä ”miu” on korkeampi kuin kaksi muuta ”miu”-viestiä. Tämä ero äänen korkeudessa kuitenkin häviää kun pennun lämmönsäätelykyky noin neliviikkoisena on kehittynyt. Eksymisestä kertovan hätähuudon äänenkorkeus on matalin näistä kolmesta. Pinteestä kertova ”miu”-ääni on samantapainen kuin eksymisestä kertova, mutta pidempikestoinen.
Ei ole selvillä tunnistaako emokissa pennun miukunasta minkälaisessa hädässä pikkuinen on. Kuitenkin se, että näille erilaisille pieniä pentuja helpostikin kohtaaville pulmatilanteille on jokaiselle erilainen hätähuutonsa, viittaa siihen, että ne viestivät emolle paitsi hädästä, myös sen laadusta.
Ymmärtääkö ihminen kissaa?
Ei liene yllättävää, että ihmiset, jotka eivät ole olleet kissojen kanssa tekemisissä tulkitsevat varsin huonosti kissojen erilaisia naukumisääniä. Ymmärrettävästi kissakokemusta omaavat ihmiset tulkitsevat kissaa jonkin verran paremmin ainakin kun kyseessä on kissan aggressiivinen tai kutsuva, seurusteleva nauku.(1)
Parempi naukuviestien ymmärrys on ihmisen ja tutun kissan välillä. Yhteiselon myötä jokaiselle kissalle ja sen ihmiselle kehittyy omat kommunikaatiotapansa ja kissojen yksilölliset äänet ja tapa käyttää niitä tulevat tutuiksi. Lisäksi normaalissa kanssakäymisessä naukumisääntä tukee yleensä myös muu viestintä, kuten kissan eleet ja käyttäytyminen.
(1) Kirjoituksessa on käytetty lähteenä pääasiassa Brownin ja Bradshawin artikkelia Communication in the Domestic Cat: within and between species teoksessa The Domestic Cat – The Biology of its Behavior, toim. Dennis C. Turner ja Patrick Bateson. (2) McComb K, Taylor AM, Wilson C, Charlton BD (2009) The Cry Embedded within the Purr, viitattu artikkelissa Kristyn R. Vitale Shreve ja Monique A.R. Udell; What´s inside your cat´s head? A review of cat (Felis Silvestris Catus) cognition research past, present and future. (3) Moelk M (1944) Vocalizing in the home-cat: a phonetic and functional study
Kissoja pidetään ylimielisinä ja itsekeskeisinä otuksina, jotka tuon taivaallista piittaavat ihmisestä muutoin kuin ruuan, lämmön ja hyvänäpidon tuottajina.
Rakastaako kissani minua? Luulen, että jokainen lemmikkikissan/-kissojen kanssa elävä ihminen on joskus miettinyt sitä. Mitä rakkaus on ja miten kissa osoittaa rakkautta ihmistä kohtaan jos ylipäätään sitä tuntee?
Rakkaudesta on tehty lukemattomia runoja, lauluja, elokuvia ja romaaneja ja se on aina ajankohtainen puheenaihe. Silti se on vaikeasti määriteltävä tunne tai tunnetila. Rakkaudesta ei ole yksiselitteistä ja kaiken kattavaa, kaikille ja kaikkiin sopivaa määritelmää. Tunteiden määrittely on ylipäätään vaikeaa eikä niiden tunteminen ja tunnistaminen itsessäkään ole aina mutkatonta ja selkeää.
Tieteellisen lähestymistavan mukaan rakkaus on biologinen reaktio, joka syntyy tiettyjen hormoneiden erittymisestä elimistöön. Rakkauden tunteeseen liittyviksi hormoneiksi tiedetään ”uutuudenviehätyksen ja jännityksen hormoni” dopamiini, ”kiintymyksen ja turvallisuuden hormoni” serotoniini ja ”kosketuksen ja kohtaamisen hormoni” oksitosiini, jotka ovat mielihyvähormoneja. Rakkaushan on mitä suurimmassa määrin kokonaisvaltaista mielihyvää.
Miten sinä määrittelisit rakkauden ja miten rakkautta osoitetaan? Minulle tulee rakkaudesta mieleen halu lähellä olemiseen ja koskettamiseen ja niistä tuleva hyvä mieli, yhdessä tekemisen ilo, huolenpito, myötäeläminen ja toisen kärsimyksen kokeminen omana kärsimyksenä.
Rakastaako kissani minua vai onko se itserakas hyväksikäyttäjä?
Kissoista ajatellaan varsin yleisesti, että ne eivät kiinny ihmiseen, vaan paikkaan ja että ne eivät välitä ihmisestä muutoin kuin ruuan ja hyvänäpidon tarjoajina. Usein kuullun käsityksen mukaan kissoja pidetään itsekkäinä ja itsekeskeisinä hyväksikäyttäjinä, jotka sietävät ihmistä vain oman mukavuutensa mahdollistajina. Epäilemättä kissa käytöksellään antaa helposti ymmärtää, että tuossa kuvauksessa on perää ja kissallisten ihmisten keskuudessa näitä piirteitä tuodaan korostetustikin esille ja niistä lasketaan leikkiä.
Minua väittivät häntyriksi, liehittelijäksi moittivat en vaan oikein tiedä miksi haukkua minua koittivat. Minä vain vähän laskelmoin ja taitavasti manipuloin, sillä tavoin itselleni hyvät olot loin.
Kissalorusofiaa, Purrfulness
Yleisesti tunnistettu ja tunnustettu kissojen ominaisuus on tietynlainen itsenäisyys, joka ihmisistä voi näyttää itserakkaudelta. Kissaihmiset tietävät hyvin kuinka jotkut kissat osoittavat käytöksellään arvokkuutta ja suorastaan ylemmyydentuntoisuutta. Kissaihmisten keskuudessa tunnettu huumorilla sävytetty kuvaus kissan luonteesta ”Koiralla on omistaja, kissalla henkilökuntaa” sisältää aimo annoksen totuutta. Helposti asetumme kissan suhteen palvelijan asemaan ja pyrimme täyttämään pienen karvaterroristin oikut ja mielihalut. Kissaihmisten voidaan hyvällä syyllä sanoa olevan kissan tassun alla.
Koirat ihailevat meitä; kissat taas suhtautuvat meihin ylenkatseella.
Winston Churchill
Kissan ja ihmisen yhteiselon alkutaipaleella kissa ei hakeutunut ihmisen seuraan halusta ihmisen läheisyyteen. Polkumme saattoi yhteen hyötynäkökulma puolin ja toisin. Ihmisen läheisyydessä kissalla oli aivan uudenlainen saaliseläinten runsaudensarvi ja toisaalta kissa piti tuholaiset pois ihmisen ruokavarastoista. Pian kissan lämpöinen, hyvää tekevä kosketus ja kehräys sekä ihmistä viehättävä leikkisyys nousivat myös tärkeiksi asioiksi, jotka saivat ihmisen arvostamaan kissaa entistä enemmän ja kiintymään kissoihin yksilöinä.
Molemminpuolinen hyväolo, rakkautta vai hyväksikäyttöä?
Kissan ja ihmisen yhteinen taival enemmän tai vähemmän läheisinä kumppaneina on kestänyt yli 10 000 vuotta. Sinä aikana kesykissalle hyödylliset ominaisuudet ovat vahvistuneet ja yleistyneet ja tuloksena on nykyisin tuntemamme talon valtias/valtiatar. Kissat osaavat vedota ihmiseen ja vaatia itselleen hyvää. Ne arvostavat tiettyjä asioita elämässä ja me olemme valmiita tarjoamaan niille parasta saadaksemme nauttia niiden viehkeästä seurasta ja läheisyydestä. Edelleen siis hyötyä molemmin puolin!
Kuulkaa kissakansalaiset! Ei teidän pidä olla alamaiset älkää antako ihmisten määräillä, saatte omianne rauhassa hääräillä. Ihminen ei ole kissalle kuningas, kissa on itsensä valtias. Muistakaa kissat kaikkialla: Pitäkää ihmiset tassun alla!
Kissalorusofiaa, Purrfulness
Onko kissalla tunteita?
”Monelle tutkijalle tämä on epärelevantti kysymys, sillä tieteessä eläinten tunteet on osoitettu jo hyvän aikaa sitten.” toteaa Joona Haarala Ylen tiedejutussa 24.5.2015.
Eläinten tunteita on tutkittu yhä enenevässä määrin sitä mukaa kuin kiinnostus eläinten ajatteluun ja tunteisiin on kasvanut ja aivotutkimus on mahdollistanut tunteiden ja ajattelun havainnoinnin myös aivotoimintana. ”Nisäkkäillä katsotaan nykyisin olevan useita perustunteita: yleisimmin sellaisiksi määritellään ilo, leikkisyys, hoiva ja sosiaalisuus, seksuaalisuus, pelko, aggressiivisuus ja suru.” (Tunteista tieteen valossa, Laura Uotila, Animaliamedia)
Eläinten tunteita tutkinut ja niiden tunne-elämästä kirjoittanut amerikkalaissyntyinen psykoanalyytikko Jeffrey Moussaieff Masson kertoo kirjassaan The Nine Emotional Lives of Cats (2002) (1) omista viidestä kissastaan ja muista tarkkailemistaan kissoista pohtien niiden tunne-elämää. Kirjan nimen mukaisesti hän tunnistaa kissoilla yhdeksän tunnetta tai psyykkistä tilaa: itserakkaus (narsistisuus), rakkaus, tyytyväisyys, kiintymys, mustasukkaisuus, pelko, viha, uteliaisuus ja leikkisyys.
Kissa -sosiaalinen vai yksineläjä?
Kissoja pidetään yleisesti yksineläjinä, niiden ei oleteta välittävän ihmisseuralaisistaan muutoin kuin hyötymismielessä ja usein niitä pidetään myös oman lajinsa, eli toisten kissojen suhteen torjuvina, jopa vihamielisinä.
Lucas ei siedä muita kissoja
Lukuisissa tutkimuksissa on selvitelty vapaasti elävien kissayhteisöjen kissojen sosiaalisia suhteita. Yksi ansioitunut kissojen tutkija on eläinten käyttäytymistä, kognitiota ja eläinten ja ihmisen välisiä suhteita tutkiva filosofian tohtori Kristyn Vitale, joka on yksin ja muiden tutkijoiden kanssa julkaissut useita tutkimuksia kissojen käyttäytymisestä, sosiaalisesta elämästä ja suhteista ihmisiin.
Tutkimuksessaan vapaana elävistä kissayhteisöistä (The Social Lives of Free-Ranging Cats) Vitale tarkkaili useita erilaisissa ympäristöissä eläviä kissayhteisöjä, jolla myös oli vaihtelevasti suhteita ihmisiin (kissoja esimerkiksi saatettiin ruokkia säännöllisesti ja joissain yhteisöissä ne myös saivat eläinlääkärin hoitoa tarvittaessa). Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että kissat ovat sosiaalisesti hyvin joustavia ja kissoilla on omien yhteisöjensä sisällä vakituisia ystävyyssuhteita. Samanlaisia tuloksia on saatu myös muissa vastaavissa tutkimuksissa.
Kissaystävykset nukkuvat yhdessä, ruokailevat yhdessä ja viettävät mielellään aikaa toistensa läheisyydessä. Sosiaalisuuden määrä vaihteli tutkituissa kissayhteisöissä: joissain yhteisöissä kissat olivat sosiaalisempia kuin toisissa.
Kuten meillä ihmisillä, myös kissoilla sosiaalisuus on yksilöllistä. Jotkin yksilöt viihtyvät enimmäkseen tai aina vain yksin kun taas toisilla on yksi tai useita vakituisia ystävyyssuhteita. Samanlainen vaihtelu on havaittavissa myös samassa taloudessa elävissä kotikissoissa: sosiaalisuus vaihtelee erakkoluonteista sosiaalisiin kaikkien kavereihin.
Kissojen väitetty välinpitämätön tai peräti manipuloiva hyötyasenne ihmistä kohtaan on laajasti tunnettu käsitys kissasta. Enemmän kuin faktoihin, se saattaa perustua vääränlaisiin tulkintoihin kissan käyttäytymisestä.
Kuten kissojen sosiaalisuutta, myös kissojen ja ihmisten välisiä suhteita on tutkittu yhä enenevässä määrin. Eräässä tutkimuksessa jo mainittu tohtori Vitale yhdessä eläinten käyttäytymistä tutkivien filosofian tohtoreiden Lindsay Mehrkamin ja Monique Udellin kanssa selvitti mitkä asiat ovat kissalle mieluisia ja siten palkitsevia. Palkitsevia asioita voidaan käyttää kissan motivoinnissa ja myös järjestettäessä kissalle mukavaa ja mielekästä ajankulua. Tutkimuksessa selvitettiin mitkä tekijät kiinnostavat kissaa eniten kun tarjolla on lelu, ruokaa, tuoksuja tai ihmiskontakti joko juttelevan, silittelevän tai kissan kanssa leikkivän ihmisen kanssa.
Tutkimuksessa oli mukana kotioloissa asuvia kissoja sekä eri eläinsuojissa asuvia kissoja.(2) Aluksi kissat saivat valita eri vaihtoehdoista mieleisensä lelun, ruuan ja kiinnostavimman tuoksun ja ihmiskontaktista joko juttelun, hyvänäpitämisen tai leikkimisen. Lopuksi selvitettiin minkä vaihtoehdon kissa valitsee kun sille on tarjolla mieluisa lelu, maittava ruoka, kiinnostava tuoksu ja ihmiskontakti (niille, jotka olivat osoittaneet arvostavansa leikkiä, oli tarjolla leikkikontakti ja vastaavasti hyvänäpitoa tai juttelua arvostaville oli tarjolla hyvänäpito- tai juttelukontakti).
Sekä kotona asuvista kissoista, että eläinsuojan asukeista selvästi suurin osa valitsi ihmiskontaktista parhaaksi leikkimisen ihmisen kanssa. Hyvänäpitämisen ja juttelun suosion välillä ei ollut suurta eroa. Testin viimeisessä osassa kissat saivat valita neljän erilaisen kohteen välillä (lelu, ruoka, tuoksu, ihminen). Puolet kissoista valitsi ensisijaisesti ihmiskontaktin ja toiseksi suosituin valinta oli ruoka.
Se, mikä kissaa kiinnostaa ja innostaa on yksilöllistä ja riippuu kissan perimästä, aiemmista kokemuksista ja kissan tilasta tutkimushetkellä (esimerkiksi nälkä ja vireystila). Tutkimuksen perusteella kuitenkin voidaan päätellä, että kissat yleisesti ottaen arvostavat ihmiskontaktia.
Rakastaako kissa?
Kissan kyvystä (ja halusta) rakastaa ihmistä voidaan olla montaa mieltä, mutta kissoja rakastavat ja kissojen kanssa asuvat ihmiset eivät varmaankaan kyseenalaista kissan rakkautta. Nettiä selatessa aiheesta löytyy paljon kirjoituksia puolesta ja vastaankin.
Mistä päättelemme, että kissat voivat rakastaa ihmistä? Sanoisin, että samoista asioista, joita ylipäätään pidämme rakkautena. Yksilöllisiä eroja käyttäytymisessä ja asioiden arvostamisessa on siinä missä ihmisilläkin. Yleisesti ottaen voidaan kuitenkin sanoa, että kissat haluavat kosketusta ihmiseltään ja tykkäävät nukkua ihmisensä vieressä tai päällä. Ne myös oleskelevat mielellään ihmisensä läheisyydessä ja hakeutuvat oman ihmisensä seuraan muulloinkin kuin halutessaan ruokaa tai huomiota.
Southamptonin yliopiston Antrosoologisen instituutin (3) (, joka myöhemmin muutti Bristolin yliopistoon) perustaja ja johtaja John Bradshaw toteaa kirjassaan Kissan mieli: ”… nykyisin on tieteellisesti hyväksyttävää selittää niiden [kissojen] käyttäytymistä ”ajatuksilla” ja ”tunteilla”, kunhan muistamme, että kissojen ajatusprosessit ja emotionaaliset elämät ovat huomattavasti erilaisia kuin meidän.”
Miten siis kissa tuntee sen tunteen, jota me kutsumme rakkaudeksi? Onko sillä väliä?
(1) Kirja on suomennettu nimellä Kissako tunteeton: Yhdeksän kissamaista tunnetta (Rasalas, 2003)
(2) Tutkimuksessa oli alkujaan 50 kissaa, puolet kodeista ja puolet eri eläinsuojista. Viisi kissoista (kaksi kotikissaa ja kolme eläinsuojakissaa) joutuivat keskeyttämään kokeen, koska kokivat sen epämiellyttäväksi. Kuusi (neljä kotikissaa ja kaksi eläinsuojakissaa) koko kokeen suorittaneista kissoista ei reagoinut testissä tarjottuihin kohteisiin, vaan olivat ”poissaolevia” ja usein katsoivat pois päin tarjotuista ärsykkeistä.
(3) Anthrozoology Institute at the University of Southampton, perustettu 1992, muutti University of Bristol:iin 2003
